Berneri tuli nyt julkisuuteen kovasti hämmästyneenä, kun oli tehnyt vain selvityksen, joka piti nyt laittaa lausuntokierrokselle; ei mittään päätöksiä ollu vielä tehty... ja yhessä oli sovittu, että näin tehhään...
Oli siinä minun silmin katottuna selvitykseks aika selvät päivämäärät, millon tullee voimaan, ja vieläkin toitotti, miten hyvitettään autokaupoille tai nyt auton ostaville. Eikä miusta sillon ko selvitystään esitteli, mitenkään vaikuttanu selvitykseltä, vaan jo päätetyiltä asioilta.
Sipilä ja Berner on itse omistamissaan yrityksissä tottuneet demokratian sellaseen malliin, missä on yks mies ja yks ääni. Ja se ääni on sattunu olemaan heillä. Niiko oikein onkin, jos omistaa yrityksensä, ite niistä päätöksistä ja niiden seurauksista sillon vastaakin. Tuo malli saattas olla aika monasti parempi politiikassakin; syntys ees jottain päätöksiä. Mutta kun se ei vaan monen miehen politiikassa sillä viisiin toimi. Yhtään en ihmettele, että nopeaan päätöksentekoon tottuneita suututtaa jahkailu, mutta jos politiikassa aikoo vaikuttaa, sen mukkaan on elettävä.
Nyt kyllä tais käydä niin, että Anne malttamattomuudellaan kaivo tuon tieyhtiönsä sellaseen hautaan, ettei tää sukupolvi nää sitä ennää estraadilla. Ei Annea eikä tieverkkoyhtiöö...
Meidän huushollissa on pitkän tähtäimen suunnitelmana ollu vaihtaa reilun vuoden päästä kaks vanhaa autoa yhteen uuteen tai melkein uuteen, kun rouvakin jääp eläkkeelle. Oiskohan nyt hetken päästä oikea aika lähteä jo sitä kauppaa hieromaan, ko autokauppiaat on tilannu autoja elpyvien markkinoitten toivossa, ja kauppa katkes ko seinään Annen julistuksien myötä? Vai toimiiko se niin päin, että jos kahensaan myydyn auton suunnitelmat muuttuu yheks myydyks, on siitä saatava kaikki katteet? Toinen asia vielä, että joutusin yhen talven kärvistelemään jalkamiehenä, ko rouva vielä ajelee töihinsä, tai ajelemmaan eestaas vieden ja hakien, jos tarvian autoa. Kesällä pärjäis hätäseen moottorpyörälläkin pakolliset ajelut, mitä ei nyt välttämättä ees paljon oo; enemp tuollanen korvienväli-ongelma olla autottomassa tilassa päivät?
jv