Oon emännän kanssa innokas ulkoilu- ja retkeilypaikkojen kuluttaja. Omien kykyjen puitteissa, kun ei oo nuo kulkukepit ihan terveet. Usseesti kuletaan tuolla Neitvuoren poluilla, ja on siellä suomalaisittain aika huimia korkeuseroja. Muutama vuos sitte polut laitettii uuteen uskoon, tuli uus entistä jyrkempi reitti näköalapaikalle. Ja sitte jonkun toimesta se reitti puomitettiin, ja laitettiin laput, ettei sitä kautta saa mennä.
Olin ite - tai ainakii yritin olla - vaikuttajana siihen, että nuo puomit poistettiin. Ne on nyt poissa. Arvostan suuresti sitä, että metsähallitus alueitten ylläpitäjänä informoi käyttäjiä, kertoo, että ei oo invareitti, on vaikee. Mutta kyllä vastuu kulkemisesta ja päätöksenteosta pittää olle jokkaisella itellään. Ei ole metsähallituksen vika, jos joku tipahtaa, tai saap sydärin rinteessä, mutta hienoa on, ettei sinne kukkaan mee tietämättään. Tää on vielä varmaan aika selvä asia, enimmäkseen ollaan hyvin yksmielisiä.
No entäs moottoripyörät. Niittenkin kanssa joka kesä joku kuolee, joku vammautuu. Jääp leskiä, orpoja, surijoita, yhteiskunnan elättejä. Yhessä maksetaan työkyvyttömän mahollisesti pitkäkin elämä, tullee yhteisiä kustannuksia. Ei kuolis, ei vammautuis, jos kiellettäis koko rakkineet. Ois yhteiskunnalla kaikki perusteet kieltää, ja jos kansantaloutta ajatellaan, ni ei kahta sannaa, heti kielto voimaan!
Eli pittääkö yhteiskunnan suojella jäseniään itseltään? Pittääkö alkoholijuomien käyttö ja saanti yrittää estää niiltäkin, kenelle siitä ei ole merkittävää haittaa, ja jotka ite kokevat siitä jottain iloa elämäänsä saavansa?
Alkoholin suhteen on miulle se ja sama, ja ei mee luultavasti montaa vuotta siihen, ko moottoripyörienkin suhteen on miulle se ja sama.
jaakkovaakko