Sopivasti tästä seuraava aihe on:
"Eläke alkoi nyt"

Omat junnut on noin 25 nyt, ja kummallakin on taustaa. Mopojen jälkeen toinen ajoi kevarilla auitoikään, ja toinen (vanhempi) puolestaan ajoi mun vanhalla 450'sellä vuoden pari autokortin jo saatuaan.
Veikkaan, että vanhempi ostaa vielä jonkin harrastekulkimen, kunhan aika ja elämäntilanne vaan on sopivat. Auto vai MP jää nähtäväksi, ja koska. Tarviiko VMPK'ta on isompi kysymys. Infoa saa kielitaitoinen netin kautta kaivettua yllin kyllin, ja siihen tuo sukupolvi on jo täysin in.
Nuoremmasta ei koskaan tiedä, osaa yllättää muutenkin aina välillä, tosin positiivisessa mielessä. Ja on ollut mukana harrastamassa itse asiassa enemmän noista kahdesta pojasta. Vieläkin vähemmän yhdistysihminen kuin vanhempi. Ja suuntaus enemmän kovaa kulkevaan kuttaperkkaan...
Minä "50+" puolestaan olen aktiivi niin yhdistysmaailmassa kuin harrastamaan, ja käytän hyväkseni somea. Tosin en ole se aktiivisin käyttäjä, koska iso osa somea on kaikkea muuta kuin tarvittavaa.
Voisi melkein ajatella, että 20-30 on jo menetetty ikäluokka, josta kyllä tippuu jokunen vanhan lliiton kannattaja, joka löytää tämän porukan vaikka kuinka piiloteltaisiin.
Se, mihin pitää panostaa, on 40-60 vuotiaat. Siinä ikäluokassa on vielä paljon nuoruuden unelmiensa toteuttajia, joilla on nyt resursseja. Ja jopa hämmästyttävän iso osa on somen käyttäjiä, joskin se käyttötarkoitus on toinen kuin päivittää bileitään ja parisuhdetilannettaan. Se jaettu selfie saattaa olla pyöräreissun maisemankuva ennemmin kuin henkkamaukan sovituskopissa otettu. Kommunikointiin käytetään whatsupin lisäksi nuoremmille jo antiikkista meseä.
Kohteen ikä? Oman nuoruuden kulkimet on aina se ykkösvaihtoehto, siihen ei ole mitään tiettyä vuosikymmentä. Minulle se on siis 70-80 luku. Ja mitä nuorempia kuulee etenkin autopuolelta, niin se menee juuri noin. Nyt "liian uusi" on sitä lähitulevaisuuden vanhaa!