Kirjoittaja Aihe: Savolaiset syyllisiä nykyajan rappioon ja tapainturmelukseen ?  (Luettu 47191 kertaa)

Elokuu 07, 2015, 12:05:36 ip
Vastaus #15

Reijo Huhtakangas

  • *
  • Jäsentiedot Poissa
  • Viestejä: 5289
  • Tulin nain ja voitin

Kerro Reijo kuinka monta miljoonaa me voimme ottaa vastaan tänne? Tulijoita varmaan riittäisi, mutta riittävätkö maksajat. Montako Sinä olet näitä majoittanut ja maksanut omissa nurkissasi? Eppäilen.
Minä muuten tiedän mitä on olla pakolainen/evakko, ei meitä hyysätty yhtään, ei ollut KelaGod-korttia käytössä, kaikki piti itse rakentaa. Lisäksi hurrit hyljeksivät aitoja suomalaisia, että silleen.

Jos sinun ovellesi tulee hädässä oleva ihminen pyytämään apua, niin sinä lätkäiset vaan oven kiinni nenän edessä, todeten ettei sillä kuitenkaan mitään hätää ole, senkun valehtelee vaan ?  Sillä siitähän tässä on kysymys.

Minäkin menin ruotsiin töihin 70-luvulla, olin siellä reilun vuoden ja alussa kyllä hyysättiinkin, sosiaalitoimisto nimittäin antoi rahaa ihan pyytämättä ennenkuin ensimmäisen tilin sain työpaikastani, ja kohtelu pomojen ja työkaverien puolelta ( kaikki ruotsalaisia) oli muutenkin ykkösluokkaa, samoin siviilissä riikinruotsalaisten kanssa asioidessani, mutta olisiko se niin että metsä vastaa niinkuin sinne huudetaan ?
Alfa Romeo 159 Berlina 2.4 JTDm  -07

Autojen, Moottoripyörien ja Työkoneiden välitys Euroopasta :  

http://en-gb.facebook.com/people/Reijo-Huhtakangas/100000803162781

Elokuu 07, 2015, 12:27:19 ip
Vastaus #16

Kymäläinen_Paavo

  • Vieras
Päivittäinen uutinen nykyään Suomessa: Kaksi naista tuli vanhuksen ovelle ja pyysivät vettä. Hetken kuluttua vanhus totesi, että rahat hävinneet. Useimmiten maahanmuuttajien tekemää. Tosin tulivat n. 500 vuotta sitten.
Kerro minulle, miten Afrikasta tullaan Suomeen persaukisena? Minulla koko ikäni työtä tehneenä ei ole varaa lähteä sinne.
Kuka tahansa voi näytellä hädässä olevaa, ei taida edes olla vaikeaa.
Sinä menit kuitenkin vapaaehtoisesti Ruotsiin TÖIHIN? 40-luvulla karjalaisilla EI ollut vapaaehtoista oikeastaan mikään. Et todellakaan voi verrata sitä aikaa Ruotsiin töihin menoon.
Ja sitten vielä ne suomalaiset sotalapset, paino sanalla lapsi, tulivat lähes kaikki takaisin Suomeen tilanteen rauhoituttua. Nyt meille tulee partaisia 14v "sotalapsia" jotka näyttävät hyvinkin 30v, eivätkä lähde kulumallakaan pois.
Mutta et vastannut siihen tärkeimpään: Kuinka monta miljoonaa voimme ottaa ja kuka maksaa?
En viitsi asiasta enää muuta, vastaa tuohon ja homma valmis.

Elokuu 07, 2015, 12:36:47 ip
Vastaus #17

Petteri Heinonen

  • *
  • Jäsentiedot Poissa
  • Viestejä: 1495

Sitä olen ihmetellyt, kun niin moni sarkastisesti jaksaa vääntää vitsiä kulttuurin rikastumisesta jne. Kun asiahan on niin, että suomalainen kulttuuri on muuttunut rajan ulkopuolelta tulevien asioiden vaikutuksesta. Osittain rikastunut, osittain köyhtynyt. Jos näistä kulttuurituonneista puhutaan, niin itselleni mm. tosi-TV ja hampurilaisketjut ovat todellakin köyhdyttäneet Suomen kulttuurioloja. Sitten taas vaikkapa maahanmuuttaja James Finlayson on 1800-luvun alussa kehittänyt Suomen teollisuutta voimakkaasti ja nykyinen perisuomalaisena pidetty Finlayson on hänen perujaan. Sitten vaikkapa bluesin voittokulku aikoinaan on toisaalta tasapäistänyt ja yksipuolistanut maailman musiikkikenttää, mutta sen myötä kehittynyt rock ja rockbändit ovat toisaalta rikastaneet esimerkiksi Suomen maata 1960-70 -luvuilla.

