Kyllä se nyt puuveneinto iski pahan kerran. Ukkivainaan vanhan Evinruden sain käyntikuntoon ja Päijänteellä on nyt tullut käytyä ajelemassa. Vähän tuo noin 45 vuotias lasikuiturohjake tuntuu heppoisalta aallokossa ja tuulessa. Ja muutenkin eri tyyppistä menoa kaipaisin. Puisista avoveneistä, keskimoottorisista semmoisista, on tullut jo aiemminkin unelmoitua ja nyt se kaipuu taas heräsi. Tosin perämoottorinenkin menisi tähän hätään, mutta nykyistä kookkaampaa ja puisempaa joka tapauksessa vähän vailla olisin.
Oli tuossa sitten tiedossa eräs isohko soutuvene, puinen siis. Ilmaiseksi olisin saanut, mutta kävin vilkaisemassa niin eihän siitä peliä enää olisi saanut. Säilytys on ollut huonoa, eli pihalla käännettynä, ja aika kauan. Toista kylkeä ruuvimeisselillä tökin ja aloin jo innostua: ei mennyt läpi, vaikka muuta olisin odottanutkin. No toiselle kyljelle oli kasautunut lehtiä vähän enemmälti ja siellä sitä lahoa sitten oli senkin edestä. Pistää silloin tällöin harmittamaan, kun ihmisillä on kelpo veneitä joiden antavat lahota pilalle. Esim. viime kesänä satuin oikein kunnon puuveneiden hautuumaalle. Rannalla oli 6-7 käyttökelvottomaksi lahonnutta soutuvenettä ja yksi lasikuituvene.
Voi olla, että ensi kesäksi joutuu jonkin sortin projektin hommaamaan.