Pannaanpas tähän vähän tilannepäivitystä...
Oltiin tänään Smoton hattu päässä eduskunnan liikenne- ja viestintävaliokunnan kuultavina asiassa vuosikatsastukset. Teimme osaltamme kielteisen kantamme selväksi kutakuinkin niillä argumenteilla, jotka tossa ylempänä linkitetyssä artikkelissa esitettiin. Lyhyesti: ei osoitettavissa olevia liikenneturvallisuushyötyjä, ei kustannuksia vastaavia ympäristöhyötyjä eikä tehokasta melunvalvontaa (koska putket on niin helppoa vaihtaa katsastuksen ajaksi). Paikalla olivat kuultavina myös LVM:n ja AKE:n edustajat. LVM on varovaisesti samoilla linjoilla kuin mekin, AKE ei tämän päivän tilaisuudessa lausunut kantaansa selkeästi julki.
Olin positiivisesti hieman yllättynyt siitä, että valiokunnan jäsenet (kansanedustajat) esittivät varsin järkeviä kysymyksiä, joilla pyrittiin ottamaan haltuun moottoripyöräilyn liikenneturvallisuuden kokonaiskuva. Kyselivät esimerkiksi onnettomuustyypeistä ja Suomen sijoituksesta kansainvälisissä liikenneturvallisuusvertailuissa.
Tilaisuudessa oli kyse eduskunnan poliittisista linjauksista asian jatkokäsittelyä varten EU:ssa. Toisin sanoen LVM hakee eduskunnalta ohjeistusta siitä, mikä on Suomen kanta asiaan EU-päätöksenteossa. Mitään konkreettista lakiesitystä vuosikatsastuksista ei siis ole tällä hetkellä vireillä. Jäämme kiinnostuneina odottamaan, millaisen lausunnon valiokunta antaa.