Sitä tällä meinaan, että ei se suomalainen kulttuuri ole mitään kotoperäistä ja "puhdasta". Onhan meillä sanojakin venäjästä, saksasta ja ruotsista. Ja saamesta. Aivan varmasti myös nykypäivän maahanmuuttajat tuovat jotain mukanaan, osa siitä voi osoittautua ajan myötä erittäin hienoksi tuonniksi.

Tuskinpa nämä asiat tulevat kenellekään yllätyksenä, että esimerkiksi blues-musiikki ei olekaan alkuperältään savolaista, vaan että tänne on aikojen saatossa päässyt tihkumaan vaikutteita myös muualta. Ja tulee tihkumaan myös jatkossakin vaikka rajat laitettaisiin kiinni heti huomenna. Näkisin tuon maahanmuuttokriittisyyden kuitenkin ihan tervetulleena ilmilönä siinä mielessä, että meille ei vielä ole päässyt syntymään mitään suurempia siirtolaisuudesta johtuvia ongelmia, kuten joissain muissa euroopan maissa, jotka on pidempään olleet asian vaikutuksille alttiiina. Nyt on vielä aikaa tehdä linjauksia joilla voidaan välttää samanlaiset ongelmat, ghettoutuminen, syrjäytyminen ja radikalisoituminen muutaman mainitakseni. Suomen työmarkkinat vaan on niin kankeat tällä hetkellä ja työllistyminen vaikeaa jopa tavalliselle savolaiselle, että saa olla aikamoinen optimisti että uskoo että nämä mainitut karikot voidaan välttää nykyisilläkään maahanmuuttomäärillä. Tietysti yksi vaihtoehto on maksaa tulijat hiljaisiksi, lyömällä semmonen rahatukko kouraan että ei voi valittaa vaikka töitä ei olisikaan, mutta onko se sitten enää reilua tavallista työtätekevää suomalaista kohtaan ? Kaikkia tulijoita tänne ei kuitenkaan voida ottaa, vaikka afrikassa paine kasvaa koko ajan, kun eivät tajua lopettaa sitä panemista, joten joku kompromissi tähän täytyy aikaa myöten keksiä. Australian malli ehkäpä ?

Elokuu 07, 2015, 13:33:57 ip
Vastaus #18

Martti Korhonen

  • *
  • Jäsentiedot Poissa
  • Viestejä: 2501

Aika pitkälti samaa mieltä olen tästä. Ja maahanmuuttokriittinen sinänsä olen itsekin, mutta en kriittinen negatiivisen arvostelevassa mielessä. Mihin tahansa on hyvä suhtautua kriittisesti, toisin sanoen harkitsevasti ja erilaisia mahdollisuuksia punniten. Moninainen keskustelu on kieltämättä tehnyt hyvää asialle, koska noista mainitsemiasi ongelmia on tärkeä tuumailla enemmänkin. Ongelma keskustelussa on minusta se, että eri puolet ovat kaivautuneet poteroihinsa ja piikittelevät toisiaan. Siinä jää helposti oikea keskustelu varsinaisesta asiasta tekemättä kun syytellään ja puolustellaan. Ja myönnän kyllä että puolueellinen olen tässä itsekin. Kuppini kallistuu enemmän sinne myönteiseen suuntaan.

Ja noihin itse asioihin, noihin ghettoutumisiin, syrjäytymisiin ja radikalisoitumisiin voi nähdäkseni vaikuttaa paljon asuntopolitiikalla ja valtaväestön asenteilla (eli aivan tavallisella vieraanvaraisuudella ja ystävällisyydellä). Muuttajia tulisi minusta sijoittaa mieluummin ympäriinsä, ei siis tehdä maahanmuuttajien alueita. Tämä ja mahdollisimman vähän kyräilyä ja vittuilua nähdäkseni jouduttaisi ja helpottaisi kielen oppimista ja talon tapojen omaksuntaa. Jos ensimmäiset opitut sanat on tyyliin "vitun neekeri" tai "värivirheellinen" niin eihän siitä muuta synny kuin katkeruutta ja vihaa.

