VMPK ry Foorumi
Muut => Yleistä keskustelua => Aiheen aloitti: Henry Eklund - Maaliskuu 05, 2019, 20:31:31 ip
-
Siis äänestäminen, osa jo rimpuilee edustajien eläkkeestä. Ketä tuosta röistolaumasta voi äänestää tämmönen perus juntti, ettei jää äänestämättä tarvin kyllä apua.
-
Vakiosvastaus. Aänestä sellaista puoluetta, jolla ei ole kansanedustajaa.
-
Meinaat Aku Ankkaa tai kirkkovenettä.
-
Meinaat Aku Ankkaa tai kirkkovenettä.
Ymmärsitte aivan oikein äänioikeuden tarkoituksen.
-
Siis äänestäminen, osa jo rimpuilee edustajien eläkkeestä. Ketä tuosta röistolaumasta voi äänestää tämmönen perus juntti, ettei jää äänestämättä tarvin kyllä apua.
Noiden jarruttajien puoluekanta tiedetään-
joten voit suosiolla jättää ainakin niitä puolueita äänestämättä.
t. Markku
-
Valinnan tarkoitus on siis että valitset sinne tyypin joka edustaa sinua, arvojasi. Osaava tyyppi joka ajaa asioitasi haluamaasi suuntaan.
- Äänestänkö puoluetta jolla ei ole yhtään edustajaa.
- Äänestänkö julkkista joka on hyvännäköinen.
- Äänestänkö viihdetaiteilijaa.
- Äänestänkö sahuria, joka on hyvä sahuri.
- Äänestänkö trubaduuria jolla hyvät laulunsanat.
- Äänestänkö sitä jolla isoimmat tissit.
Jne.
En, enkä Aku Ankkaa, tai kirkkovenettä. Nuo ei aja asiaani, eivät edusta arvomaailmaani mitenkään. Haluan sinne talousosaajia joilla näkemykset samansuuntaisia kun minullakin. Siksi äänestän.
Miksi en äänestäisi tai äänestäisin kirkkovenettä. Siksi koska pieneltä osaltani oikein äänestämällä pystyn hieman vastustamaa ehdokkaita joitten meriittinä on kultamitali, suomenmestaruus, tissit, laulunlahja, koolingin sahaus, tai pitkä ura politiikassa.
-
Miun vakiovastaus, pienpuolueet, joilla ei (vielä) ole kansanedustajaa perustuu siihen omaan näkemykseen, että ehkä äänestämällä voi sittenkin vaikuttaa.
Jos nykymeno poliitiikassa ei kiinnosta, niin voin kertoa sen äänestämällä.
Kun riittävän moni äänestää, niin meno voi muuttua.
Paremmaksi? Tuskin, mutta aina kannattaa yrittää.
Jossain vaiheessa jotain tapahtuu ja kuten toisaalla kirjoitin, niin pienestä ne persutkin lähti, joten se on mahdollista.
Siinä Rautiainen on oikeassa, että kannattaa miettiä ne omat vaikuttimet ehdokkaan valinnassa.
Jos mahdollista, niin enempi järjellä kuin tunteella.
Moottoripyöräily on 101 prosenttisesti tunnelaji ja me kaikki tiedämme mihin se on johtanut... :)
-
Äänestäisinkö pienpuoluetta koska se on pienpuolue? En.
Se ei ole arvo sinänsä. Miksi se on vain pienpuolue?
Muutoin samaa mieltä kyllä.
-
Tuossa vähän osviittaa, tai ainakin miettimisen aihetta. https://www.iltalehti.fi/talous/a/200a4e99-a71a-4b7a-a6de-6369cca9e348
-
Minun mielestä meidän politiikan ongelma ei ole ne sahurit, missit tai urheilijat. Ei kai se tee ihmisestä sen huonompaa? Saattaa olla jopa maanläheisempi näkemys asioista kuin sillä nuoresta asti politiikassa roikkuneella broilerilla?
Isompi ongelma on ne poliitikot jotka on politiikassa pelkästä politikoinnin takia, nämä Väyrystelijät. Saavutukset tasan nolla koko yhteiskunnan kannalta. Yhteisten asioiden hoitaminen ei ole pääasia vaan se oman egon pönkitys ja olemalla joka asiasta ihan vaan kaiken varulta eri mieltä, eikä omasta suusta kumminkaan tule mitään järkevää.
Toinen ongelma on nämä Bernerit jotka on työnnetty politiikkaan lobbaamaan ja ajamaan hyvin pienen ryhmän etuja ja agendaa, mistään muusta välittämättä ja keinoja kaihtamatta.
Hyvin moni ensimmäisen kauden kansanedustaja on joutunut pettymään kun ei voikaan vaikuttaa asioihin haluamallaan tavalla, kun se ryhmäkuri vaatii tekemään juuri sitä mikä on sen oman poliittisen puolueen linja, mistä EI saa poiketa vaikka tietää olevansa väärässä. Eikä puhua omia mielipiteitä, edes omina henkilökohtaisina mielipiteinään. Ja hyvin mielellään ne toiset puolueet ja broilerit takertuu johonkin joutavaan lillukan varteen että pääsevät kampittamaan juuri näitä uusia edustajia. Mustamaalaamis kampanjoita joita saa lukea lehdistä päivittäin. Revitään asiayhteyksiä toisistaan, tulkitaan tahallaan väärin, puututaan yksityiselämään, yms.
No en tiiä, mutta harvoin järkevät asiat menee eduskunnassa kerta heitolla läpi, mutta ne pienten edusryhmien ajamat agendat menee kerta nuijan kopautuksella?
Tämäkö lie politiikan perimmäinen tarkoitus, en tiiä? Mutta ne oikeat asiat jää kumminkin hoitamatta ja ongelmat korjaamatta, mitä voisi korjata pikaisestikin poliittisin päätöksin.
Ongelmat on kaikilla tiedossa, mutta niille ei tehdä mitään, kun ei kyetä yhteistyöhön. Kun mää en leiki ton kanssa kun se sano mulle kerran silleen. Outoa toimintaa, tällein sitoutumattoman maallikon silmin.
Ei varmaan se oikea päätös, mutta taidan itse jättää koko äänestämisen muiden harteille, ja tyydyn muiden tekemiin valintoihin.
Mikä muuttuu taas paremmaksi seuraavien vaalien jälkeen? No luultavasti ei mikään, ja sama rata jatkuu.
-
Tuomo: No en tiiä, mutta harvoin järkevät asiat menee eduskunnassa kerta heitolla läpi, mutta ne pienten edusryhmien ajamat agendat menee kerta nuijan kopautuksella?
Esimerkiksi mikä?
Onko siis niin että pienpuolueet ohjailee isoja voimia esityksillään. En usko.
-
Ilmastomielenosoitus sotkee helsingin liikennettä.
Siellä on kasapäin tulevia vihreitä poliitikkoja joilla ei ole oikeasta elämästä mitään käsitystä.
Eikä siitä, miksi muka pitäisi joidenkin ihmisten asua jossakin v...n böndellä.
Hirvittää....
-
Tuomo: No en tiiä, mutta harvoin järkevät asiat menee eduskunnassa kerta heitolla läpi, mutta ne pienten edusryhmien ajamat agendat menee kerta nuijan kopautuksella?
Esimerkiksi mikä?
Onko siis niin että pienpuolueet ohjailee isoja voimia esityksillään. En usko.
Ehkä kirjoitin ajatukseni väärin ja osin puutteellisesti. Suurpuolueissakin on niitä jotka estää asioiden menemistä läpi. Eilen mm Anttila ja Salolainen. Ja RKP., Aika marginaali porukka jolla on äänimäärän nähden aivan liikaa valtaa. Ei enää mitään muuta väliä kuin se oma etu.
-
Voe tokkiisa, vielähän Eerolle jäi mahollisuuksia vaikka kuinka ja paljon! Ruottalaiset, ristilliset, jallislaiset... ja pienpuolueita vaikka mitä! Ja yks suurpuolue, eiks paavo suunnitellu saavasa noin kolmasosan eduskuntapaikoista? Onks se tussulan listoilla se mv-mies?
jv
-
Voe tokkiisa, vielähän Eerolle jäi mahollisuuksia vaikka kuinka ja paljon! Ruottalaiset, ristilliset, jallislaiset... ja pienpuolueita vaikka mitä! Ja yks suurpuolue, eiks paavo suunnitellu saavasa noin kolmasosan eduskuntapaikoista? Onks se tussulan listoilla se mv-mies?
jv
Selkeestihän Eero on Sipilän porukoissa, ei maininnut tästä porukasta mitään ja ilmeisesti kannattaa siten nykyistä politiikkaa :)
-
Eikös se mene niin että ne joiden mielestä nykyinen meno on hyvä ja itselle mieluisa äänestävät nämä nykyiset päättäjät jatkoon..ja ne joiden mielestä meno on kuin saharan ainoassa kapakassa äänestävät muutoksen puolesta ja muita vaihtoehoja kuin nyt "vallalla" olevia..
