Mutta sattui niin sopivasti, että kerhopressamme Pentti Heikkilä näki minun kanniskelevan laturia lootassa Hän totesi siivonneensa juuri nurkkiaan - ja sieltähän löytyikin lisää osia (Pressan Levykeula-Issikassa kans Vape…).
Nyt sitten Mun ja Penan yhteensä kolmesta ankkurista ja neljästä kenttäkäämistä löytyi yksi toimiva ankkuri ja kaksi kenttää – sikäli kun noita osasin mittailla. En minä vastusmäärien päälle tiedä, mutta noissa kahdessa kentässä on ainakin lähes identtiset lukemat, kun mittaa väleistä D(maa)-B-C, tuo A-ruuvi on kärjille/konkalle (tässä Penan kentässä hyvännäköinen konkka mukana).
Tämä läjä (2xkenttä + ankkuri) painaa yli kolme, mutta alle 5 kg, joten Itella riistäisi 8,80 €
Hyvältä kuulostaa. Laitan yksityisviestillä osoitteen ja niin edespäin. Ei tämä päivä sitten ollutkaan huonoja sattumia täynnä IC-rintamalla. Ei nimittäin tuosta minun ajo-yritelmästä tullut oikein mitään.
Ikävät sattumukset, tai huonot päätökset pikemminkin, alkoivat jo ennen lähtöä. Arvelin, etten minä siellä lukemista tarvitse kun pyörän parissa puuhailen. Siinä jäi Länsirintamalta ei mitään uutta vanhempien lipastolle. Pääsin perille mummolaan (niin, no, suvun tilalle, isovanhemmat ovat olleet jo haudassa vuositolkulla), otin pyörän Transitista ja aloin värkkäilemään sen kanssa. Ei tahtonut millään lähteä käyntiin. Muutaman kerran lupaili, mutta sammui samoin tein. Koetin mäkikäynnistystäkin, mutta se tuotti vain sen ilon, että huomasin ykkösvaihteen olevan hajalla. Taisi mennä siinä käyntiin polkiessa. Käynnistyspoljinta ei tahdo saada tarpeeksi tiukalle, vaan se irtoaa aina silloin tällöin. Ja siinähän se vaihdepoljin on juuri sopivasti hollilla. Vaihdepolkimen akseli nimittäin tuli ulospäin semmoisen viitisen senttimetriä enemmän kuin normaalisti. Kumipäisellä vasaralla kokeilin lyödä päähän ja hyvin se meni takaisin, mutta näköjään ykkönen alkoi siinä samalla kiukutella. Mäkikäynnistysyritystä ei taideta laskea ensimmäiseksi moottoripyörä-ajoksi? Puuhastelin edelleen, kävin välillä syömässä ja jatkoin yritelmiäni. Jossain välissä huomasin, että kipinöi epäsäännöllisesti. Onhan se jo vanha tulppa. Ja se vähän ajettu oli jäänyt vanhempien luo.
Lähdin ajelemaan kirkolle parinkymmenen kilometrin päähän tulppakaupoille. Harmi kyllä ei Teboililla ollut kuin NGK:ta, jota on täällä huonoksi IC:lle haukuttu. Kun ei vaihtoehtoja ollut niin sellainen takin taskussa kuitenkin lähdin takaisin mummolan suuntaan. Pääsin perille ja vaihdoin tulpan. Selvä muutos kipinässä! Nyt sitä ei nimittäin tullut lainkaan. Eikä tullut sillä huonollakaan tulpalla. Akkuhan se oli tietysti päässyt tyhjenemään. Olin unohtanut piuhat paikoilleen, eikä pyörässä ole virtalukkoa tällä hetkellä.
Mieleen juolahti, että olen kellarissa nähnyt laturin. Kellarin portaista oli näköjään palanut lamppu. No siinä vaiheessa, kun räpläsin keskuslämmityshuoneen valokytkintä, tajusin, että ei siellä ole lamppu palanut, vaan sähköt on loppuneet muualtakin kuin moottoripyörästä. Siellä lämmityshuoneessa se kuitenkin oli, se 6/12v Matti nimittäin. Palasin yläkertaan ja päätin odotella jonkin aikaa. Josko nuo sähköt siitä tokenisivat.
Kahvit olisi ollut mukava keittää ja lukea kelpo kirjallisuutta. Mutta eihän niistä hommista mitään tule ilman sähköä ja kelpo kirjaa. Puuhella talossa kyllä on, mutta sitä kun ei käytetä niin ei viitsinyt alkaa siinä kahvia keittelemään, mistä sitä tietää missä kunnossa hormi on. Ukki ja mummo eivät olleet mitään kovia lukemaan ja kirjahylly onkin varsin pieni ja sellainen, ettei sieltä juuri itseäni kiinnostavia juttuja tahdo löytyä. Lueskelin siinä sitten hetken jotain paikallisen Osuuspankin satavuotishistoriikkia. Eikä juuri kiinnostanut. Lähdin yhtä lähistön romukasaa tonkimaan. Ei löytynyt sieltäkään mitään. No pari vanhaa, hienoa polkupyörää, mutta niin pahasti kaiken alla ettei niistä enää peliä olisi saanut. Palasin mummolaan ja istuin hetken. Päätin luovuttaa ja lähteä pois, mutta juuri sillä hetkellä kun nousin penkiltä, syttyivät valot. Hain laturin ja aloin väsäillä sitä akkuun kiinni. Siinä vaiheessa sitten tajusin, että taitaa olla turhan tuju laturi pienelle akulle. Jäi sitten lataamatta.
Päätin kuitenkin kokea edes hiukan vauhdin hurmaa. Mummolan pihatie on pitkässä, suht. loivassa mäessä. Lähdin raahaamaan IC:tä ylös. Kova homma siinä oli. Penskana tuli serkkujen kanssa laskettua ihan urakalla pulkalla mäkeä siinä. Muistan, kuinka ylös käveleminen oli aina tietysti se tylsin homma. Mutta ei se noin raskasta ollut. Pulkka kun painaa sen 150 kiloa vähemmän kuin nykyinen mäenlaskun vehje. Ylös asti sen kuitenkin sain. Ja hienosti se sieltä alaskin tuli. Sai sentään vähän hiukset hulmuamaan ja ötökkää partakarvoihin.
Eipähän siinä, tänään kävi näin. Alan epäillä, että ne tuomenkehrääjäkoin toukat todella ovat se, mitä pyörä tarvitsee käydäkseen hyvin. Mummolassa niitä nimittäin ei ollut mailla halmeilla. Katsotaan nyt kuitenkin, josko noilla alkuperäisemmillä virtalaitteillakin olisi asiaan vaikutuksensa. Luulen nimittäin, että nykyinen konkka on vähäsen kehno.
