Kirjoittaja Aihe: Apua mäntien irrotukseen?  (Luettu 19848 kertaa)

Maaliskuu 16, 2016, 10:09:32 ap
Luettu 19848 kertaa

Risto Nurmi

  • *
  • Jäsentiedot Poissa
  • Viestejä: 918
Terve

Nyt alakas olla todella hyvät neuvot tarpeen. Mulla loppuu itellä niksit ja konstit. Olen yrittänyt irrottaa Trabantin koneen mäntiä ja sylintereitä toisistaan ties kuin monta kertaa ilman mainittua tulosta. On yritetty liottaa, lyödä koivupalikalla ja nyt tein ulosvetäjästä puristimen, joka on kiinni kannenpulteissa. Ei liiku mihinkään.

Koneessa on oikeastaan kaikki asiaa hankaloittavat tekijät. Kone on kaksisylinterinen ilmajäähdytteinen kaksitahtinen. Sylinterit on alumiinia ja erilliset. Lohko on vaakaan halkaistava ja kampiakseli prässätty. Eli jotta kampuran saa lohkosta irti, pitää ensin saada sylinterit irti, sitten voi irrottaa männät, jonka jälkeen kiertokanget mahtuvat aukoistaan alakautta ulos.

Millä ilveellä minä saisin tuon auki? Sylinterit haluaisin ainakin ehjinä, ja mielellään männätkin (jos tarve vaatii, niin männät saa mennä. Tarvin ne lähinnä malliksi, ei uudelleen käytettäviksi). Kiertokanget pitää saada ehjinä.

Olen poistanut lohkon alapuolen. Toisen sylinterin mäntä liikkui aikanaan (20 vuotta sitten, kun yritin eka kertaa purkaa) jonkin matkaa ja jumahti nykyiselle paikoilleen. Toinen ei ole koskaan liikkunut mihinkään.

Yks vaihtoehtohan olisi kiinnittää dremeliin varsijyrisn ja leikata männän laet pois, sen jälkeen katkaista männäntappi molemmin puolin ja vetää kampura irti, sitten sylinteri penkkiin ja jollain konstilla loput männistä kappaleina ulos. En kuitenkaan haluaisi lähteä tälle linjalle, koska riski tuhota kaikki osat on aika suuri.

Tähän vois tietysti loppuun lisätä ratkaisuna "ostetaan halvalla Trabantin 500cc kone"  ;D
« Viimeksi muokattu: Maaliskuu 16, 2016, 10:13:25 ap kirjoittanut Risto Nurmi »
Risto Nurmi
sihteeri
VMPK ry

Maaliskuu 16, 2016, 10:42:23 ap
Vastaus #1

Risto Nurmi

  • *
  • Jäsentiedot Poissa
  • Viestejä: 918
Ai niin, unehtu sanoa. Jos joku tässä Oulun alueella haluaa ottaa härkää sarvista, niin tällä moottorilla saa yrittää.  :D
Risto Nurmi
sihteeri
VMPK ry

Maaliskuu 16, 2016, 11:15:40 ap
Vastaus #2

Juha Ollila

  • *
  • Jäsentiedot Poissa
  • Viestejä: 112
Pystyskö noita kunnon prässissä painamaan?

Maaliskuu 16, 2016, 11:54:16 ap
Vastaus #3

erik könönen

  • *
  • Jäsentiedot Poissa
  • Viestejä: 79
tehe siihen sylinterin päähän joku 10-15mm laippa johon sitten rasvanipan kierre ja painat rasvaprässillä sen männän liikkeelle, kannattaa ottaa se kampikammion puolikas pois että männät pääsee putoo suoraan alas ette mikään pääse vääntymään ja sitten molempiin sylintereihin vuoron perään ;) kyllä ne sitten liikkuu kun ensin pikkusen nytkähtää liikkeelle ::)

Maaliskuu 16, 2016, 11:58:57 ap
Vastaus #4

Matti Kivistö

  • *
  • Jäsentiedot Poissa
  • Viestejä: 937
tehe siihen sylinterin päähän joku 10-15mm laippa johon sitten rasvanipan kierre ja painat rasvaprässillä sen männän liikkeelle, kannattaa ottaa se kampikammion puolikas pois että männät pääsee putoo suoraan alas ette mikään pääse vääntymään ja sitten molempiin sylintereihin vuoron perään ;) kyllä ne sitten liikkuu kun ensin pikkusen nytkähtää liikkeelle ::)
Toimii vain kun mäntä on lähes yläasennossa. Kun aukot aukeaa rasva karkaa kanaviin.  Hyvä 4-tahtisessa mutta huono 2-tahtisessa.
Jos prässillä meinaa painaa pitää muistaa että kampiakseli pääsee vapaasti liikkumaan.
Prässäystyökalu kannattaa tehdä niin että se painaa männän laidoilta joissa on vahvin osa mäntää. Siis putkimainen työkalu.
« Viimeksi muokattu: Maaliskuu 16, 2016, 12:01:05 ip kirjoittanut Matti Kivistö »

Maaliskuu 16, 2016, 12:06:27 ip
Vastaus #5

timo partanen

  • *
  • Jäsentiedot Poissa
  • Viestejä: 22
Tervehdys.