Ainakin minä toimin näin..en yleensä kumarra minkään puolueen suuntaan vaan pikemmin äänestän mahdollisesti paremman vaihtoehdon puolesta..
Voin vaikka äänestää Kansallinen Viskipuolue r.p:tä jos ei muuten politiikka muutu.
-
Taito on nyt oikeilla jälillä! Mie oon sammaa mieltä, Malttia pittää olla politiikassa, Malttia!
jv
-
Ja Singlellä hyvä ajaa...
-
H.E Sarin vaalikoneen tulos:
Kokoomus 67%
Keskusta 67%
Piraattipuolue 67%
Kristillisdemokraatit 65%
Liike Nyt 64%
Sininen tulevaisuus 64%
SDP 63%
Perussuomalaiset 62%
Itsenäisyyspuolue 58%
Seitsemän tähden liike58%
Kansalaispuolue 56%
Vihreät 56%
Suomen kansa ensin 55%
Vasemmistoliitto54%
Kommunistinen työväenpuolue 48%
Suomen kommunistinen puolue 48%
https://www.vaalikone.fi/eduskunta2019/ (https://www.vaalikone.fi/eduskunta2019/)
-
Ei millään pahalla mutta Petri on selkeesti kapitalistinen bittinikkari..
-
Ei millään pahalla mutta Petri on selkeesti kapitalistinen bittinikkari..
Olin vähän yllättynyt tuloksesta, mutta katsotaan, mitä muut vaalikoneet kertoo...
-
H.E Sarin vaalikoneen tulos:
Kokoomus 67%
Keskusta 67%
Piraattipuolue 67%
Kristillisdemokraatit 65%
Liike Nyt 64%
Sininen tulevaisuus 64%
SDP 63%
Perussuomalaiset 62%
Itsenäisyyspuolue 58%
Seitsemän tähden liike58%
Kansalaispuolue 56%
Vihreät 56%
Suomen kansa ensin 55%
Vasemmistoliitto54%
Kommunistinen työväenpuolue 48%
Suomen kommunistinen puolue 48%
https://www.vaalikone.fi/eduskunta2019/ (https://www.vaalikone.fi/eduskunta2019/)
Paikallislehden vaalikone
Kokoomus 77%
Sininen tulevaisuus 75%
Liike Nyt 74%
Perussuomalaiset 73%
Keskusta 71%
Piraattipuolue 70%
Seitsemän tähden liike 68%
SDP 68%
Kansalaispuolue 66%
Kristillisdemokraatit 65%
Vasemmisto 63%
Itsenäisyyspuolue 63%
Vihreät 60%
-
Nyt minäkin ymmärrän miten vennäinmaa suorittaa vaalilaskennan. Tuolta vaan ottaa haluamansa puolueen ja julistaa sen voittajaksi prosenttien perusteella. Kerran on saanut suoraan yli 50 prossaa?
-
H.E Sarin vaalikoneen tulos:
Kokoomus 67%
Keskusta 67%
Piraattipuolue 67%
Kristillisdemokraatit 65%
Liike Nyt 64%
Sininen tulevaisuus 64%
SDP 63%
Perussuomalaiset 62%
Itsenäisyyspuolue 58%
Seitsemän tähden liike58%
Kansalaispuolue 56%
Vihreät 56%
Suomen kansa ensin 55%
Vasemmistoliitto54%
Kommunistinen työväenpuolue 48%
Suomen kommunistinen puolue 48%
https://www.vaalikone.fi/eduskunta2019/ (https://www.vaalikone.fi/eduskunta2019/)
Paikallislehden vaalikone
Kokoomus 77%
Sininen tulevaisuus 75%
Liike Nyt 74%
Perussuomalaiset 73%
Keskusta 71%
Piraattipuolue 70%
Seitsemän tähden liike 68%
SDP 68%
Kansalaispuolue 66%
Kristillisdemokraatit 65%
Vasemmisto 63%
Itsenäisyyspuolue 63%
Vihreät 60%
Ilta-Sanomien vaalikone.
Tässä vastasin ainakin neljä kertaa ehdottoman "kyllä/ei" kysymysasettelun takia.
Edellisissä ehkä yksi tai kaksi kertaa.
Piraattipuolue 74%
Sininen tulevaisuus 70%
Liike Nyt 70%
Keskusta 69%
Kokoomus 68%
SDP 67%
Vasemmistoliitto 66%
Suomen kansa ensin 66%
Kansalaispuolue 65%
Perussuomalaiset 65%
Kristillisdemokraatit 64%
Vihreät 63%
Seitsemän tähden liike 61%
Itsenäisyyspuolue 61%
Kommunistinen työväenpuolue 58%
Suomen kommunistinen puolue 45%
https://www.vaalikone.fi/eduskunta2019/is
Kolmen vaalikoneen perusteella en ole vihervasemmistolainen... :)
-
Äänestin Soinia kun tuli jytky. Lähetin myöhemmin sähköpotia kyselemällä sähkön siirtomaksuista . Ei vastannut koskaan. Nyt on ministeri aikanaan jäkännyt hyvän viran jostain. Se siitä
Soitin kerran eräälle kansanedustaja ehdokkaalle ennen vaaleja , taisi olla ministeri silloin.Meni vastaajaan. Ei soittanut minulle vaan eräälle asiassa mainitulle henkilölle takaisin. Hirveä selittely.No henkilö joutui lähtemään politiikasta jonkun sisäpiiri tiedon vuoksi. Mikä on opetus ? Olkaa yhteydessä ehdokkaisiin suoraan , nyt ovat kuutelevinaan
Niin se soitto ei tapahtunut selvipäin
-
Kolmen vaalikoneen perusteella en ole vihervasemmistolainen... :)
Tuolla oletuksella voit joutua opposiittioon seuraavan hallituksen kauden ajaks... vihervasemmisto saattaa jäähä enemmistöön keskenään? Tullee testatuks, paljonko luottoa on vielä Suomella maailmanmarkkinoilla... oishan se kyllä kunniakasta, jos onnistuttas ohittammaan Italia velkasuhteesta kilpailtaessa!
jv
-
[/quote]
Tuolla oletuksella voit joutua opposiittioon seuraavan hallituksen kauden ajaks... vihervasemmisto saattaa jäähä enemmistöön keskenään? Tullee testatuks, paljonko luottoa on vielä Suomella maailmanmarkkinoilla... oishan se kyllä kunniakasta, jos onnistuttas ohittammaan Italia velkasuhteesta kilpailtaessa!
jv
[/quote]
Niin, nyt on äänestysikäisten nuorten ja miksei vanhempienkin otettava riskeistä tulevien polvien riski. Vaikuttaako ilmastonmuutos vaakakupissa sen verran, että velkaantumisriski eskaloituu ja sitä kautta heikentää tulevaisuuden kuvaa. Em. Italian velkasuhde on vaikuttanut saapasmaan talouteen, yritystoimintaan, opiskelumahdollisuuksiin jne. jo useiden opikelijasukupolvien ajan. Berlusconian aikaan nuoret ja useat polvet aikaisemminkin Italiassa olivat jo niin köyhiä, työttömiä ja lannistuneita, että esim. vanhempien luota poismuuttaminen oli mahdotonta, jos halusi asua katon alla.
Maslowin hierarkiaa noudattaen tarpeet ovat sellaisia, että Italiassa on jouduttu umpikujaan oli vallassa kuka/kekä tahansa. Italiassa on "päiväni murmelina syndrooma". Velkaantuminen on myös johtanut siihen, että ns. ilmastotavoitteista yms. muista ympäristöuhista on tullut välinpitämättömyyden kohde, joten jos Suomessa skenario vasemmiston "holtittomista" lainanotto pyrkimyksistä toteutuu, aiheuttaa se pitkänpäälle myös ilmastonmuutoskamppailun heikentymistä, koska jokaisella yksilöllä alin tarvetaso pitää täyttyä ennen kuin voidaan edetä ylevämpiin tarpeisiin. Noh, vaikuttaisihan se tietysti perheellistymiseen ja syntyvyyteen, että sitä kautta.
