Rautionkylässä, osoitteessa Niskapietiläntie 14, kellarikerroksessa sijaitsi kauppa nimeltä Imatran MP-Tarvike. Samassa tilassa piti minun isäni mopokorjaamoa 1965-1970. Imatran MP-Tarvike toimi 1972-1974, vajaa kolme vuotta. Meitä oli kaksi omistajaa, avoin yhtiö. Suurimman osan ajasta olimme molemmat muualla töissä, MP-Tarviketta pidettiin auki iltaisin klo 17-20 ja lauantaisin koko päivä, talvikautena vain lauantaisin. Myytiin tarakkaa, kaatumarautaa, kypärää ja tilauksesta varaosia mihin vain.
Kun aloitettiin, luultiin että sijoittamalla molempien säästöt saadaan kaupan näköinen tila. Aika vähän hyllymetrejä syntyi... Suurin toivein käytiin japsimaahantuojat läpi, että jos edustuksia. Sanoivat, että katotaan vuosi. Varaosat alueelle kulkivat pääosin meidän kauttamme, ja vuoden päästä olisi saatu oikeastaan mikä vaan edustus; silloin vain olivat omat silmät avautuneet rahoitustarpeesta, ja vähän laitettiin jäitä hattuun. Onneksi, sillä uudet pyörät olisi pitänyt sitovasti tilata syksyllä, ja vuoden vaihteessa iski se moninkertaistunut mp-vero. Joitain uusia pyöriä ehti silloin tulla ennen vuodenvaihdetta maahan; ne olisivat olleet aika helppoja myytäviä seuraavana keväänä. Ne, mitkä tulivat vuoden vaihteen jälkeen, odottivat ostajaansa useissa tapauksissa useammankin vuoden, ja velkarahalla rahoitetut mp-liikkeet kaatuivat aika moni silloin. Ilman edustuksia, pienenä ja myös varsin varovaisena (ei uskallettu, eikä oikein osattukaan tilata esimerkiksi kypäriä suoraan valmistajilta edes vähän useamman kappaleen erissä) toimijana meidän katteemme olivat niin olemattomia, että tulos ei oikein uhrattua aikaa vastannut. Velkaa meillä ei ollut liikkeen nimissä eikä oikein muutenkaan (tarkoittaa sitä, että kaveri oli vähän paremmissa varoissa kuin minä kilpa-ajo harrastuksineni, eli kaverin rahoitusosuus oli enemmän kuin puolet; ulospäin meillä ei ollut penninkään velkaa koko aikana, ja kyllä hänenkin rahoitusosuutensa tulorahoituksella jo ennen liiketoiminnan lopettamista saatiin hoidetuksi). Eli kauppaa kyllä tehtiin, vaan vähän se niinkuin nahkoineen meni. Jälkeenpäin voi sanoa, että hauskaakin oli välillä... ja tuli oppia kauppamatematiikasta, kuten tuo "puolet jää itelleen" -kaava.
Sen opin, etten valita kahvikupin hinnasta baarissa: en maksa kupillisesta kahvia, vaan interiööristä, missä sen voi nauttia. Varaosissa en maksa osasta, vaan saatavuudesta. Jos saatavuus marmoritiskiltä on sama kuin netistä, ei ole tarvetta maksaa enempää. Jos osa ja hyvät neuvot löytyvät tiskiltä, olen valmis maksamaan huomattavasti enemmän kuin nettikaupassa.
Näin se minun mielestäni menee, voin olla väärässä...
jaakkovaakko