Sitä en jaksa hyväksyä, että "maahanmuuttokriittisyyttä" käytetään tekosyynä ylimielisyydelle, alistamiselle ja pilkalle, kuten enenevissä määrin Suomen maassa tehdään. Maahanmuutossa on kyse ihmisistä, joista moni on täällä pakottavista syistä johtuen, ja joista suurin osa tahtoisi ansaita elantonsa ja turvata tulevaisuutensa rehtiä työtä tekemällä. Kriittisen suhtautumisen maahanmuuttoon tulisi keskittyä nimenomaan noihin mainitsemiisi mahdollisiin ongelmiin. Ja tähän liittyy toki myös tulijoiden määrä. Siitä on kuitenkin turha syyllistää maahan muuttavaa. Maahanmuuttokriittisyyden ei pidä olla maahanmuuttajakriittisyyttä. Se naapurin pitserian tumma kaveri ei ole ollut missään tekemisissä maahanmuuttoon liittyvän politiikan muodostamisessa, ja voipa olla aika mukava miekkonen kaiken lisäksi.

Periaatteellisella tasolla puhuttaessa voimavarat tulisi minusta käyttää ihmisyyden asiaan, ei ainoastaan suomalaisuuteen. Suomi, suomalaiset ja suomalaisuus sisältyvät ihmisyyteen. Tarkoitan tällä siis sitä, että maahanmuuttoasiassa on minusta tarkoituksenmukaisempaa suunnata voimavaroja suomalaisen ja maahanmuuttajan hyväksi, ei suomalaisen hyväksi maahanmuuttajaa vastaan. Ja tietysti siihen tähdäten, että maailman tilanne menisi siihen suuntaan jossa vähemmän väkeä joutuisi lähtemään kotiseuduiltaan. Tokihan nämä ovat "vain" sanoja, mutta uskon että tällainen sovittelevampi ja kokonaisuuden huomioon ottava lähestymistapa on loppujen lopuksi toimivampi kuin tulijoita syyllistävä.

Ja noihin aiemmin mainittuihin juttuihin "päivittäisiin uutisiin" vanhusten putsaamisesta, 14-vuotiaista parrakkaista sotalapsista ja lompakko seteleitä pursuavista persaukisista en vaan usko. Huhupuheita suurimmalta osin. Voihan noita tapauksia ollakin, mutta en minä noita mitenkään mainittavana suuren mittakaavan ilmiönä pitäisi.

Niin, että montako miljoonaa näitä voisi ottaa? Kyse on ilmeisesti turvapaikanhakijoista, tai näin ainakin tuosta tekstistä päättelin. Kun hiukan katsoo tilastoja, huomaa että kysymys on hiukan epärealistisesti asetettu. Vuonna 2014 myönteisen päätöksen on saanut 1346 turvapaikanhakijaa, ja kokonaisuudessaan käsittelyssä on ollut 3651 tapausta. Kyllä tässä aika monta vuosikymmentä näillä lukemilla saadaan mennä että edes yhteen miljoonaan päästään.
Priimaa tulee vaikka sekundaan tähtää.

Elokuu 07, 2015, 14:50:13 ip
Vastaus #19

Martti Törmä

  • *
  • Jäsentiedot Poissa
  • Viestejä: 1370
Väestönkasvu,väestönkasvu ja väestönkasvu.Siinä on globaalin maailman kolme suurinta ongelmaa.
Mistä kumpuaa siirtolaisuus,terrorismi, sodat,pakolaisongelmat,erilaiset ääriliikkeet,liiallisesta väestönkasvusta.
Asiasta ei saa puhua,asiaa ei saa tieteellisesti tutkia ja yliopistopiireissä jos esität tämän ongelman julkisesti, voit unohtaa tutkijan uran.