Sellaista aikaa kuin elettiin Iiro Viinasen aikana, ei varmaan kukaan enää halua, vaikka nykyään itse katsonkin, että silloiset lähes totalitääriset keinot olivat välttämättömiä ja nosta ko. herralle hattua. Ne jotka menettivät kaiken, eivät voi tietenkään häntä kiittää, mutta myös ne jotka joutuivat luopumaan vain "jostain" ovat vieläkin happamia.
Tuo johdatus aiheen ohi oli siksi, että Italissa asiat ovat jo paljon huonommassa jamassa kuin meillä silloin. Ihmiset eivät ole pystyneet maksamaan asunto, eli kiinteitölainojaan pitkiin aikoihin harvat edes korkoja. Pankit eivät uskalla ryhtyä realisoimaan, koska ei ole olemassa minkäänlaista ostajakuntaa ko. kiinteistömäärälle, eikä myöskään ns. roskapankkia, joka hilloisi kiinteitöt arvonalennuksineen...
Italian ainoa ilo on Venezuela, jolla menee vielä heikommin. Italian virallinen työttömyysprosentti on siinä kympin tietämillä, mutta työikäisten työllistymisaste on vain hiukan yli 50%, eli n. 40% cäppi on niitä, jotka ovat lannistuneet, eivätkä pysty enää mihinkään toimeen, eli Abrahamin alimmalla portaalla olevia, katse seuraa vain leipää kun ei ole enää muuhun edellytyksiä.
Täällä edessä olevissa vaaleissa ja siihen liittyvässä propagoinnissa lupaukset ovat hurjia, mutta onneksi niillä on taipumusta taittua varsinaisen työn aikana. Syytellään sitten taas neljän vuoden päästä toisiamme, hieno vehe tuo demokratia, ei rikota sitä. Reilusti jo museoikäinen ja mukava silloin tällöin ottaa käyttöön, mutta ei siitä jokapäiväiseen ajoon ole...
-
Kolmen vaalikoneen perusteella en ole vihervasemmistolainen... :)
Tuolla oletuksella voit joutua opposiittioon seuraavan hallituksen kauden ajaks... vihervasemmisto saattaa jäähä enemmistöön keskenään? Tullee testatuks, paljonko luottoa on vielä Suomella maailmanmarkkinoilla... oishan se kyllä kunniakasta, jos onnistuttas ohittammaan Italia velkasuhteesta kilpailtaessa!
jv
Ei taida vihervasemmiston paukut enemmistöhallitukseen riittää, vaikka RKP lasketaan mukaan. Toisaalta, sama koskee vanhoja oikeistopuolueita.
Jospa käy niinku Ruotsissa ja persulaisista tulee vaa'ankielipuolue? Tai sitten tulee persulaisten pelossa joku sekametelisoppa, semmoinen kuin Korva-Jorin hallitus oli. Se olisi tavallaan ihan hyvä: sekametelisoppahallituksen toimintakyky on heikonpuoleinen, joten ehtivät saada ehkä vähemmän pahaa aikaiseksi. ;D :P
-
Koomikko Iikka Kivi kertoo:
"No sanopa sinä sitten, ketä pitäisi äänestää!!"
En sano. Sen saat päättää itse.
Siitä voin toki oman näkemykseni esittää, mihin äänestyspäätös kannattaa perustaa. Ja ketään yllättämätön vastaus kuuluu, että mielestäni parasta olisi äänestää ehdokasta / puoluetta, joka on valmis tekemään eniten ilmastonmuutoksen torjumiseksi.
Perussyyn tälle tiedätte kaikki: ellemme tee mitään, ilmastonmuutos yhdistettynä muihin ympäristökatastrofeihin aiheuttaa kuudennen massasukupuuton, sivilisaatioiden romahtamisen ja kymmenien miljoonien ihmisten kuoleman. Se on ylivoimaisesti isoin ongelmamme, joka vaikuttaa ihan kaikkeen.
Mutta vaaleissa ei koskaan ole kyse vain yhteisen hyvän edistämisestä, vaan ihmiset ajavat äänillään myös omia etujaan. Siksi olen listannut tähän muutamia pienimuotoisempia ja henkilökohtaisempia syitä, minkä takia ääni kannattaa antaa ilmastonmuutoksen torjujille.
- Jos bisneksen tekeminen ja hillon tahkoaminen on sinun juttusi, äänestä ilmastopoliitikkoa. Mitä kauemmin vetkuttelemme, sitä kalliimmaksi ja hankalammaksi kaikki käy - toisin sanoen liiketoiminta on jatkuvasti vaikeampaa. Paitsi tietysti silloin, jos bisnesideaalisi on vaihdantatalouden pyörittäminen mellevässä nahkapuvussa loputtomalla aavikolla.
- Jos tykkäät ajaa autolla, äänestä ilmastopoliitikkoa. Autoiluun tarvitaan teollisuutta, infrastruktuuria ja energiaa. Jos sivilisaatio romahtaa, kaikki nämä katoavat - ja niiden mukana myös mahdollisuus ajaa autolla. Ja jos sivilisaatio romahtaa, ei ole myöskään radiota eikä mahdollisuutta siihen, että yhtäkkiä voi laulaa täysillä Toton Africaa niin, että muut punaisissa istujat töllöttävät kummastuneina. Mitä iloa sellaisessa autoilussa muka on?
- Jos olet huolissasi nuorten turvallisuudesta, äänestä ilmastopoliitikkoa. Jos jatkamme näin, toimimme kuin täydet mulkkuvanhemmat, joiden ainoa perintö jälkeläisilleen oman leveän kustantamisesta jäänyt pikavippivelkavuori, jota on mahdotonta maksaa. Enkä oikein usko, että nurkkaan jäänyt läjä tyhjiä Hesen pusseja, crocseja ja Jethro Rostedtin fanikuvia hirveästi lohduttaa.
- Jos haluat äänestää isänmaallisista syistä, äänestä ilmastopoliitikkoa. Suomi on maailmalla pieni mutta tärkeä menestystarina: lilliputtivaltio, jolla ei ole suuria luonnonvaroja tai rikkauksia, mutta joka jollain konstilla onnistui tekemään itsestään monesta kohtaa esimerkillisen paikan. Vaikka meillä on tapana vähätellä omaa osaamistamme, muualla maailmassa kadehditaan koulutusjärjestelmäämme ja ilmaista terveydenhuoltoa. Ilmastonmuutoksessa voimme jatkaa tarinaa ja olla se maa, joka ensimmäisenä tarttui toimeen tosissaan. Ja jos mitään ei tehdä, Suomi 200 -juhlavuotta ei koskaan tule eivätkä tulevat sukupolvet koskaan saa omaa Tuntematon sotilas -vessaharjaa. Kuka niin lohdutonta tulevaisuutta haluaisi?
- Jos haluat parantaa köyhien asemaa, äänestä ilmastopoliitikkoa. Jos sivilisaatio romahtaa, rikkaat pärjäävät kyllä: heillä on varaa rakentaa itselleen turvallinen ja leveä elämä globaalin kriisin aikanakin. Jos olet nähnyt Titanicin, tiedät, kenelle pelastusveneitä riittää (ja miltä Kate Winslet näyttää alasti).
- Jos olet huolissasi maahanmuutosta, äänestä ilmastopoliitikkoa. Mitä pidemmälle ilmastonmuutos etenee, sitä useampi joutuu jättämään kotinsa merenpinnan nousun, yhteiskuntien romahtamisen ja sietämättömän lämmön takia. Nykyiset turvapaikanhakijamäärät ovat silkkaa näpertelyä verrattuna kymmeniin miljooniin ilmastopakolaisiin. Silloin maahanmuuttokriitikoiden "autetaan ihmisiä paikan päällä" ja "pakolaiset palaavat kotiinsa kun tilanne on ohi" -mantroilla ei tee enää mitään, koska paikan päällä ei voi enää asua ja kodit ovat veden alla. Eikä omia lempilauseitaan kannata vesittää (huomasitteko, "vesittää", koska kodit jäävät nousevan meriveden alle - eikö ole kiva kun on kerrankin tällaista älykkäämpää huumoria eikä sitä ala-arvoista alapääosastoa?).
