Miulta rusahti polvi 1977 tammikuussa. Siinä ei mittään hirveetä kipua ollu, mutta se jäi aina välillä sillä lailla lukkoon, yleensä lievästi koukkuun, että piti ilmassa pyöritellä, että sai taas suoraksi. Jonkun aikaa sitä vatvottiin, enneko otettiin varjoainekuvia, ja sitten päätti tohtori leikata. Kaivinkonetta ajoin silloin työksein, konneeseen kiipeminen ja varsinkin pois tulo oli aika hankalaa sillä polvella. Sillon vielä ihan leikattiin isommasti, ja otettiin hajonneen nivelkierukan kappaleet pois. Polvi ei ollu kippee sen leikkauksen jälkeenkään, ja taisin liian aikaseen jättää kyynärsauvat nurkkaan; sillon muistaaksein ohjeet oli roikuttaa ilmassa viikon verran tai ainakin useita päiviä. No joka tapauksessa alko tehä vettä siihen polveen, ja sitten siitä oli muutaman viikon riesa. Sen jälkeen ei oo ollu mittään riesaa, eli yli 40 vuotta ollu soiva peli. Mutta sillä polvella saatto olla vaikutusta miun tulevaisuuteen; nimittäin sillä kun jouvuin olemaan sairaslomalla sen polven takia pieniä pätkiä sekä ennen leikkausta että sitten sen veden kanssa leikkauksen jälkeen. Olin nimittäin päättänyt keväällä pyrkiä teknilliseen kouluun, ja tilannut oikein sellasen valmentautumiskurssin pääsykokeita varten. Tallissa oli ihan uus 250 kuutioinen motocross-Husqvarna, siinä vaiheessa vielä tehtaan avaamattomassa paketissa. Tuolla polven tekemällä pakkohuililla oli osansa siihen, että se pääsykokkeen reppauskurssi tuli avatuks kirjekuorestaan. Pieni riski oli ehkä olemassa, että ilman polviremppaa oisin avannu sen husse-paketin kevättalvella ja reppauskurssi ois jääny avaamatta. Sen pääsykokkeen läpäsin kommeesti, ja syksyllä alotin Jyväskylässä kuljetuslinjalla teknikko-opinnot. Voihan se olla, että oisin päässy muunlaisellakin ajankäytöllä, mutta oikeesti sen pakkohuilin kuitenkin käytin ihan omaehtoseen opiskelluun. Kyllä se hussepakettikin avatuks tuli, mutta vähän myöhemmin keväällä.
Asioilla on aina puolensa.
- muistel jv -