Trabantin moottori myynnissä Muuramessa.

Terveisin: Timo Partanen, 050-3620369



Maaliskuu 16, 2016, 13:13:21 ip
Vastaus #6

Risto Nurmi

  • *
  • Jäsentiedot Poissa
  • Viestejä: 918
tehe siihen sylinterin päähän joku 10-15mm laippa johon sitten rasvanipan kierre ja painat rasvaprässillä sen männän liikkeelle, kannattaa ottaa se kampikammion puolikas pois että männät pääsee putoo suoraan alas ette mikään pääse vääntymään ja sitten molempiin sylintereihin vuoron perään ;) kyllä ne sitten liikkuu kun ensin pikkusen nytkähtää liikkeelle ::)

Tämä ei onnistu, kun toinen mäntä on akk:ssa ja toinenkin sen verran liikkunut, että kanavat on auki. Pakoaukon vois peittää laipalla, mutta huuhtelukanavia ei saa tiiviisti umpeen. Lohkon alapuoli on kyllä irti ja samoin sylinterit on irti lohkosta.
Risto Nurmi
sihteeri
VMPK ry

Maaliskuu 16, 2016, 14:26:47 ip
Vastaus #7

Timo Eronen

  • *
  • Jäsentiedot Poissa
  • Viestejä: 779
Ruuvaa kannet takaisin paikalleen, sorvauta painepesurin kärkeen käypä adapteri, ruuva adapteri tulpanreikään ja vettä, enemmän paineellista vettä ....
Itämaankiitäjät, rautaa ja ruosteisia romuja vuodesta 1987.
Metanoli antaa paukkua.....

Maaliskuu 16, 2016, 15:24:56 ip
Vastaus #8

Lauri Puirola

  • *
  • Jäsentiedot Poissa
  • Viestejä: 3857
Sixin sylinteri irtosi lopulta kun painoin väkiruuvilla mäntää ja annoin lämpöä toholla
sylinterille. Männän päässä samanmuotoinen kuppi kun on männänpään pyöristys.
Jos liottaa moottoria naftassa muutaman vuoden niin löystyy, ei tosin ole hätäisen miehen hommaa.



L&K.

Maaliskuu 16, 2016, 15:43:22 ip
Vastaus #9

Risto Nurmi

  • *
  • Jäsentiedot Poissa
  • Viestejä: 918
Timo, ei onnistu tuo konsti, kun männät on niin alhaalla, että kanavat on auki. Tuonne ei saa nestepainetta männä päälle. Tuota tohoa pittää vissiin kokeilla. mun vaan pitää ensin osta se toho. ruuvaaminenkin on hankalaa, kun sylinteriä ei saa penkkiin. Ainoa, mihin voi kiinnittää on kannenpultit.

Totohan ei kait tuota niin päljoa lämpöä, että sylinterit menis pilalle?
Risto Nurmi
sihteeri
VMPK ry

Maaliskuu 16, 2016, 17:46:29 ip
Vastaus #10

erik könönen

  • *
  • Jäsentiedot Poissa
  • Viestejä: 79
jaa tohoko ei tuota lämpöö, kyllä varmasti tuottaa mutta eihän sitä tartte koko päivää tohottaa sylinterin kupeeseen ;)

Maaliskuu 16, 2016, 18:31:24 ip
Vastaus #11

Tero Kivimäki

  • *
  • Jäsentiedot Poissa
  • Viestejä: 2172
  • Museoajoneuvotarkastaja
Lämpöä vaan niin lähtee.

Maaliskuu 18, 2016, 16:17:41 ip
Vastaus #12

Tatu Keränen

  • *
  • Jäsentiedot Poissa
  • Viestejä: 3317
Hiilihappojäätä männän päälle, niin mäntä vois kutistua irti. Jää jäähdyttää männän n. -80C lämpötilaan. Samalla lämpöä sylinteriin ulkopuolelta, niin saattas tulla aikaan jonkunlainen lämpölaajeneminen. Lisäksi vielä ulosvetäjällä mäntä tiukalle jännityksiin.

Maaliskuu 20, 2016, 21:25:00 ip
Vastaus #13

Risto Nurmi

  • *
  • Jäsentiedot Poissa
  • Viestejä: 918
Ei auttanut toholla lämmittäminen.  :(
Risto Nurmi
sihteeri
VMPK ry

Maaliskuu 20, 2016, 22:09:44 ip
Vastaus #14

Hannu Säkkinen

  • *
  • Jäsentiedot Poissa
  • Viestejä: 306
  • Vain Yamaha
Kuumenna moottoriöljyä ihan kunnolla että kuplii ja jätä likoamaan.