- Jos olet huolissasi vanhusten ja sairaiden asemasta, äänestä ilmastopoliitikkoa. Ilmaston lämpeneminen aiheuttaa viime kesänä nähtyjen helteiden kaltaisia lämpöaaltoja, jotka ovat erityisen vaarallisia juuri fyysisesti heikossa kunnossa oleville. Mummo kestää lämpöä vielä huonommin kuin Jussi Niinistö tv-haastattelussa.
Nyt on siis tarjolla harvinainen tilaisuus: voit tehdä yhteistä hyvää myös täysin itsekkäistä syistä. Tartu siihen.
-
Petriltä hyvä kirjoitus mutta Suomi vähentää kokoajan ilmaston saastutusta, meidän insinöörit tekee kovasti työtä ilmaston puolesta. Eikä meitä juuri yskitä ulkona, olen ollut paljonki tekemisissä Kiinalaisten kanssa jotka ihmettelevät meidän puhdasta ilmaa ja sitä että hanavettä voi juoda. Kyllä se on joku muu joka sotkee, meidän laivat ajaa vähärikkisellä polttoaineella, me teemme laivoihin pakokaasun puhdistimia ja autoissa on tarkat päästönormit. Ostaako intialaiset/kiinalaiset näitä laitteita. No ei osta kun ne maksaa, meidän polttoaine verot eivät sammuta yhtäkään hiilivoimalaa. Joten Petrin sanoma ei osu meihin vaikka tavoite on hyvä.
Vastustan kovasti avohakkuita jonka jälkeen vielä kannot revitään polttopuiksi, metsään jossa vähän multaa ei jää yhtään ravinteita. Meillä mökillä tehtiin avohakkuu ja sitten kiviseen maahan istutettiin mäntyjä joista yksikään ei lähtenyt kasvamaan. Nyt on ryteikkö kuusia ja koivuja niin ettei metsässä voi kävellä ja parisataa vuottä menee että luonto löytää sopivat kasvukohteet. Kysyin metsureilta miksi ranteen vahvuiset männyt kaadettii ja jätettiin metsää, käsketty kaataa kaikki. Tämä että omistaja sai täydet tuet, ei ollut ilmastoteko. Kyllä voimme äänestää muitakin, niin saman saaren pohjoispuolella mökkiläiset on luvanneet ostaa osansa jotta metsä jäisi.
-
Petriltä hyvä kirjoitus mutta Suomi vähentää kokoajan ilmaston saastutusta, meidän insinöörit tekee kovasti työtä ilmaston puolesta. Eikä meitä juuri yskitä ulkona, olen ollut paljonki tekemisissä Kiinalaisten kanssa jotka ihmettelevät meidän puhdasta ilmaa ja sitä että hanavettä voi juoda. Kyllä se on joku muu joka sotkee, meidän laivat ajaa vähärikkisellä polttoaineella, me teemme laivoihin pakokaasun puhdistimia ja autoissa on tarkat päästönormit. Ostaako intialaiset/kiinalaiset näitä laitteita. No ei osta kun ne maksaa, meidän polttoaine verot eivät sammuta yhtäkään hiilivoimalaa. Joten Petrin sanoma ei osu meihin vaikka tavoite on hyvä.
Ei ole minun kirjoitus, vaan Iikka Kiven.
-
Oli kenen tahansa niin asiaa oli paljon, olen monessa kohtaan täysin samaa mieltä. Poikkean kyllä paljon, mutta kyllä meidän pitää jättää maa nuorille. Kerran katsoin Ameriikkalaista dokkaria jossa haastateltiin vanhaa intiaania joka ei voinut ymmärtää että joku voi omistaa maata. Oli viisas mies.
-
Minusta tuo Ilkka Kiven kirjoitus oli silkkaa "kakkaa" jos suoraan sanon..Se on todennäköisesti kirjoitettu jossain töölöössä 30 lämpöasteen omaavassa yksiössä n.50 m päässä ratikkapysäkiltä..ei siinä mitään järjellistä löydy..koomikko on aina koomikko..Aleksis Kivi oli KIVI..
-
Harmi, kun suomen paras ja viisain poliitikko lopettaa.
– Media oli tapansa mukaan pihalla kuin lintulauta. Eikö yksikään pässinpää ottanut ennakkoon huomioon tätä mahdollisuutta, vaikka tulos ja ulos- levyä on soitettu taajaan kuin Nuoruustangoa Nuorten sävellahjassa? Ei yksikään! ******** kirjoittaa.
– Politiikan toimittaminen on aivan eri asia kuin poliittinen toimittaja, joita meillä kyllä riittää, hän jatkaa.
"Petteri Orpo oli yllättynyt kuin tarhapöllö"
******* kuvailee valtiovarainministeri Petteri Orpoa yllättyneeksi kuin tarhapöllö.
– Antti Rinne oli aivan kuin täh ja häh. Pekka Haavisto haukotteli. Jussi Halla- aho ei saanut edes luovuuspuuskassaan liitettyä sotea maahanmuuttoon. Jan Vapaavuoren soperruksista ei saanut mitään selvää, hän kirjoittaa.
https://yle.fi/uutiset/3-10681078 (https://yle.fi/uutiset/3-10681078)
-
Oli kenen tahansa niin asiaa oli paljon, olen monessa kohtaan täysin samaa mieltä. Poikkean kyllä paljon, mutta kyllä meidän pitää jättää maa nuorille. Kerran katsoin Ameriikkalaista dokkaria jossa haastateltiin vanhaa intiaania joka ei voinut ymmärtää että joku voi omistaa maata. Oli viisas mies.
Tuo kuuluisa puhe on usein kerrottu intiaanipäällikkö Seathl:n pitämäksi vuonna 1854. Joissakin tutkimuksissa on tosin päädytty toiseen päätelmään, että puhe on syntynyt jonkun romanttisen runoilijan kynästä 1900-luvun puolenvälin jälkeen, ja kirjoittaja halusi laittaa sen alkuperäiskansan sopivan edustajan suuhun. Oli miten oli, vaikuttavaa tekstiä. Jos tämän päivän vihreissä olisi edes yksi yhtä pyyteetön ja älykäs, niin tiedä vaikka...
Tuosta voi lukea: https://blogit.kansalainen.fi/harkitsemme-ehdotustanne/
Ja tuosta kuunnella: https://www.youtube.com/watch?v=_20cSSIdaLY
jaakkovaakko
-
Soini , ensin oppositiossa sitten ministerinä . Kaikki vain sen takia että saisi hyvän eläkeviran luultavasti EU sta tai suurlähettiläänä
NM pettynyt äänestäjä
-
Soini , ensin oppositiossa sitten ministerinä . Kaikki vain sen takia että saisi hyvän eläkeviran luultavasti EU sta tai suurlähettiläänä
NM pettynyt äänestäjä
Kuulisin mielelläni onko joku poliitikko, jolla ei olisi samanlaista opportunistista urapolkua?
Veikko Vennamo taisi olla poikkeus, mutta ehkäpä siksi, että hän oli riidoissa kaikkien päättäjien kanssa, ml Kekkonen.
Pekka oli jo eritien kulkija, hänelle kelpasi postin pääjohtajuus palkkioviraksi.
Noista liikkasista, rehneistä ja kataisista voisi tehdä pitkän listan.
-
Veikkaus:
Seuraava hallitus.
Demarit ottaa vasemmiston kaveriksi ja kokoomus lähtee taistoon RKP:n kanssa.
Sekä demareille, että kokoomukselle kelpaa Vihreät.
-
Jos oikein pelisilmää Rinne osoittaa (jos siis SDP on isoin puolue
vaalien jälkeen)-ottaakin persut kumppaniksi.Ja sitten yhden tai pari muuta pienempää
puoluetta. Siloin saadaan hyvä oppositio mylkyttämään joka asiasta,kuten opposition
agendaan kuuluukin.
Voi vaan olla nuo Halla-ahon maahanmuuttopuheet huonoa suulatettavaa monelle-
vaikka oikeassahan tämä silti on.
Mutta vaali-ilta ja seuraava yönseutu tarjonnee mitä loistavinta viihdettä-kävi miten kävi
vaaleissa,johon muuten on tasan 5 viikkoa.
t. Markku
-
Se on vaan niin ikävää , mutta tavalliselle tallaajalle mikään näistä vaihtoehdoista ei ole hyvä. Mikään tai kukaan ei oikeasti aja tavallisen kansan etua ja hyvinvointia suuntauksesta riippumatta. Valta sokaisee kuitenkin kaikki,
-
Hiukanhan tuo Sipilä diktaattoriksi yritteli-
mutta ei tää Suomen kansa sentään ihan niin pissipäitä ole,
että kaikki läpi menisi.
t. Markku
-
Äänestin viimeksi Rautsin ehdotuksesta Soinia kun sillä oli isommat tissit
-
Myö muuten pidettiin Arin kanssa Tuuloksessa pieni
poliittinen hätäkokous ja päätettiin oikeastaan seuraavan hallituksen
kokoonpanokin..joten muiden ei kannata enää vaivautua...hajaantukaa.
t. Markku
-
Edelliseen viitaten. Näin kirkkoon kuulumattomana on sanottava, että Herra meitä varjelkoon!
