Viime talvena tarkastettu, oli aavistuksen verran vajentunut, ei oikeastaan ollenkaan. Vuotoa ei löytynyt. Viime kesänä oli tuskaisen vaikea saada viileää. Alkutalven oli myös vaikeuksia saada lämmintä, soitin jo liikkeeseen, että tulkaahan kattomaan. Sammutin ja imuroin sisäyksikön (kuten tehnyt kymmeniä kertoja) ja kappas, lähti toimimaan normaalisti! Tämä siis ennen näitä kovia pakkasia. Jonkunlaista ohjainpuolen vikaa epäilen, samoin asentaja. Kun kelit lauhtuu, tulevat tarkastamaan sähköpuolen. Asennukset ok, kun ei ole vuotoja.
Huurtumisella tarkoitan lähinnä sitä, kun tuntuu monilla olevan suurikin ongelma, että kone juuttuu umpeen. En ole tuonne sisälle juuri katsonut. Ekoina talvina siinä oli ritilässä päällä jonkinlainen kuura. En muista miten viime aikoina.
Harmi kyllä sähkövika siinä on varmana,täyttövaje ois vaan ollu niin paljon helpomaa korjata

Sinulla oli ilmeisesti virta pois kokonaan kun imuroit eli ns. IVO bootti päällä.
Joidenkin mukaan se voi auttaa monenlaiseen ohjain- tai ohjelma- ongelmaan.Itse vähän ihmettelen mutta jos pojat ois tälläkertaa oikeassa..noillehan on olemassa valtaisa harrastajajoukko ilmalämpöpumppufoorumilla.
Minä en mielestäni tiedä noista juurikaan mitään..apuja kumminkin ainakin kysymysten/vastausten muodossa saatavissa aika hyvin.
http://lampopumput.info/foorumi/index.phpNykyisin on valloillaan trendi pidentää sulatussykliä.Ärsyttävän lyhyt kuulemma useimmilla.Toshiba DaiSeiKaissa esim-joka on pumppujen kingi-on 50min sykli nykyisin,ellen nyt väärin muista.Valmistaja on sen vaatinut Suomessa tekemiensä kenttätestien jälkeen.Tarkoitus on kai suojata kompressoria.Siinä käy muuten huonosti lopulta ellei kone sulata välillä-vaikkei sulatettavaa näkyisikään fyysisesti silmällä.Takuuturvaahan ne kai lähinnä ajattelee,valmistaja.
Minulla taasen on se ongelma että laite sulattaa mielestäni aivan liian harvoin.Kai siinä on "älykäs sulatus ja sumea logiikka".Niin lukee valmistajan sivulla mutta arvelen että se koskee vain kalliimpia luxusmalleja..olis edes vanhanliiton kellosulatus eli määräajoin tapahtuva..mieluiten tietysti ulkoiset olosuhteet,lämpötilan lisäksi kosteuden tunnistava logiikka.Vaan semmoista ei vielä ole tehty joka kosteuden tunnistaa?
Tässä minun vehkeessä on 3 anturia:ulkolämpötila,kuumakaasun lämpötila,höyrystimen paluun lämpötila.Näiden arvojen eroja vertaamalla prosessorin pitäisi ohjata sulatus päälle..
Tuossa kuvassa eräs sulatusaika kellotettuna.
[ylläpito on poistanut liitteen]