Maailmalla vain muutama tutkija on uskaltanut sanoa kuinka asia on, väestönkasvua on hillittävä radikaalisti ja paikallisesti,Afrikassa,Lähi-idässä ja Kaakkois-Aasiassa.Suomessa muutama opiskelija kirjoitti asiasta keväällä Aamulehdessä erittäin asiallisesti ja provosoimatta,kuinkahan kieroon heitä katsellaan nyt?

Ongelma on miten se tehtäisiin, Hitlerin malliin ja fasismiin ei voida mennä, pakkosterilointi tuskin saa maailmanlaajuista kannatusta.
Vapaaehtoisia steriloitavia tuskin löytyy paljon.
Miljoonan dollarin vastaus,jollekin joka keksii parhaat keinot.

Kehitysapu,pakolaisapu yms. on vain todellisen ongelman pintakiillotusta,kohta meitä on 12-15 miljardia ja sopii vain toivoa että siinä vaiheessa tulee pandemia joka pyyhkii "ylimääräiset"miljardit pois.
Maapallon kestokyky on ylitetty jo aikapäiviä sitten, minä olen menettänyt jo uskoni maapallon tulevaisuuteen,huonosti tulee käymään.
Ei käy kateeksi tulevia sukupolvia, parhaat päivät on jo nähty.

Elokuu 08, 2015, 02:13:25 ap
Vastaus #20

Markku Nissilä

  • *
  • Jäsentiedot Poissa
  • Viestejä: 196
Voimmeko auttaa pakolaisia ottamalla heitä Suomeen? Ei!
Linkissä asia esitetään USA:n näkökulmasta, mutta sen voi suhteuttaa Suomen kannalta.
http://mvlehti.net/2015/07/25/maahanmuutto-pakolaiset-ja-purkkapallot/  (Tuo on ollut esillä jo monessa paikassa. Tuo linkki tuli vain löydettyä nyt ensin, siksi sieltä.)
Ainoa apu pakolaisille on auttaa heitä siellä missä he ovat. Miten sen saa sitten saa toimimaan, kun nykyisetkään rahat ei mene perille oikeaan paikkaan. En tiedä, mutta kusisesti meidän käy, jos tämä homma jatkuu.

Me suomalaisetkin olemme olleeet mamuja ja huonosti olemme mekin käyttäytyneet alkuperäisväestöä kohtaan. Ajoimme lappalaiset pohjoiseen. Sitten ryssät ja ruotsalaiset ovat vainonneet meitä vuoron perään. Nytkin ryssiä pelätään ja oikeutetusti, koska päättäjät tekivät laittoman isännyyssopimuksen NATOn kanssa! (Suomen-)Ruotsalaiset käyttävät meitä hyväkseen vieläkin monessa asiassa.

Miten kävi Amerikan alkuperäisväestön, intiaanien. Joitakin heistä täytettiin ja laitettiin kauppojen edustalle jäykkinä kantapäät maahan ja pää seinää vasten nojaamaan, tai penkille istumaan, jos oli ollut mukavampi inkkari. Loput mitä kansanmurhalta jäi henkiin, laitettiin reservaatteihin, joissa ei ole elinmahdollisuuksia. Hallitus vie heille sinne viinaa ja evästä. Ei niistä tartte piitata.
Huonosti kävi myös Australian aboriginaaleille ja monet muut paikat johon on tullut liikaa mamuja.
Ruotsissa ollaan suurissa vaikeuksissa mamu-alueilla, silti sinne otetaan lisää tätä sakkia? En ymmärrä tyhmänä mikä tässä oikein on takana, mutta joku tässä tienaa ja valtavasti. Ei kuitenkaan veronmaksajat.

Suomeen on tullut paljon ulkomailta ihmisiä, jotka ovat sopeutuneet olosuhteisiin ja lakeihin. Minulla ei ole heitä vastaan pienintä sanaa, mutta maassa maan tavalla, tai maasta pois ja puussa puun tavalla, tai apinat alas.

Mamut saa kirjoittaa nimeltä mainiten tappouhkauksia, jos suomalainen omassa maassaan kirjoittaa näistä ongelmista, niin on rasisti.
"Nelitahtimoottori: Yksi tahti tuottaa tehon, loput kolme kuluttaa moottoria."