-
Ketä Herraa mahdat Leksa tarkoittaa..niitä kun syntyy nykyään
niin kovin äkkiä...salamaherroja kuuluvat olevan...?
t. Markku
-
H.E Sarin vaalikoneen tulos:
Kokoomus 67%
Keskusta 67%
Piraattipuolue 67%
Kristillisdemokraatit 65%
Liike Nyt 64%
Sininen tulevaisuus 64%
SDP 63%
Perussuomalaiset 62%
Itsenäisyyspuolue 58%
Seitsemän tähden liike58%
Kansalaispuolue 56%
Vihreät 56%
Suomen kansa ensin 55%
Vasemmistoliitto54%
Kommunistinen työväenpuolue 48%
Suomen kommunistinen puolue 48%
https://www.vaalikone.fi/eduskunta2019/ (https://www.vaalikone.fi/eduskunta2019/)
Paikallislehden vaalikone
Kokoomus 77%
Sininen tulevaisuus 75%
Liike Nyt 74%
Perussuomalaiset 73%
Keskusta 71%
Piraattipuolue 70%
Seitsemän tähden liike 68%
SDP 68%
Kansalaispuolue 66%
Kristillisdemokraatit 65%
Vasemmisto 63%
Itsenäisyyspuolue 63%
Vihreät 60%
Ilta-Sanomien vaalikone.
Tässä vastasin ainakin neljä kertaa ehdottoman "kyllä/ei" kysymysasettelun takia.
Edellisissä ehkä yksi tai kaksi kertaa.
Piraattipuolue 74%
Sininen tulevaisuus 70%
Liike Nyt 70%
Keskusta 69%
Kokoomus 68%
SDP 67%
Vasemmistoliitto 66%
Suomen kansa ensin 66%
Kansalaispuolue 65%
Perussuomalaiset 65%
Kristillisdemokraatit 64%
Vihreät 63%
Seitsemän tähden liike 61%
Itsenäisyyspuolue 61%
Kommunistinen työväenpuolue 58%
Suomen kommunistinen puolue 45%
https://www.vaalikone.fi/eduskunta2019/is
Kolmen vaalikoneen perusteella en ole vihervasemmistolainen... :)
Vielä YLEn vaalikoneen tulokset.
Liike Nyt 78%
Kokoomus 75%
Sininen tulevaisuus 73%
Keskusta 73%
SDP 73%
Piraattipuolue 72%
Itsenäisyyspuolue 71%
Perussuomalaiset 70%
Kristillisdemokraatit 70%
Seitsemän tähden liike 69%
Kansalaispuolue 68%
Suomen Kansa Ensin 68%
Vasemmistoliitto 66%
Vihreät 65%
RKP 65%
-
Kohta kannattaa katse kääntää noihin
ehdokkaisiin-sieltä valkaa vähiten kuvottavan ja
antaa äänensä sille.
t. Markku
-
Kyyneleitä tippuu lipukkeeseen, miten pahasta parhaan valitsee.
-
Puoluevalinta on eduskuntavaaliuurnilla avainroolissa
Suomen vaalitapa korostaa ehdokasta, mutta henkilökeskeisyyttä usein liioitellaan, tutkijat arvioivat.
Puolueen merkityksen korostuminen ei tarkoita, että vaalien ehdokaskeskeisyys olisi väistymässä mihinkään. Suomessa on harvinaisen henkilökeskeinen vaalitapa, joka pakottaa äänestäjät valitsemaan uurnilla puolueen lisäksi myös sopivan ehdokkaan. Muualla Euroopassa yleinen käytäntö on, että vaaleissa voi äänestää pelkkää puoluetta.
Ehdokkaan merkitystä korostaa myös se, että yleensä ihmiset äänestävät asiakysymysten sijaan identiteetit edellä, huomauttaa yleisen valtio-opin professori Hanna Wass Helsingin yliopistosta.
https://yle.fi/uutiset/3-10704418 (https://yle.fi/uutiset/3-10704418)
-
Suomessa on ihmisryhmiä, jotka äänestävät selvästi muita vähemmän. Viime eduskuntavaaleissa tällaisia ryhmiä olivat ruumiillista työtä tekevät, pienituloiset, nuoret, itäsuomalaiset, muuttajat ja ulkosuomalaiset.
Tutkijoiden mukaan käyttämättä jäävät äänet voisivat vaikuttaa merkittävästi vaalitulokseen, joten puolueiden ja ehdokkaiden kannattaa suunnata kampanjointia vähän äänestäviin ryhmiin.
Vähiten vuoden 2015 vaaleissa äänesti pienituloisin viidennes, jonka vuositulot ovat alle 12 000 euroa. Heistä vain vähän yli puolet meni vaaliuurnille. Toisessa ääripäässä oli yli 52 000 euroa ansaitseva tulokymmenys, jossa äänestäneitä oli 87 prosenttia.
https://yle.fi/uutiset/3-10704599 (https://yle.fi/uutiset/3-10704599)
-
Petri laittoikin tuossa sen keskeisimmän jutun. Älä mieti pätkääkään ketä ihmistä äänestät, vaan käy läpi puolueohjelmat ja valitse se puolue, jota äänestät. Sitten sen sisältä voit valita jonkun henkilön joka on mieluisin, tai jos ei sitä löydy, niin harmittomimman oloinen.
-
Aggressiivinen ilmapiiri pakotti puolueet terästämään turvatoimiaan – "Tullaan iholle, uhkaillaan"
Tänään käytiin vasemmistoliiton ehdokkaan kimppuun, eilen yritettiin lyödä ulkoministeriä. Vaalikentille yksin lähtemistä pidetään osin jo liian isona turvallisuusriskinä.
https://yle.fi/uutiset/3-10705626 (https://yle.fi/uutiset/3-10705626)
-
Tuosta taisi tullakin kaupunkikakaroille uusi leikki.
Eläkeläiset syö makkarat ja nuoriso mänttää ehdikasta turpaan ;D
-
Kuka tämän maan ylläpitää ja "maksaa viulut".
"Lapsi kävi eilen äitinsä kanssa hakemassa pajunkissoja metsästä ja yhdessä he tekivät virpomisoksia. Tänään lapsi kävi sitten virpomassa naapuritaloissa ja sai kerättyä koriin 20 pääsiäismunaa.
Iloisena hän alkoi nauttia ansaintaansa, mutta minä ilmoitin, että äidille pitää myös maksaa palkkaa, koska hän auttoi oksien tekemisessä. Äiti teki neljäsosan työstä, joten hänen palkkansa on 25 % eli 5 pääsiäismunaa. Harmistuneena, mutta ymmärtäväisenä lapsi antoi äidille osan. Tämän jälkeen ilmoitin, että hänen pitää maksaa myös työntekijästä pakolliset sivukulut kuten eläke-, työttömyys-, ja tapaturmavakuutus sekä lomarahat ja muut kulut, jotka ovat noin 60 % äidin palkasta, joten otin häneltä vielä 3 pääsiäismunaa. Jäljelle jäi vielä 12 pääsiäismunaa.
Kun hän oli juuri avaamassa ensimmäistä tinakääröä, ilmoitin, että hänen pitää maksaa myös yrittäjän lakisääteiset yrittäjäneläke- sekä sairas- ja tapaturmavakuutusmaksut, joten otin häneltä pois vielä 2 pääsiäismunaa. Itku silmäkulmassa hän tyytyi kohtaloonsa.
Nyt kun jäljellä oli enää 10 munaa kerroin, että Suomessa pitää yrittäjän maksaa yhteisöveroa, joka on 20 % voitosta, joten otin häneltä pois 2 pääsiäismunaa.
