Kirjoittaja Aihe: Tienkäyttömaksu  (Luettu 152413 kertaa)

Tammikuu 09, 2017, 11:40:04 ap
Vastaus #90

Petri Behm

  • *
  • Jäsentiedot Poissa
  • Viestejä: 4350
Väylästön korjaus alkaa Bernerin mukaan tieverkosta, rautatiet ja meriväylät ovat kakkosvaiheessa. Tähän mennessä tekemättömiä korjauksia on noin 2,5 miljardin euron arvosta, ja korjausvelka kasvaa 100 miljoonan euron tahtia vuosittain. Tällä hallituskaudella velka lyhenee miljardilla eurolla, mutta tulevaisuudessa väylien korjauksiin tarvittavat varat voivat Bernerin mukaan kaksinkertaistua tai jopa kolminkertaistua nykyisestä.

Pessimistin laskelma.
Nykyään autoilijat maksaa n. 8000 miljoonaa euroa.
Tieväylien hoitoon siitä summasta laitetaan n. 1000 miljoonaa.
Tuon lainauksen mukaan jatkossa väylähoitoon menisi 5000-7500 miljoonaa (oisko niin, että summa jakautuisi tiet 60% rautatie 30% meriväylät 10% karkee hatusta vedetty arvio).
Tien hoitoon pitäisi autoilta kerätä 3000-4500 miljoonaa nykyisen 1000 miljoonan sijasta.
Missä on se Laskelmat autoilun kulujen kevenemisestä ovat hyvin pitkällä, ministeri Anne Berner sanoo.

Sitten siellä mainitaan, että kuka koko lystin maksaa. No se kuka ajaa viisi vuotta tai vanhemmalla autolla.
Liikenne- ja viestintäministeri Anne Bernerin mukaan suunnitteilla olevat väylien käyttömaksut ohjaisivat jatkossa myös autojen hankintaa: vähäpäästöisimmillä autoilla ajavat maksaisivat ajamisesta vähiten. Porrastus varmistaa samalla hallituksen tavoitetta saada Suomen teille 250 000 sähköautoa ja 50 000 kaasuautoa vuoteen 2025 mennessä.

Käyttömaksut on tavoite ottaa käyttöön jo ensi vuonna. Bernerin mukaan kuluva vuosi täytyy siksi hallita tosi taitavasti, jotta se ei häiritse autokauppaa.

Selvitys on kesken, mutta yksi ajatus on, että vaihdokseen mennessä ostettavat uudet autot vapautettaisiin käyttömaksuista tietyiksi vuosiksi.


http://www.kauppalehti.fi/uutiset/ministeri-berner-kayttomaksut-ohjaamaan-uuden-auton-ostoa/DyZuGqRn
Mä jäin Teboilin bensamittariin kielestäni kii, kun nuolaisin liian aikaisin.

Tammikuu 09, 2017, 11:43:48 ap
Vastaus #91

markkukovasin

  • *
  • Jäsentiedot Poissa
  • Viestejä: 11930
Käyttömaksut on tavoite ottaa käyttöön jo ensi vuonna. Bernerin mukaan kuluva vuosi täytyy siksi hallita tosi taitavasti, jotta se ei häiritse autokauppaa.



Mitä tuo oikeastaan tarkoittaa? Eli kannattaako kynnelle kykenevän auto ostaa tänä vuonna-vai ei?

Ja miten käynee ensi vuonna-onko uusi auto 30% halvempi silloin,jolloin hyöty häviää tältä osin?

****Ota nyt noiden ajattelusta selvää..

t. Markku

Tammikuu 09, 2017, 11:57:40 ap
Vastaus #92

Tarja Montonen

  • *
  • Jäsentiedot Poissa
  • Viestejä: 149
Mitenkäs se sähkö sitten riittää pakkaskaudella, kun nytkin jo pelotellaan ettei millään piisaa jos useampana päivänä on kovasti kylmää?

Tavallisella palkansaajalla on käytettävissään rahaa kuukautta kohti tietty summa. Mitä enemmän siitä nyysitään pois kaikenlaisilla pakkokeinoilla, sen vähemmän siitä jää kulutukseen.
Seuraus: talouden syöksykierre vain pahenee ja työtäkin piisaa entistä harvemmille.

Tammikuu 09, 2017, 12:01:09 ip
Vastaus #93

markkukovasin

  • *
  • Jäsentiedot Poissa
  • Viestejä: 11930
Tavallinen ihminen on ainoastaan olemassa vallasväen
bisneksiä varten-siltä tämä meno näyttää.

Jos artistin rahat loppuu-se on rahan loppujan vika. Tai jos ei ole
töitä-sekin on työttömän vika.Syyllisiä ollaan vissiin kaikki-ainakin
melkein-täälläkin luuraavista.