Elokuu 08, 2015, 06:40:38 ap
Vastaus #21

Kari Vähäkainu

  • Vieras
Hyvin sanottu Markku! Ihmeellistä pakolaisuutta nykyään kun heti kun on saatu täällä rahahanat virtaamaan niin lähdetään lomailemaan kotimaahan! Jos minä olisin paennut kotimaastani aitoa hätää/vainoa niin en minä sinne vapaaehtoisesti menis kuikuilemaan lomailemaan kun sieltä on päässyt hengissä pakenemaan.

Aitoja pakolaisia on, he asuvat pakolaisleireissä eivätkä pääse niistä eteenpäin kun nämä elintasopakolaiset ryntäävät taikaseinänkiilto silmissään ja mielessään tänne, ihmissalakuljettajien avulla tietty. Aidon humanitäärisen hädänalaisen maahanmuuton hyväksyn mutta en elintasopakolaisten massiivista invaasiota, ne ovat keskenään aivan eri asioita.

Elokuu 08, 2015, 09:16:16 ap
Vastaus #22

Martti Korhonen

  • *
  • Jäsentiedot Poissa
  • Viestejä: 2501
Voimmeko auttaa pakolaisia ottamalla heitä Suomeen? Ei!
Linkissä asia esitetään USA:n näkökulmasta, mutta sen voi suhteuttaa Suomen kannalta.
http://mvlehti.net/2015/07/25/maahanmuutto-pakolaiset-ja-purkkapallot/  (Tuo on ollut esillä jo monessa paikassa. Tuo linkki tuli vain löydettyä nyt ensin, siksi sieltä.)
Ainoa apu pakolaisille on auttaa heitä siellä missä he ovat. Miten sen saa sitten saa toimimaan, kun nykyisetkään rahat ei mene perille oikeaan paikkaan. En tiedä, mutta kusisesti meidän käy, jos tämä homma jatkuu.

Se on totta, että paras apu on paikan päällä olevien ongelmien korjaaminen. En kuitenkaan tuota aivan allekirjoittaisi. Kun on kovalla työllä matkustettu Afrikan halki ja ollaan keskellä Välimerta rähjäisessä seulassa, ei se paljon mieltä ylennä jos kielletään maihin pääsy. Näiden pakolaisten auttaminen on täysin kiinni maahan pääsystä. Sama on Suomen kohdalla. Jos kaikki raha on käytetty tänne matkustamiseen niin mitä muuta voi tehdä auttaakseen kuin antaa turvapaikan?

Lainaus

Mamut saa kirjoittaa nimeltä mainiten tappouhkauksia, jos suomalainen omassa maassaan kirjoittaa näistä ongelmista, niin on rasisti.

Niin, tuo tappouhkausasia on ehkäpä enemmänkin uskon asia. Ja minuun ei uppoa.

Totta on, että näistä asioista kirjoittamisesta usein tuomitaan rasistiksi, mutta uskon että se isolta osin riippuu kirjoitustyylistä. Aiheeseen liittyy niin paljon pilkkaavaa, ylimielistä ja ehdasti rasistista tekstiä, että ongelmista kirjoittajan kannattaa nykyään muotoilla sanansa aikalailla kieli keskellä suuta. Esimerkiksi sanaa ryssä ei kannata käyttää. Vaikkei siitä itse olisi millänsäkään niin se on joka tapauksessa tiettyä kansallisuutta tarkoittava pilkkasana.
Priimaa tulee vaikka sekundaan tähtää.

Elokuu 10, 2015, 18:02:46 ip
Vastaus #23

Pentti Eskelinen

  • *
  • Jäsentiedot Poissa
  • Viestejä: 7713
  • Nuolija Kuopijosta
Hittolaenen kun on ollu niin kiirettä ettei ou ies kerenny savolaesia puolustammaan!
Savolaesethan on aena ollu koko inppeeriumin elliittiä, poeslukkiin muutamia nimeltämaenihtemattomija hömelöetä. :P
 
Vuan nyt kun piäsen sanomaan nii sanon että kaekki nuo "immoslaeset" pitäs istuttoo venäläesvalamisteiseen kumivenneeseen ja tyrkätä merelle ajelehtimmaan, iliman minkään valtakunnan rantaantumisoekeutta. ::)
-pena-

Elokuu 10, 2015, 18:14:50 ip
Vastaus #24

Kari Vähäkainu

  • Vieras
Vuan nyt kun piäsen sanomaan nii sanon että kaekki nuo "immoslaeset" pitäs istuttoo venäläesvalamisteiseen kumivenneeseen ja tyrkätä merelle ajelehtimmaan, iliman minkään valtakunnan rantaantumisoekeutta. ::)

Niin, kotimaastaan ja sen asukkaista huolta kantaminenhan tuntuu nykyään olevan rikos. Koitas tulla istuttamaan minua kumiveneeseen niin sinulla on äkkiä sukelluspuku täynnä reikiä.

