Kun lisäksi tiedetään,että tänäkin vuonna on taas kerran huononnettu työmatkaliikenteen
ehtoja-esim. kilometrikorvaus putosi taas 2cent/km-syystä,jota en ymmärrä,koska autoilu
kallistui vuodenvaihteessa-niin kuin nousi polttoaineverokin sattumalta.Ja käyttömaksutkin nousivat.
Lisäksi tulee eteen hetki,jolloin hallitus suuressa viisaudessaan päättänee kurittaa työmatkalaisia
muutenkin-normaali työmatkavähennys poistettanee omalla autolla tehtynä -lienee yksi
hallituksen kärkihankkeista sekin-ehkä jo tulevissa työmarkkinaneuvotteluissa asiaan palataan..
Koska kuulun ryhmään, jotka saa pientä hyvitystä siitä, että työpaikka ei ole ihan vieressä, niin on ollut aikaa miettiä tätäkin asiaa.
On ihan eri juttu ajaa jotain sileetä, aurattua ja hiekoitettua yksinumeroista, motaria tai muuta hienoa tietä töihin, kuin että yrittää säilyä hengissä kolminumeroisella tiellä, jossa aura-auto tulee vastaan illalla kotiin mennessä, kun yöllä on satanut lunta.
Tai se, että sohjokelillä ei aurata ja sitten kun jäätyy, niin jokainen rengas menee eri urassa...
Kesällä on taas routareikiä, uria ja muutenkin helevetin pomppuista kyytiä.
Työmatkatiet pitäs laittaa useampaan luokitukseen.
pienin korvaus hyvästä tiestä ja sitten siellä, missä autot särkyy ja aura-auton näkee vain uutisissa, niin korvaus pitäs olla korkeampi.
Näin se olisi oikeudenmukaisempi.