Jep-olen reissuillani tutustunut noihin tulliteihin ja tunneleihin ja siltoihin myös.
Ja ymmärrän hyvin,että ne yleensä ovat paikkoja,joiden erityinen maksullisuus
on perusteltua.
Mutta ei jumal...ei sentään Suomessa-ja kaikki tiet. Siinä onkin puuhaa kun
joku näprää paikantimiin kaikki yksityistiet oikein-sillä jos niistäkin maksatetaan
muille kuin tienhoitokunnille-silloin se perustuslain kulma taas pilkistää ei
toivotulla tavalla hallituksen näköpiiriin.
Kun lisäksi tiedetään,että tänäkin vuonna on taas kerran huononnettu työmatkaliikenteen
ehtoja-esim. kilometrikorvaus putosi taas 2cent/km-syystä,jota en ymmärrä,koska autoilu
kallistui vuodenvaihteessa-niin kuin nousi polttoaineverokin sattumalta.Ja käyttömaksutkin nousivat.
Lisäksi tulee eteen hetki,jolloin hallitus suuressa viisaudessaan päättänee kurittaa työmatkalaisia
muutenkin-normaali työmatkavähennys poistettanee omalla autolla tehtynä -lienee yksi
hallituksen kärkihankkeista sekin-ehkä jo tulevissa työmarkkinaneuvotteluissa asiaan palataan..
Tähän kun yhdistetään se,että jopa työtön joutuu ajamaan määrättyyn työpaikkaan omalla autollaan,
mikäli siihen ei kulu enempää kuin 3,5 tuntia päivässä eestaas. 3,5 tuntia! Kuka teistä ajaa omiin
palkkahommiinsa ja käyttää siihen aikaa tuon määrän-ja ihan omalla kustannuksella ja omalla ajalla?
Ei monikaan,luulen ma .
Muutakin ajelua esiintyy-ja koska tiedämme,että polttoaineveron tuotto on valtiolle merkittävä
tulolähde-siitä ei tulla luopumaan. Eli oikeasti-kohta on kallista autoon kajota.
Koko tienpito meni perseelleen kun vanha TVH lopetettiin-siihen mulkattiin sitten kaikkia markkinavoimia
ja tulos näkyy-tiet on ihan romuna-ja koko tienpito tökkii. Rahaa kyllä riittäisi-vaan kun sitä ei valtiolta heru.
Ja Destiat ja muut tiehöylääjät huolehtivat,että ensin katotaan johtajille kunnon palkat-ja jos rahaa jää-
"Arska" voi lanata sitten,jos kalusto on kunnossa.Ja suolata kanssa.Siitä ei onneksi ole tingitty paljoakaan...saatttana.
Se mahdollinen seurannan tapa myös arvelluttaa-jos esitetään,että jokainen joutuu lataamaan älyluuriin jonkin
"sovelluksen"-ei onnistu,sillä laissa ei vaadita,että jokaisella on älyluuri oltava-ja jos meinataan,että sitten ei ajellakaan-
taas kurkistaa itse perustuslaki nurkan takaa....Semmoista puhelimentekelettä ei pakollakaan taskuun kenellekään ilmesty,
jos artisti ei semmoista halua.
Jokin rahalla ostettava laite ministerin kaverin firmasta-perustuslakiko se tuolla kurkkii ...huhuu!
Joten kaipa tuo polttoainevero on kuitenkin rehellisin tapa rahastaa-vaikka yksityistielläkin ajaisi. Sitä peritään
jo nyt riittävästi-joten myyköön valtio tiet firmalle-ja maksaisi käytön kulut näillä verorahoilla-jos tienpito
pysyy ennallaan-siitä veropotista jää siltikin 85% valtiolle,kuten nykyäänkin tienpidosta jää.Siinä olisi pieni
reilun pelin meininki-ja mikään ei käyttäjällä muuttuisi-mikä hyvä onkin.
t. Markku