Noudin vanhoja lasinegoja, yhtensä 4000 kpl: pitäis aloittaa kuvaamaan!
Kysynkin:
- onko kokemusta valopöydän vaatimuksista
- onko tarvetta kuvata RAW:na, vai riittääkö JPG ( ovat siis mu-va negoja)
- entä kamerasta: onko hyvä kuvata pienellä aukolla ja hitaalla valotusajalla vai toisinpäin, vai siltä väliltä
Muuta tärkeää?
Olen aikaisemmin kuvannut Olympus OMD:lla tuhatkunta lasinegaa, mutta nyt pitäis yrityää arkistokelpoista laatua
Digitoin kuvia - lasi- ja filminegatiiveja pääasiassa - työkseni muutaman kuukauden muutama vuosi sitten Rautalammin museolla. Siellä oli hyvä setti, jonka kanssa digitointi kävi ilman turhaa häslinkiä. Tässä on hiukan kokemuksia siitä, miten ison määrän digitoiminen kannattaa hoitaa. Tekstin lopussa on vielä linkki digitointioppaaseen, jonka tein museossa työskennellessäni. Se tosin käsittelee Rautalammin museon laitteistoa ja ohjelmistoa, mutta ehkäpä voit saada siitä jotain ideoita digitoinnin järjestämiseen.
Työ jakaantuu käytännössä kolmeen osa-alueeseen:
1. Kuvan ottaminen
2. Kuvan käsitteleminen
3. Kuvan tallentaminen
Toki käsittelyn voi jättää ensimmäisellä kierroksella tekemättäkin, mutta jos haluaa tallentaa lopullisen kuvan muutoin kuin raw-muotoon, niin käsittely täytyy tehdä. Jos haluaa esim. museotyöhön tai kirjan tekoon käyttökelpoista jälkeä niin käsittelyyn täytyy hiukan paneutua, mutta ei se ole hankalaa kun vaan ajatuksella käy puuhaamaan. Huolellinen tosiaan kannattaa olla, ettei käy niin että tehty suuri työ osoittautuu turhaksi.
Näissä jutuissa tärkeää on myös kaikki kontekstitiedot. Kannattaa vähintäänkin kirjoittaa ylös tarkasti kuvien yhteyteen se, mistä olet ne saanut, milloin ne on kuvattu, kenen toimesta ja millä alueella. Jos jostain yksittäisestä kuvasta tunnistaa henkilön tai on oma läheinen muisto paikasta niin nämä ovat tietoja, jotka muistiorganisaatioita kiinnostavat.
1.Noin suuressa määrässä tosiaan turha häsläys on hyvä saada pois. Jos digitoi 4000 kuvaa ja käyttää jokaiseen ylimääräiset 10 sekuntia hankalan laitteiston vuoksi, lisääntyy hommaan käytetty aika 11 tunnin verran.
Jalustan tulee olla tukeva. Jos negoja on montaa kokoa ja ne ovat sekaisin niin kameran helppo laskeminen ja nostaminen ovat tärkeässä roolissa. Jos niitä on vain yhtä tai muutamaa kokoa tai ovat koon mukaan hyvin järjestetyt ja jalustaa joutuu säätämään vain harvoin niin asialla ei ole niin paljon väliä. Jos jalustaa joutuu hankalasti säätämään muutaman kuvan välein niin aikaahan siihen menee, ja isossa määrässä kuvia sitä ei pidä joutua tuhlaamaan turhaan työhön. Minulla oli käytössä suurennuskoneesta tehty teline, jossa kameraa oli erittäin tukevasti ja sitä pystyi siirtämään suoraan ylös ja alas kampea kääntämällä. Uuteen kuvakokoon siirtyminen kävi nopeasti ja helposti.
Kameran ohjaus ja tarkennus olisi parasta pystyä hoitamaan suoraan tietokoneen ruudulta koskematta kameraan. Tässä taas säästyy aikaa ja hermoja. Tietysti jos negat ovat saman kokoisia niin manuaalitarkennuskin voi hyvin toimia. Kun sen kerran asettaa kohdalleen niin mihinkäpä se siitä muuttuisi jos kameraan ei koska. Jos kameraa joutuu siirtelemään ylös alas erikokoisten negojen vuoksi niin automaattia tarvitaan, ja se olisi tosiaan paras pystyä hoitamaan tietokoneen ruudulta.
Jos kamera kerran on piuhan päässä niin parasta olisi, että kuva siirtyisi suoraan kamerasta tietokoneelle oikeaan kansioon. Jälleen kerran vähentää turhaa häsläystä. Raw kuvissa muistikortti täyttyy suhteellisen nopeasti ja siirtelemiseen menee aikaa ja hermoja.
Niin, ja siitä teknisestä puolesta. Pienin mahdollinen ISO-luku. Eri optiikoissa vaihtelee mikä aukko tuottaa parhaan jäljen, mutta f8 on yleensä varma valinta. Jonkin sortin makro-objektiivi on digitointiin paras vaihtoehto.
2.Käsittelystä hiukan linkissä, joka on lopussa
3.Jos tosiaan haluat arkistolaatua, joka kelpaa museoihin ja arkistoihin, niin suosittelen RAW-muotoa. Muuten voi käydä niin, että museo ei ota digitiedostojasi, vaan haluaa negat lainaan, jotta voi tehdä niistä itse käyttökelpoiset tiedostot. Toki jos kuvaat RAW-muodossa, käsittelet kuvat taiten ja tallennat esim. tif-muotoon, voi lopputulos kelvata hyvinkin museoihin tai arkistoon. Tärkeää on saada yksityiskohdat talteen kuvatessa, säilyttää ne käsittelyssä ja tallentaa sen verran korkealla resoluutiolla, että siitä saa ison printin tehtyä. En nyt tähän hätään muista minkälaisia resoluutioita Rautalammin ja Kuopion museot suosivat, mutta jos nyt lyhempi sivu olisi esim. 3000 pikseliä niin uskoisin riittävän.
Mustavalkokuvat kannattaa kuvata värillisenä. Raw-tiedostosta voit valita sitten ohjelmassa valkoisen pisteen ja saat valkotasapainon kuntoon. Värikuvana tallennetussa mustavalkokuvassa on enemmän informaatiota tallella kuin mustavalkokuvaksi muutetussa. Tilaa se vie toki hiukan enemmän.
Tässä on se luvattu linkki:
https://www.dropbox.com/s/gevuadxocjqo2nz/Digitointiohje_Korhonen%2C%20Martti.pdf?dl=0