Jäljellä oli enää 8 munaa ja kun hän oli ottamassa ensimmäistä haukkua suklaamunasta, sanoin, että ei hän voi syödä munia, sillä ne ovat vielä yrityksen omaisuutta, ei hänen henkilökohtaista suklaata. Neuvoin, että hänen pitää maksaa itselleen palkkaa tai nostaa osinkoja. Jos hän aikoo ottaa kaikki suklaamunat palkkana, pitää hänen maksaa progressiivisen verotuksen mukaan 60 % veroa, koska hän on se, joka saa eniten suklaata. Vaihtoehtoisesti hän voisi nostaa osinkoja, joista tarvitsee maksaa pääomaveroa ”vain” 30 %, joka olisi 3 munaa.
Itkien ja kiukutellen lapsi päätti nostaa osinkoja ja maksaa pääomaveroa, mutta sanoi, että ei ymmärrä miksi häneltä otetaan koko ajan vain lisää ja lisää. Minä lohdutin häntä, että en minäkään ymmärrä, mutta näin suomalainen yhteiskunta vain toimii ja verottomia osinkoja ei enää ole! Suurten krokotiilin kyyneleiden jälkeen lapsi osasi hienosti laskea, että 20 munasta hänellä olisi jäljellä enää 5 suklaamunaa.
Sitten lapsi kysyi, saako hän nyt syödä loput 5 suklaamunaa? Sanoin että kyllä saa, mutta kysyin aikooko hän todella olla niin ahne, että ei anna pikkusiskolle yhtään? Pikkusisko on se yhteiskunnan heikko-osainen, joka ei pysty itse hankkimaan elantoansa. On vähintäänkin kohtuullista, että hän antaa pikkusiskolle osan suklaasta.
Lapsi katsoi hölmistyneenä ja ihmetteli miksi pikkusiskolle pitää antaa suklaata, vaikka hän ei ole tehnyt yhtään mitään. Kerroin hänelle, että Suomessa ei välttämättä tarvitse tehdä töitä ja on silti oikeutettu etuisuuksiin. Kerroin hänelle myös, kuinka suomessa ”rikkaat” yrittäjät rahoittavat mm. lastensairaaloita ja lahjoittavat paljon hyväntekeväisyyteen. Lapsi ei voinut käsittää, miksi joku saa suklaata, vaikka ei ole tehnyt yhtään mitään sen eteen, mutta ymmärsi, että hyvää pitää tehdä, joten hän päätti antaa pikkusiskollensa 2 suklaamunaa.
Lapsi katsoi koriinsa ja laski, että jäljellä oli enää 3 suklaamunaa. Hän totesi, että yrittämisessä ei tunnu olevan mitään järkeä. Vastasin hänelle, että ”Niimpä, mutta näin Suomessa kannustetaan yrittäjyyteen!”
Kirjoitti Hannele Hyödynmaa
:-[
-
Kova oli kohtalo.
Palkoollinen kun olisi ne risut hakenut-olisi saanut viisi munaa-ja nekin
nurinan saattelemana...liikaa munia sait ja huonot risut toit. Ja olisi
pitänyt tuoda äkkiämmin...
Sitten tulee verottaja-vie kaksi munaa-niihin toki kuuluu
työeläkemaksuihin ja sairausvakuutusmaksuihin jne. kuuluva osa munista.
Kaksi munaa jäljellä...jipii. Mutta mitä hittoa-tarvitaan muutakin-
joten käytetään yksi munan puolikas vuokriin ja maksuihin-ja se ALV:n saatana vei jo neljänneksen
noista kahdesta jääneestä-alvi aina vie palkkamunasta ison osan-ei saa vähentää-mutta maksaa
aina saa.Niin käy kaikille ostoksille,mitkä palkkamunalla suoritetaan.
No-onhan sentään yksi vielä-alanpa syödä. Mutta ilkeä kikysetä tulee ja rouhasee
vielä palan siitä jäljelle jääneestä munasta-syödäänpä tämä muna talkoilla!
Niin se käy-mutta niinhän asiat Suomessa menevät.
t. Markku
-
Ehdokkaan valitseminen on oikeasti vaikeeta. IS vaalikoneen parhaiten soveltuvien ehdokkaiden kanssa on, ja joissain asioissa täysin samaa mieltä, mutta joissain taas täysin eri kannalla. Ja ne jotkut eri mieltipiteet on yhtälailla kynnyskysymyksiä. Yksikään ei ylitä 75 prossaa.
Näinköhän joutuu jäämään nukkuviin, kun ei viitsis käydä Aku Ankkaa tai Kekkosta äänestämässä.
-
Vaaleihin mennään puolue edellä.
Kun puolueiden vaaliohjelmat on luettu ja puolue valittu, niin sitten aletaan haarukoimaan sieltä puolueesta sopivaa ehdokasta.
-
Vaaleihin mennään puolue edellä.
Kun puolueiden vaaliohjelmat on luettu ja puolue valittu, niin sitten aletaan haarukoimaan sieltä puolueesta sopivaa ehdokasta.
Minä en mene puolue edellä vaan asiat edellä. Jos ei löydy sopivaa, jääköön äänestämättä.
-
Tuossa tilanteessa on tosiaankin turha äänestää. Siis jos ei löydy puoluetta jota äänestää.
-
Tuossa tilanteessa on tosiaankin turha äänestää. Siis jos ei löydy puoluetta jota äänestää.
Sepä se. Itselle tärkeiden asioiden hoitaminen koetaan tärkeämmäksi kuin poliittisesti johonkin ideologiaan hirttääntyminen. Meitä on varmaan aika paljon, nukkuvista päätellen?
-
Moro
Se on ihan sama mitä ehdokkaat lupaavat näin ennen vaaleja,vaalien jälkeen jos puolue on hallituksessa mennään puolueen hallitusohjelman mukaan ja valitut kansanedustajat seurailevat sitä ohjelmaa ja saavat unohtaa vaalilupauksensa,näinhän siellä toimitaan.Eli aika lailla sama ketä äänestää kunhan valitsee itsellensä sopivan puolueen,olen muuten sitä mieltä että taas tulee JYTKY.
-
Vois luulla ettei Halla-aho saa yhtä isoa jytkyä väännetyks, mitä Soini?
jv
-
Vois luulla ettei Halla-aho saa yhtä isoa jytkyä väännetyks, mitä Soini?
jv
Toki pitää muistaa, että silloin, kun soini jytkytti, niin puolueessa oli nykyiset siniset ja nykyiset persut.
Jos vaalitulos on edes lähellä soinin jytkytystä, niin persut on pärjännyt oikein hyvin.
Siis jos katsoo ehdokkaiden henkilökohtaisia äänimääriä 2015 vaaleissa.
-
Vois luulla ettei Halla-aho saa yhtä isoa jytkyä väännetyks, mitä Soini?
jv
Toki pitää muistaa, että silloin, kun soini jytkytti, niin puolueessa oli nykyiset siniset ja nykyiset persut.
Toki pitää huomata, että Jaakko puhui tortusta, ei politiikasta.
"jytkyä väännetyks"
Ollaanko Fingerpori-linjalla...
-
Se oli kyllä jossain, mutta miun muistaiksein ei Fingerporissa. Nimittäin viime vaalien jälkeen sellanen kuva, missä Soini oli toiletin oven eessä, sieltä just tulleen näkösenä, ja tekstissä vahvalla todettiin, että tuli iso jytky! Eli en keksiny ite.
jaakkovaakko
-
Moro
Se on ihan sama mitä ehdokkaat lupaavat näin ennen vaaleja,vaalien jälkeen jos puolue on hallituksessa mennään puolueen hallitusohjelman mukaan ja valitut kansanedustajat seurailevat sitä ohjelmaa ja saavat unohtaa vaalilupauksensa,näinhän siellä toimitaan.Eli aika lailla sama ketä äänestää kunhan valitsee itsellensä sopivan puolueen,olen muuten sitä mieltä että taas tulee JYTKY.
Kyllä vahvasti on semmoiset merkit ilmoilla,että jytkähtää.Mutta jos muut
puolueet (paitsi RKP) ovat oikeasti sitä mieltä,ettei PS pääse samaan
hallitukseen heidän kanssaan-tullee semmoinen "rättilaukaus" siitä jytkystä.
Tosin mieli muuttuu monella,kun siannahkasalkkuja heilutellaan- Orponkin salkku kelpaa
monelle,vaikka tämän koira siihen vaalitentin lausunnon mukaan kusikin.
