Juu, doppler on eri asia kuin se että siipi ohittaa maston ja siitä mahdollisesti tulee oma äänensä. Rys... venäläisten Tu-95 Bear on meritiedustelupommari, siinä on jokaisen neljän moottorin nenällä kaksi vastakkaisiin suuntiin pyörivää potkuria. Kone on maailman pahaäänisimmän lentovehkeen maineessa, ja syy on siinä että aina kun vastakkaisiin suuntiin pyörivien potkurien lavat kohtaavat, siitä lähtee oikein ekstrapottumainen ja kova ääni.
En nyt väitä että tuulimyllystä semmoinen metakka lähtee kuin Tupolevista mutta se kun lapa ohittaa maston on tosiaan oma ilmiönsä.
Reijolla ei mee jakeluun se että ääni voi olla olemassa, ja sen joku voi kuulla vaikka sitä ei itte kuulekaan. Norsut viestivät infraäänillä, se kantaa kilometrejä mutta ei sitä kuule kuin norsut. Jotkut ihmiset saattavat sen myös aistia, mutta eivät tosiaankaan kaikki. Vastaavasti koirat ja lepakot operoivat sujuvasti ultraäänialueella, perhonen maistaa gramman sokeria kuutiosta vettä ja niin edelleen. Toisilla on herkemmät aistit kuin toisilla, heikommin aistivien on sitä vaikea ymmärtää.