Elokuu 10, 2015, 18:28:15 ip
Vastaus #25

Pentti Eskelinen

  • *
  • Jäsentiedot Poissa
  • Viestejä: 7713
  • Nuolija Kuopijosta
Vuan nyt kun piäsen sanomaan nii sanon että kaekki nuo "immoslaeset" pitäs istuttoo venäläesvalamisteiseen kumivenneeseen ja tyrkätä merelle ajelehtimmaan, iliman minkään valtakunnan rantaantumisoekeutta. ::)

Niin, kotimaastaan ja sen asukkaista huolta kantaminenhan tuntuu nykyään olevan rikos. Koitas tulla istuttamaan minua kumiveneeseen niin sinulla on äkkiä sukelluspuku täynnä reikiä.

Elä nyt Vähäkaenu vejä herneitä nennääs, omia mielipitteitäänhän suap kuulemma jokkaenen ihan vappaasti esittee, olivatpa ne sitten miten kotimuavastasia tae -myönteisijä tahhaasa.
Ja minähänkii kun oun metän laejassa syntyny ja siellä kasvanukkii, ja vielä kun mehtään päen siellä meillä oli vähäeset ikkunatkii, nii mitäpä muuta multa voep outtookkaa kun tätä tämmöstä kotimuarakkautta ja iärikansallismielisyyttä.  :P
-pena-

Elokuu 10, 2015, 19:05:47 ip
Vastaus #26

Kari Vähäkainu

  • Vieras
Elä nyt Vähäkaenu vejä herneitä nennääs, omia mielipitteitäänhän suap kuulemma jokkaenen ihan vappaasti esittee, olivatpa ne sitten miten kotimuavastasia tae -myönteisijä tahhaasa.

No siinä tapauksessa: joka ikinen suvakki ja mamujen p**seennuolija pitäis pistää seisomaan teloituskomppanian eteen. Harmi vaan kun se on (vielä) laitonta mutta toivottavasti tilanne tästä paranee. Tämä on oma mielipiteeni jonka kuulemma saan vapaasti esittää.

En tajua mitä hemmetin sieniä nuo suvakit vetää kun silmät seisoo kuin hullun päässä kun vaahtoavat mutiaisten hyysäämisestä. Yks vanha haahka (ex-kommari) huusi mulle suu vaahdossa kun yritin asiallisesti esittää eriävää mielipidettäni elintasopakolaisista. Yritä siinä sitten saada järkevää keskustelua aikaan kun keskustelukumppani huutaa kurkku suorana että saatanan persu, saatanan persu. Ensinnäkään en ole persu ja vain herrasmiesmäisyyteni esti minua tirvaisemasta hullun hampaita kurkkuun. Mieli kyllä teki.

Elokuu 10, 2015, 20:42:52 ip
Vastaus #27

Antti Jokinen

  • Vieras

 Mä oon karjalais-evakon poika. Sekarotuinen siis ?

Äitis oli mamu. Your mamy was mamu.

Elokuu 10, 2015, 21:09:41 ip
Vastaus #28

Pentti Eskelinen

  • *
  • Jäsentiedot Poissa
  • Viestejä: 7713
  • Nuolija Kuopijosta
Pistä jo varalta se Porttukaalin eläkeverovappausanomus vetämään, kovasti on ollu polemiikkia siitä ettei sitä kohta sua kun ns. yhteiskunnan silimeetekevät.  :-X
-pena-

Elokuu 10, 2015, 21:13:16 ip
Vastaus #29

jouni.halme1@suomi24.fi

  • *
  • Jäsentiedot Poissa
  • Viestejä: 69
Kovin on mennyt vakavaksi, no oltiin savolaisista mitä mieltä vaan niin osaa ne ainakin rallin järjestää!