Aika nostaa ylös ja yksi meistä on pois paikassa jossa ketään ei tiedä mitä kipu on. Hirveän taistelun jäkeen psykiatrisen neuropolin ylilääkäri hoiti Henryn lääkkeet kohdalleen ja samalla rupeaa nuoren naislääkärin oppaaksi kuinka mua hoidetaan. Tämä nuori lääkäri on mun omalääkäri ja asun alle 600m terveyskeskuksesta joten käynnit ovat helppoja eikä nuoren lääkärin tarvi hirvitellä lääkemääriä vaan ohjeen mukaan vaan uusia. Ylilääkäri hieman ihmetteli että taidan tietää kipulääkkeistä enemmän kuin hän, ei ottaanut nokkiinsa vaan kirjoitti resepteihin melkoista liikkumavaraa ja jos potilas haluaa vaihtaa nevaihdetaan ja josei nuoren lääkärin kantti kestä neuvottelevat sitten keskenään.
Monellako on muuten todistus ettei päässä ole mitään vikaa, mulla on ja homma johtuu pohjalaisesta rehtiudystä kun täytetään lappua vaikuttaako sairaus elämän kumppanin kanssa elämiseen, vahä, melko paljo, paljon, erittäin paljon. Samaa skeidaa koko lappu esim. vaikuttaako harrastuksiin yms. niin mun lappuun meni ruksit aina sinne oikealla ja siten mulla on mustia ajatuksia eikä uskalleta lääkitä vaan passitetaan psykiatrille, loistava mies ja juteltiin niitä näitä ihan aseistakin ja muusta. Vasta ulkona huomasin kuinka taitava se oli kun sai mut kertomaan kaikki ja pientä kielivaikeutta kun oli niin kysyi saman sitten sivusta. Halusi kokeilla mulle yhtä lääkettä ja sanoin vetaväni ne vessanpönttoon jos netistö lääkeinfosta löytyy että käytetään jakomielitautiin tai muuhun vastaavaan kuten kipupolin määräämät joita en suostunut syömään.
Tästä tuli pikä ja ehkä sekavakin kun en ole ottanut lääkkeitäni vaan kossua, silti kaikille kivusta kärsiville älkää tyytykö kohtaloonne vaan vaihtakaa lääkäriä ja valittakaa. Mulla projektiin kuului käynti yksityisellä joka on kaupungin hallituksessa ja soitto koko homman johtajalle ja kerroin ettei teidän homma ny vaan toimi. Mun papereissa on nyt erittäin kiireellinen leima ja potilasta pitää kuunnella ja sen pää on tutkittu joten erittäin paljon opiaatteja sietävää potilasta hoidetaan ja kunnolla, moniko on päässyt tähän, tietääkö kukaan kuinka pitkä ja kivinen tie oli. Nyt on yöpydän laatikossa lääkkeet joilla kuollutkin kävelee itse hautaustoimistoon. Pidän peukkuja kaikille kivusta särkeville ja tiedän oman tilanteen menevän vain huonompaan suuntaan mutta ei enään kestämättömissä kivuissa, jaa vois suodä ja ottaa kourallisen Diapameja että rentoutuu.