Moro Kuntit
Hollannissa on monta merestä vallattua aluetta, viimeisimpiä Almeeren alue.
Se on pilkottu ruutuihin joissa maajussit viljelevät kukkasipuleita maailmalle.
Tuollainen maa on julmetun kalliilla lunastettu merestä joten maan hallitus
valitsee hyvin tarkkaan maajussit tuolle alueelle.
Siellä on jokaisella talolla oma tuuligeneraattori. Se sijaitsee noin 200 metrin
päässä talouskeskiöstä. Hollannissa on näkemys että se riittää etäisyydeksi
jolloin tuuligeneraattorin melutaso laskee haittaamattomalle tasolle.
Kaikki se energia mitä maatalo tuottaa omaan käyttöönsä on saasteetonta
ainakin siinä mielessä että sitä energiaa ei tarvitse tuottaa hiilellä öljyllä tai atamoonilla.
Ja silloin kun ei tuule, otetaan energia valtakunnan verkosta. Tai käynnistetään
sianpaskametaanikaasugeneraattoiri navetan kulmalla.
Puhuvat melusaasteesta. Noin 200 m matka riittänee sen saasteen nollaamiseen.
Olen usean tuuligeneraattorin tyvellä käynyt silloinkin kun ne eivät pyöri, eikä siellä ole
missään kasalla sitä melusaastetta. Minä kun miellän saasteen kasaksi jotakin
köntsää jota meidän ihmiskunta työntää ulos mitä kummallisimmista aukoista.
ilma voimat tuskailee roottorin lapojen aiheuttavan tutkalaitteisiin "välkettä".
No, se on sitten ihan toinen asia se. Ne Hornetit niitä melu- ja pakokaasukehittimiä
vasta ovatkin.
On totta että tuuligeneraattoreiden rakentamiseen kuluu kallista metallia melkoiset
määrät, huomattavasti enemmän kuin ydinvoimalaan kuluu, mutta se metalli voidaan
uusiokäyttää purkamisen jälkeen toisin kuin ydinvoimalan purkuromut...
Tuulienergia on yksi saasteeton ja uusiutuva energiamuoto mitä tulee hyödyntää
niillä alueilla missä tuuliolosuhteet ovat mielekkäitä moisille rakenteille.
Aurinkoenergia on toinen saasteeton energiamuoto mitä tulee rakentaa myös jopa
Suomeen. Meillähän aurinko paistaa kesällä ympäri päivän. Tuotetaan sitä ja myydään
sitä vaikka pimeään Afrikkaan. Tai no, ainakin eurooppaan. Siellä energialla on
kuulema kysyntää. No Joulu-tammi-helmikuu ovat kyllä sitten tymäkuukausia mutta toivotaan
että silloin tulee eikä ole pakkasaaltoa Siperian aroilta.
Kyllä minun milelestäni meidän on pakko alkaa ottaa energiaa näistä luonnon omista
saasteettomista lähteistä. Etenkin auringosta. Se on meidän ainoa mahdollisuus
säilyttää tämä maapallomme asuttavassa kunnossa.
Jos emme ala tehdä niin, hukumme omaan paskaamme...
Maapallon paskottuminen on jo aika pitkällä...
Alkais olla jo meinaan kiire...
Kallu
Den Glada Gamla WattiGubbe
från Tavastehus