Jos niin kovaa jytkähtää,että PS voittaa vaalit ja tulee suurimmaksi puolueeksi-
sitten nähdään kyllä jotain historiallista. No parin viikon päästä se tiedetään.
t. Markku
-
Moro
Mun mielestä saisi tulla samanlainen hallitus kun olikin,todistettavasti saivat aikaan Suomen nousussa tai vaikka hitaammassa tuhoamisessa enemmän aikaan kun on saatu mies muistiin.Ennoo koskaan kepua äänestänyt enkä varmaankaan äänestä heillä on omat kannattajansa mutta tiedä häntä vaikka jytkyä edesauttaisin nimittäin esim. se että HallaAho oli ensimmäinen joka uskalsi sanoa ääneen sellaisen asian jota arvostan eli että toi ilmasto vouhotus Suomen kokoisella maalla on täysin ylimitoitettua ja ei Suomen pidä itseään rankaista asian suhteen enempää mitä on tarpeen ja loppujen lopuksi Suomen ilmasto asiat ja ilmasto politiikka on niin mallillaan että juurikaan isompaan remppaan ei ole tarvetta paitsi että mennään kehityksen mukana.
Niin vielä tuosta edellisestä hallituksesta että hallituksia voidaan mielestäni verrata toisiinsa,edellistä ja sitä edellistä,eli Sipilän ja Kataisen,edellisen eli Sipilän hallituksen mun mielestä voidaan sanoa saaneen aikaan kaikki 130 000 työpikkaa nimittäin miksei sitä edellinen hallitus saanut kuin työtttömyytä kun noususuhdanne alkoi jo ennen Kataisen hallitusta.Ja kaiken lisäksi munauksista eikun palkkaluokka nousee,Katainen läks EU hommiin pakoon paremmille liksoille kun sai kotomaassa vihat niskoilleen pöljillä lehmäkaupoilla silloisen valtivarainministerin kanssa ja kaiken kukkuraksi Fortumin sähkönsiirto liiketoiminnan myynti,no siinä koplauksessa oli muitakin mukana mutta mikä mielestäni oli suurimpia hallituksien aikaan saamia munauksia,no suurimpia mutta iso kuitenkin.
Kyllä mielestäni on harkinnan paikka ketä äänestää nimittäin niillä mennään taas seuraavat neljä vuotta,ei pidä uskoa näitä enne vaaleja annettuja lupauksia ellei lupauksen jälkeen ehdokas ole hyvin perustllut sanomisiaan,lupailla on helppo.
Niijja joukossa on eräskin lupailija isokin tappi jotka ei ole koskaan pyöritellyt omia rahojaan ja on pari tuomiota kun on omat ja muiden varat seonneet ja hänhän ei ole tuomari vaan opinnot ovat jääneet kesken,pitäisikö kaikkiin suhtautua edes todesta vaikka ovat puolueen puheenjohtajia.
-
Moro
No nyt on jo kaikkein "kireimmätkin" pyöristäneet kantojaan,ovat huomanneet että tulee jytky jos ei lievennellä kantoja. https://www.iltalehti.fi/eduskuntavaalit-2019/a/eabf7d1c-cb73-4ef8-b97b-c599a0aa54b5
-
Onkos se niin että veropohjan laajennus sitä että on enempi asioita joista voidaan verottaa? Sitä tulee tuosta sanaparresta mieleen.
No, aika vähistä asioistahan meitä on tähän saakka verotettu? Vähän tuloista ja sitten muutamasta muusta jutskasta.
-
Kun herrojen tuloihin ei uskalleta koskea nostetaan eläkeläisten veroja.
-
Kun herrojen tuloihin ei uskalleta koskea nostetaan eläkeläisten veroja.
Ei taida lakkoase purra eläkeläisten verokapinassa?Kun herrojen tuloihin ei uskalleta koskea nostetaan eläkeläisten veroja.
No tietysti. Sieltähän sitä otetaan mistä eniten saadaan?
Joskus käy itselläni mielessä että mitenkähän olis ihan oikeat norminpurku talkoot? Se on just se, joka syö ihmisten nettovarat. Ei tuo välitön verotus, vaan se kaikki muu välillinen verotus ja helevetinmoinen byrokratia. Ja se epäkohta ei ilmeisesti kiinnosta ketään poliitikkoa kun on paljon seksikkäämpää jauhaa veroasteesta, tuloloukuista, työvoimapulasta, ostovoiman puutteesta, vanhasta autokannasta, ... miettimättä perimmäisiä syitä mistä ne johtuu?
Ja "viikon" paras vitsi: Eläkeiän nosto.
No ketä firmoista laitetaan ekana pellolle kun on vähentämisen tarve, ja laitetaankos ne +60v uudelleen koulutukseen uuteen ammattiin että hän työllistyy? Aamen.
-
Onkos se niin että veropohjan laajennus sitä että on enempi asioita joista voidaan verottaa? Sitä tulee tuosta sanaparresta mieleen.
Vero-oikeuden teoriassa termillä laaja veropohja tarkoitetaan yleensä sitä, että erillisiä vähennyksiä ja poikkeuksia verovelvollisuudesta on mahdollisimman vähän. Veropoliittisesti yhtälö laaja veropohja - matala verokanta onkin yleensä tuottanut parhaan mahdollisen lopputuloksen kaikin puolin, myös verokertymän näkökulmasta. Matala verokanta aiheuttaa myös vähemmän hyvinvointitappioita ja vääristymiä talouteen kuin korkea verokanta.
Tuloverotuksessa erilaiset vähennykset on oikeastaan nyt jo minimoitu, asuntovelan korkovähennyskin poistuu vaiheittain. Jäljellä ei ole paljon muuta kuin kotitalousvähennys, joka jossain määrin edustaa ehkä poikkeusta vähennysten yleisestä haitallisuudesta.
Sen sijaan erilaisin perustein verovapaita yhteisöjä, kuten säätiöitä ja ammattiyhdistyksiä on edelleen. Niiden osalta veropohjan laajentaminen on todennäköisesti järkevää. Ainakaan minä en ymmärrä, millä perusteella ammattiyhdistysten sijoitustoiminnan tuottojen pitäisi olla verovapaita.
Kansainvälinen verotus on sitten asia erikseen. Se perustuu pääasiassa verosopimuksiin eri valtioiden kesken. Verosopimusverkostosta löytyy monenlaisia porsaanreikiä, joita ison rahan pojat osaavat hyödyntää.
Verojen korotuksista ja alennuksista puhuttaessa on hyvä pitää mielessä, että artisti maksaa lopulta kaikki verot. Myös ne yritysten verot. Tässä mielessä on tavallaan toissijaista, maksetaanko vero tuloverona siinä kohtaa kun fyrkka on kilahtamassa tilille, vai kulutusverona (kuten alv, sähkövero ym.) siinä vaiheessa kun sitä fyrkkaa käytetään. Ensisijainen merkitys on kokonaisveroasteella (se on se Sipilän leukailema verot / BKT kertaa sata).
Olen taipuvainen ajattelemaan, että Lafferin käyrä on todellinen ilmiö. Jos kokonaisveroaste kasvaa tietyn tason yli, verokertymä ei enää kasva vaan pienenee. Tästä jonkinlainen todiste on Sipilän hallituksen aikaansaannos: ensimmäistä kertaa vuosikausiin kokonaisveroaste pieneni hiukan yli yhdellä prosenttiyksiköllä. Mitä tapahtui verokertymälle? No sitä, että valtion kirstuun kilahti kaikkien aikojen ennätysmäärä veroja. Olisi kiinnostavaa nähdä, mitä tapahtuisi, jos kokonaisveroastetta saataisiin tipautettua vielä toisellakin prosenttiyksiköllä. Ei tietenkään tule tapahtumaan, jos hyppäämme Antin bussin kyytiin.
-
Olen taipuvainen ajattelemaan, että Lafferin käyrä on todellinen ilmiö. Jos kokonaisveroaste kasvaa tietyn tason yli, verokertymä ei enää kasva vaan pienenee. Tästä jonkinlainen todiste on Sipilän hallituksen aikaansaannos: ensimmäistä kertaa vuosikausiin kokonaisveroaste pieneni hiukan yli yhdellä prosenttiyksiköllä. Mitä tapahtui verokertymälle? No sitä, että valtion kirstuun kilahti kaikkien aikojen ennätysmäärä veroja. Olisi kiinnostavaa nähdä, mitä tapahtuisi, jos kokonaisveroastetta saataisiin tipautettua vielä toisellakin prosenttiyksiköllä. Ei tietenkään tule tapahtumaan, jos hyppäämme Antin bussin kyytiin.
Vasemmisto on mennyt silmät ummessa tämän aiheen ohi jo vuosia.
