Noihin kysymyksiisi, joo, tuulimyllyn käyttö ei maksa eikä kuormita muuta kuin sen mitä voimalaitoksen hoitoon kuluu per tuotettu kWh.
No tulihan se sieltä
En ole missään väittänytkään että tuulella tuotettu sähkö olisi ilmaista, mutta itse tuuli on sitä kuten aurinkokin ja molemmat ovat myös täysin saasteettomia, kaikista muista nyt käytössä olevista energiamuodoista pitääkin sitten maksaa, ja ne myös saastuttavat ympärostöä monin tavoin.
No et väittänyt niin, siteerasit vain tutkimusta jossa sitä väitettiin (virheellisesti) halvimmaksi, ja nytkin mainitset "kaikkien muiden energiamuotojen maksavan". Paskat ne mitään maksaa. Kivihiili on maassa valmiina ja puut kasvaa metsässä ihan itsestään. Samoin kuin aurinko vaikutuksellaan synnyttää tuulta ilmakehään. Niiden hyödyntäminenhän on se mikä hommassa maksaa. Puut pitää kaataa ja roudata voimalaan, joka sekin pitää enste rakentaa. Tuulivoimaa saa hyödynnettyä jos rakentaa tuulimyllyn oheisvermeineen ja ylläpitää sitä. Paljoko saat energiaa voimalan elinkaaren aikana per käytetty euro (sis. voimalan rakentamisen, käyttöiän aikaisen ylläpidon ja energian ja lopuksi loppuunpaleveellen voimalan purkamisen ja kierrättämisen) on se mikä ratkaisee, nyt tätä kilpailua vääristää päästökauppa, tuulivoiman tuet ynnä muut. Kyse on valtiovallan vakavasta ja epäterveestä puuttumisesta markkinoihin.
Kyse on myös tuuli-ja aurinkoenergian varastoinnista sellaiseen muotoon että sitä voidaan tarpeentullen ja nopeasti ottaa käyttöön, Pyhäjärvelle on suunniteltu yhtä sellaista laitosta vanhaan kaivokseen, sinne lasketaan vettä, joka pumpataan tuuli-tai aurinkoenergialla maanpinnalle tekojärveen, josta sitä lasketaan takaisin kaivokseen turbiinien läpi, jollon pumppaukseen käytetty energia saadaan syötettyä sähköverkkoon haluttuna aikana.
Tämä on ihan hyvä konsepti, se olisi nimenomaan sitä kaivattua nopeasti reagoivaa tehoa. Ilmeisesti tehoksi on ajateltu max 200MW. Jos turbiinien hyötysuhde olisi sata niin se vastaisi 720000 kuutiota vettä tunnissa (laskin pudotuskorkeuden 1km:lla, kaivos on 1,4km mutta turbiini ei voi olla pohjalla. Todellisuudessa ei taida miljoona kuutiota riittää, eli melkoinen kohina käy kanavassa

Mielenkiintoinen projekti kaiken kaikkiaan, toivottavasti toteutuu, toivottavasti ei kuitenkaan ihan pelkillä veronmaksajoen varoilla, tai jos tehdäänkin niin saataisiin siitä jotain takaisinkin.
Ja säätövoimaa suomeen ei tarvitse rakentaa ollenkaan lisää nykyisillä eikä edes suunnitelluilla tuulisähkötuotannon määrillä, vaan jo olemassaoleva säätövoima riittää.
Murhehan on (aina ollut ja edelleenkin on) siinä että kun tuulimyllyoperaattoreilla ei ole mitään vastuuta säätövoimaan liittyen, ja heidän tuotantoaan subventoidaan kestämättömällä tavalla, säätövoiman ylläopito on kannattamatonta kun sitä ei subventoida. Säätövoimaa siis on olemassa mutta laitoksia suljetaan koko ajan ja kohta sitä ei enää ole riittävästi.
Tuulivoiman "yltiökannattajat" voisivat vaikka ilmoittautua vapaaehtoisiksi siihen että pistetään kauko-ohjattu pääkytkin heidän sähkötauluunsa, niillä voisi sitten leikata kulutusta kun sähköstä tulee hetkittäinen pula. Sellaistakin on lähitalville ennustettu.