Kun minä tulin autonajokortti-ikään, isällä oli Skoda Octavia. Vuosi oli 1968, Skodamme lienee saman vuosikymmenen alkupäästä. Isä korjasi kaksipyöräisiä työkseen, ja oma auto saattoi vähän olla kuten suutarin lapsien kengät. Sillä pääsin kuitenkin aloittamaan auton käyttämisen; osin niihinkin tarkoituksiin, mihin nuoret miehet autoa tarvitsevat... En silloin(kaan) aivan absoluuttisen raitis ollut, mutta aika usein jousin ihan vapaaehtoisesti kavereille kuskiksi illanviettoihin, ja kalusto oli yleensä suunnilleen samaa tasoa, eli sitä mitä halvalla sai, ja siinä kunnossa missä nyt sattuivat olemaan.
Yhdellä saman kylän, muutaman vuoden itseäni vanhemmalla, kilvanajoa harrastavalla kaverilla oli silloin aivan uusi Vauxhall Viva, ja hänen siivellään pääsin monille kisareissuille, esimerkiksi jäärata-ajoihin Keski-Suomen suuntaan. Kaksi Husqvarnaa peräkärrissä, 2 - 4 nuorta miestä autossa. Se oli juhlaa verrattuna noihin muihin autoilukokemuksiin: auto oli lämmin, kulki vähintään riittävästi, oli tilava, hiljainen sisälle, siinä taisi olla radiokin... monta kertaa kävi mielessä, että voi jos jonain päivänä omistaisi näin hienon auton!
On tuo unelma kait jollain tasolla toteutunutkin; ei tosin koskaan Vivan muodossa. Vaan sitten kun sain noita hiljaisia, tilavia, lämpimiä ja jopa soittimella varustettuja autoja käyttööni, oli akka ja lapset, mihin niitä ominaisuuksia sitten enää tarvitsi? Ei taida kannattaa tuotakaan Vivaa lähteä pelastamaan, antaa vaan muistojen ja unelmien elää, aikojen kultaamina?
jv
PS. Terveiset Vivan omistajalle, hän taitaa tätä palstaa kuitenkin seurata aktiivisesti?