Tästä meiningistä ei hyvä seuraa.

t. Markku

Tammikuu 09, 2017, 12:05:45 ip
Vastaus #94

Henry Eklund

  • *
  • Jäsentiedot Poissa
  • Viestejä: 5368
  • Eläkkeellä on vain kaksi ekaa vuotta vaikeeta.

Tammikuu 09, 2017, 12:15:28 ip
Vastaus #95

Petri Behm

  • *
  • Jäsentiedot Poissa
  • Viestejä: 4350
Käyttömaksut on tavoite ottaa käyttöön jo ensi vuonna. Bernerin mukaan kuluva vuosi täytyy siksi hallita tosi taitavasti, jotta se ei häiritse autokauppaa.



Mitä tuo oikeastaan tarkoittaa? Eli kannattaako kynnelle kykenevän auto ostaa tänä vuonna-vai ei?

Ja miten käynee ensi vuonna-onko uusi auto 30% halvempi silloin,jolloin hyöty häviää tältä osin?

****Ota nyt noiden ajattelusta selvää..

t. Markku

Ford Focus 1.0 EcoBoost 125 hv start/stop Trend 4-ovinen M6 110 veroton 18 300,00 autovero 3 294,70 21 594,70

Tuosta voi päätellä, että paljon se auto halpenee...
toki välistävetäjät (tehdas, maahantuoja ja kauppias) saattaa sujauttaa omaan taskuun pikkuisen isomman siivun, joten ihan suoraan tuo vero ei katoa.

Jos suomesta ei huvita, niin ainahan sen voi käydä lomamatkalla Saksasta, kun ei kerta veroja tarvii maksaa...
Hintaan € 13,462.-
https://www.autoscout24.com/offers/ford-focus-trend-klima-radio-cd-usb-zv-mit-fb-lederlenkrad-gasoline-black-d2ea96e4-9b67-4308-bb5d-4d79acee7169?cldtidx=6
Mä jäin Teboilin bensamittariin kielestäni kii, kun nuolaisin liian aikaisin.

Tammikuu 09, 2017, 12:19:53 ip
Vastaus #96

markkukovasin

  • *
  • Jäsentiedot Poissa
  • Viestejä: 11930
Niin no-onhan tuon ministerin puheissa ollut
semmoinenkin sävy,että autovero-siis hankinnan vero-
poistuisi. Mutta uskooko sitä puhetta kukaan?

Itse ilmottaudun ei-uskovaksi.

t. Markku

Tammikuu 09, 2017, 13:04:14 ip
Vastaus #97

antero mäkelä

  • *
  • Jäsentiedot Poissa
  • Viestejä: 77
Niin no-onhan tuon ministerin puheissa ollut
semmoinenkin sävy,että autovero-siis hankinnan vero-
poistuisi. Mutta uskooko sitä puhetta kukaan?

Itse ilmottaudun ei-uskovaksi.

t. Markku

Vaikka autovero poistuisikin, ei se kuitenkaan tarkoita että tavallisen duunarin ostettavissa oleva auto merkittävästi halpenisi.


Tammikuu 09, 2017, 14:08:20 ip
Vastaus #98

Timo Tuominen

  • *
  • Jäsentiedot Poissa
  • Viestejä: 180
http://www.talouselama.fi/kommentit/mahdoton-tehtava-berner-6613355


Keskustelun savy alkaa olla samankaltaista kuin aikoinaan EU:hun liittymisen yhteydessa, osa porukasta tosissaan luuli etta suomessa autovero poistuisi... :D

Nyt kaydaan keskustelua jossa elatetaan toiveita etta autoilun kokonaisverotus Suomessa tulevaisuudessa kevenisi...:D :D

Mina uskon etta verotus autoilijalle ei kevene suomessa, verosta hyotyjien ja valistavetajien maara vain lisaantyy,
« Viimeksi muokattu: Tammikuu 09, 2017, 18:23:35 ip kirjoittanut Timo Tuominen »

Tammikuu 09, 2017, 14:17:29 ip
Vastaus #99

Henry Eklund

  • *
  • Jäsentiedot Poissa
  • Viestejä: 5368
  • Eläkkeellä on vain kaksi ekaa vuotta vaikeeta.
Verotus kevenee mutta kustannukset kasvaa.

Tammikuu 09, 2017, 15:00:28 ip
Vastaus #100

Reijo Huhtakangas

  • *
  • Jäsentiedot Poissa
  • Viestejä: 5289
  • Tulin nain ja voitin
Verotus kevenee mutta kustannukset kasvaa.

