Tuossa oli jo liuta muovitankkeja, siinä kuulemma menee raja enduro klassikon tunnistamisessa.

Vai kuulema sellainen raja? Ihan hyvä nyrkkisääntö, jollekin...

Rajaa saisi hilattua vanhempaan suuntaan vaikkapa määrittelemällä raja etupyöränkoon mukaan: 21-tuumaisella etupyörällä oleva enduro olisikin nykypyörä? Taas jonkun mielestä. Kuten haluatte. Sopii sekin.
Hienointa tietysti on, että enduroita kuitenkin harrastetaan ja arvostetaan. Ehkäpä niiden elämästä on tarinoitakin kerrottavana.
Mitsin kaikki kilpaendurot ovat mielestäni klassikoita, olivat ne sitten muovitankilla tai puutankilla. Ovat sen verran harvinaisia kaikki. Montakohan muovitankkista kisa-Mitsiä on Suomessa? En ole tavannut yhtään sellaista täällä, paitsi silloin joskus EM-kisojen yhteydessä.
Entäpä muovitankkiset Simsonit? Sellaisen näin viimeksi Jämsän MM-endurossa viime vuosituhannella.
Sitä paitsi: jo 1960-luvulla oli enduroissa mm. lasikuitutankkeja.
Suomessa on hyväksytty museoajoneuvoiksikin jo useita muovitankkisia enduropyöriä.
Toisaalta harvinaisesta pyörästä voi tulla nopeastikin klassikko, mikäli ihmiset niin haluavat. Makuasioita.
