Morjens Kuntit
Nyt enstennäkin pitää muistaa, ettei Suomessa ole sitten Saabin tehty
autoja. Mitä ny jotain Boxtereita ja pikkumersuja.
Toisekseen Suomi sijaitsee maailman äärilaidalla, on isohko ja
harvaan asuttu maa.
Meidän näkökulasta katsottuna moni nykyisen ajoneuvon "härpäke"
on turha vempain.
Moottorin sammutus/starttiautomatiikkaa on kovasti pohdittu etenkin vastaan.
Kun itse olen ollut Tokion, News Yorkin ja Sanghain saastesumussa fillarilla eli
haarovälikoneella liikkeellä, alkaa arvostaa tuota toimintoa. Päänsärky tuossa
savukääsässä on käsin kosketeltava tunne.
Se, ettei sitä saa poiskytkettyä kokonaisvaltaisesti on ohjelmistojen rakentajien
rajallista ajattelua, ja on siten selkeä virhe.
Kyllä moinen ominaisuus saa olla isoissa suurkaupungeissa ja etenkin toiminnassa.
Suomen vähäväkisissä taajamissa sillä ei ole merkitystä ja etenkin talvipakkasissa
ei toivottava ominaisuus. ( Jos se taqalvi nyt edes tulee).
Uusien autojen supertehokkaita ajovaloja olen ihmetelly. Onhan se hienoa että
yöllä näkee ajaa sataa ja tuhatta kun on supertehokkaat ajovalot. Vastaantulijana kiroan niitä
koska niillä saa joka toisen autoilijan sokeaksi vähintään kolmeksi minuutiksi.
Kaupunkiliikenteessä huippukirkkaat ajovalot hävittävät näkökentästä myös
etupään vilkut. Vilkkujen informatiivinen viesti häviää kirkkauteen eikä näin
pysty ennakoimaan millään tavoin mitä superloistokas vastaantulija oikeesti aikoo.
Perävalojen sammutus on kanssa jotain käsittämätöntä. Meillä Hämeenlinnassa
niitä näkee, syttyvät takavalot automaattiseti kun tulevat meitin hienon
"tunnelin" kohdalle ja sammuvatten taas poijes kun putkahtavat toisesta päästä ulos.
Jos perävalot ovat vähävirtaisia LEDejä niin eikö ne voisi palaa koko ajan?
Säästyttäisiin siltäkin "automatiikalta".
Hei, ei kukaan itseään kunnioittava autoilija voi ajaa 10v. vanhalla autolla.
Eli eihän noita rikkimenneitä härpäkkeitä tartte korjata kun kaikki on jo paalissa...
Nimin. ohjaus ja jarrutehostin on...
Kallu
Den Glada Gamla ...
från Tavastehus
ps. En taida itteeni juurkaan kunnioittaa
kun mun Ford on jo 15 v. ja puolimiljuunaa kilsaa taulussa.
Alkaa vaan Fe-hen sekottua sitä O-kakkosta josta tulee sit
FeO2 kamaa ja se menee puhki kun katsastussetä vähän törkkii...