Henkalla on sana hallussa ! Noin siinä juuri käy jos tuo pernerin keksintö toteutuu,
Alfa Romeo 159 Berlina 2.4 JTDm  -07


Autojen, Moottoripyörien ja Työkoneiden välitys Euroopasta :  


http://en-gb.facebook.com/people/Reijo-Huhtakangas/100000803162781

Tammikuu 09, 2017, 16:22:42 ip
Vastaus #101

thorolf priester

  • *
  • Jäsentiedot Poissa
  • Viestejä: 483
Tässä huiskeessa vanhempi käy jo sanattomaksi. Ministerit näyttää Suomessa kehittyvän jo ensimmäisellä kaudellaan mielipuolisiksi enkä ole ainut joka ihmettelee sitä, kuinka paljon tätä piiskattua kansakuntaa saa kiusata ennenkuin käy kuin Irwinin laulussa ja ilo on irti. Elämme kyllä ahneuden aikakautta mutta pitäisi muistaa nuo 1500-luvun lopun tapahtumat Ruotsssa ja Suomessa ja mitä ympäri Europassa tapahtui sata vuotta sitten. Sanoin jo vuosia sitten perillisille, että teidän kannattaa lähteä täältä niin kauan kuin vielä pääsee. Sanoisin saman edelleen.

Tässä hiljan vaimon kanssa pidimme uutta naapuriamme hieman lapsellisena kun oli hankkinut takapihalleen ihan oikean helikopterin, vaan kaveripa taisi olla meitä fiksumpi ja taisi aavistaa tienkäyttömaksun tulevan...
Tallissa muutama Ariel

Tammikuu 09, 2017, 16:40:19 ip
Vastaus #102

Petri Behm

  • *
  • Jäsentiedot Poissa
  • Viestejä: 4350
Tässä huiskeessa vanhempi käy jo sanattomaksi. Ministerit näyttää Suomessa kehittyvän jo ensimmäisellä kaudellaan mielipuolisiksi

Mie vähän luulen, että berneri otettiin kertaluontoiseksi täsmäohjukseksi toteutamana juhan toiveet.
Ei tule toista kautta, koska eihän bernerinkään talous kestä noin pienipalkkasta duunia ja sitä paitsi bernerin jatkovalintaa ei pelasta edes kepulaisuus, ellei muuta juhan kanssa samaan vaalipiiriin.
Mä jäin Teboilin bensamittariin kielestäni kii, kun nuolaisin liian aikaisin.

Tammikuu 09, 2017, 17:57:46 ip
Vastaus #103

antero mäkelä

  • *
  • Jäsentiedot Poissa
  • Viestejä: 77
Tässä huiskeessa vanhempi käy jo sanattomaksi. Ministerit näyttää Suomessa kehittyvän jo ensimmäisellä kaudellaan mielipuolisiksi

Mie vähän luulen, että berneri otettiin kertaluontoiseksi täsmäohjukseksi toteutamana juhan toiveet.
Ei tule toista kautta, koska eihän bernerinkään talous kestä noin pienipalkkasta duunia ja sitä paitsi bernerin jatkovalintaa ei pelasta edes kepulaisuus, ellei muuta juhan kanssa samaan vaalipiiriin.

Kun suomalaisten poliittinen muisti on tunnustetusti lyhyt, niin tulevakin hallitus tulee olemaan kepuoikestolainen.
Silloin Berner voidaan hyvinkin kutsua jatkamaan tuloksellista työtään ministerinä, vaikka ei eduskuntaan edes pyrkisi.

Tammikuu 09, 2017, 20:13:29 ip
Vastaus #104

Tarja Montonen

  • *
  • Jäsentiedot Poissa
  • Viestejä: 149
Yksi lehtikirjoittaja vasta hehkutti kuinka kohta ostetaan liikennepaketteja. Esimerkiksi tonnilla saisi ajella vähän omalla autolla, tulla juhlimasta taksilla ja ajella ratikalla rajoituksetta.
Niin että mikäs hätä tässä, jos se tuommoista tulee olemaan. Suomalaisen keskipalkaksi on muistaakseni laskettu n. 2500 €. Ja soon keskipalkka. Bruttona.
Siitähän huoletta sitten netosta makselee tonnin liikkumispaketin ja käy juhlimassakin. Ja ratikka, sehän meillä jokaisella kulkee kodin kulmalta. Ei muuta kun matalapalkkahommiin jonnekin 80 kilometrin päähän, kuten valtiovalta työttömiä patistaa.

Kuin myös tuolla keskipalkalla ihan ongelmitta ostaa vaikka mimmoisen uuden hybridin. Varsinkin, jos se pitää riipiä pätkätöistä: semmoiselle asiakkaalle autokauppa mieluusti antaa osamaksulla ja pitkällä maksuajalla.

Jotenkin tässä nyt minusta muutama pikku juttu vähän arveluttaa...