On todella lyhytnäköistä ja ajattelematonta aurata täysilla sinne, missä vielä jollain evä vähän liikkuu...
-
En oo taloustieteilijä, mutta veikkaan sitä että jos kuluttavan kansanosan kulutusvoima ajetaan tarpeeksi alas, niin se ei hyödytä enää ketään.
Sisämarkkinat kyykähtää just niinku kyykähti tuossa 90-luvun itse aiheutetussa lamassakin. Ja nyt ei oo Nokiaa eikä mitään muutakaan veturia antamassa boostia. Ja tuo asia korjaantuu vielä huonommin joillain alipalkatuilla tuontityövoimalla, joiden kokonais työllisyysaste jää n 50%, ja varsinkin jos nämä loput työllistyy näihin veroparatiisien kautta maksaviin yrityksiin, ja sen tekijän loppu toimeentulo tapahtuu tukiviidakon turvin.
Minulla on sen verran taipumusta kyynisyyteen että luulen nyt olevan tarkoituksena luoda maahan kahdet työmarkkinat. Palkansaajat, ja sitten se pätkätyö halpatyövoima jota elättään tukiviidakon turvin?
-
Vaarallisilla vesillä liikutaan, kun tänne kirjoittelee, joku voi vaikka lukea....
..., mutta! Amisreformi, Keskieuroopan malliin, ammatillinen koulutus hankitaan oppisopimuksella yrityksissä. Kuulostaa hyvältä ja voi toimiakin rajoitetusti, propsit siitä.
Yrityksethän ottaa työsuhteeseen, joka myös oppisopimus on, johonkin tiettyyn tarpeeseen. Kapea-alainen täsmäkoulutus tyydyttää työnantajaa ja imartelee teiniä, jolle on käynyt flaksi. Tuonti Mese siintää jo silmissä...
Viiden, kymmennen jne. vuoden päästä, jos olet edelleen täyttämässä työnantajasi tarvetta, olet kuin mato paskassa. Mihinkään et uskalla lahteä kun on ehkä muija, mukulat ja asuntolaina. Palkat ovat "hallinnassa", kenellä?? Valtionsisäinen devalvaatio, ilman valuutanarvon laskua....hyvä homma, mutta kenelle?
Nimerkillä: Oma lehmä ojassa (ja toinen pakasteessa)
-
Tänään kävin ennakkoäänestämässä. Äänestämäni henkilön tapasin myöhemmin torilla. Hän oli täysin samaa mieltä, että ay-liikettä pitää koskea samat velvoitteet kuin muitakin esim. vuokranantajia. Samoin asumistuki reilu 2 miljardia menee suoraan vuokranantajien taskuun. Rinne tuskin ajaa näitten epäkohtien poistoa.
TA
-
Juu..kyllähän näin vaalien alla ehdokkaat ovatte kaikesta samaa mieltä kun äänestäjä..vaan mites sitten käykään..
-
" Pekka Haavisto (https://www.is.fi/haku/?query=pekka+haavisto) on ollut ykkönen viime viikkojen pääministerikyselyissä,"
Noin neljä vuotta sitten kyselyissä 80% suomalaisista kannatti Juha Sipilää pääministeriksi. Äänestäjän mieli muuttuu siinä missä ehdokkaankin. Ehdokkaat tulevat kansan riveistä, eli kansanedustaja on äänestäjäkunta pienoiskoossa.
-
No nyt on Sipilästä kokemusta pääministerinä, tuskin koskaan enää vastaavaa. Rinteestä on myöskin valtionvarainministerinä kokemusta, toivottavasti se kokeilu päättyi siihen. Onneksi passi on voimassa.
TA
-
Pitää muistaa että yksikään edustaja ei yksin saa mitään aikaan eikä pääministeri puolueineen eikä yksi puolue.Mikään puolue ei tule saamaan yli sataa paikkaa näissä vaaleissa. Siten kannattaa kuunnella varauksella vaalilupauksia
-
Jussi Halla-aho avaa perussuomalaisten identiteettiä ja politiikkaa Turun yliopistossa 3.4.2019.
https://www.youtube.com/watch?v=wtOvSf8YtwM (https://www.youtube.com/watch?v=wtOvSf8YtwM)
Jos on 40 minuuttia aikaa, niin kannattaa tuhlata se katsomalla video.
Samalla selviää syy siihen, miksi Halla-Ahoa on väitetty älykkäämmäksi kuin Sipilä, Orpo, Rinne jne.
Tämä ei ole persujen kannattamisen takia, vaan siksi, että millainen esiintyjä Halla-Aho on ja miksi Halla-ahosta osa kansasta tykkää hänestä.
-
Otsikon aiheeseen palatakseni vaikeaksi tosiaan on menny. Olen käyttänyt perinteiseen tapaan poissuljentamenetelmää ja listannut ne puolueet, joita ei ainakaan voi äänestää. Perinteiseen tapaan ei jäänyt jäljelle yhtäkään. ;D
Sitten olen yrittänyt miettiä äänestysstrategiaa niin, että Antista ei tulisi pääministeriä (tai mitään muutakaan kanisteria). Mutta en keksi siihenkään mitään toimivaa strategiaa. Jos äänestää nyt vaikkapa kokiksia, niin tulee äkkiä äänestäneeksi sinipunan puolesta. En mä semmoistakaan halua.
Mikä neuvoksi?
-
Moro
Samoja mietteitä Teemun kanssa kun aamupäivällä kävin kansalaisvelvollisuuden täyttämässä.Valinta oli vaikeaa kun yksi mahdollinen ei hyväksy Natoon liittymistä ja toinen taas jotain toista,valitsin sen pienemmän pahan ja sieltä "tutun" ehokkaan.
Mielenkiintoista sunnuntaiyönä seurata tuloksia ja sen jälkeen vaikeita hallitusneuvotteluita.
-
Minkälainen autuus silloin alkaa,jos Suomi liittyy Natoon?
Tai millainen autuus silloin loppuu,jos Natoon ei liitytä?
Kas-siinä pulma...
t. Markku
-
Minulla ei mennyt vaikeaksi,äänestin samaa ehdokasta kuin viime kerralla.Silloin pääsi läpi ja on istunut ensikertalaisena kolmessa valiokunnassa.Hyvä tyyppi,vaikka otimmekin yhteen moottoripyöräveroasiassa aika rajusti,vaihtoi muuten kantansa.
Koska tiedän tasan tarkkaan mitä politiikassa haluan,en ole koskaan vaihtanut puoluekantaani,enkä vaihda,on valinta aina helppo.
Mitä mieltä olen esimerkiksi paikallisesta sopimisesta,maahanmuutosta,ympäristöasioista yms., en tule kertomaan koska suuri osa palstalaisista vetäisi minun mielipiteistä herneen erittäin syvälle nenään.
Mutta jokaisella on oikeus omiin mielipiteisiinsä ja oikeus äänestää tai olla äänestämättä,jälkimmäistä vaihtoehtoa pidän äärimmäisen typeränä.
-
Asiaa Martti puhuu.
Omista lähtökohdistahan se äänestämisen ja itselleen
tärkeäksi kokemiensa asioiden kirjo syntyy.
Otan esimerkiksi vaikkapa tuon paikallisen sopimisen-sitä
on kumminkin jo vuosia firmoissa harjoitettu.
On aivan selvää,että se vaikuttaa asiaan suhtautumisessa ensinnäkin
siinä,kummalla puolella pöytöää on sopijapuolena ollut.Melkoinen ero fiiliksissä,
vaikka samaa asiaa siinä huoneessa yritetään-eli paikallista sopimista.
Sama vaikka kikyn kanssa-aivan eri fiilikset,jos on sanomassa: Rupeas tekemään 3 päivää pakkotalkoota minulle-tai
että jaha-tehdäänpä nyt pakolla kolme talkoopäivää,kun niin juuri johtajan suulla paikallisesti "sovittiin"...
Tai päättymätön palkkamaltti...Tai palkallinen kesäloma...tai sairausloma palkallisena...on niissä
termeissä vivahteita riippuen siitä,kuka asiaa pohtii-ja miksi.
No joo-kukin tyylillään sunnuntaina-ja valvotaan kunnes alkaa olla sävelkuviot selvillä.
t. Markku
-
Meikä on pohtinut arvonsa 16-18 vuotiaana. Sen perusteella valitsin puolueen, helpottaa kun ei tarvitse joka vaaleihin käydä arvoprosessia läpi. Riittää kun valitsee henkilön tästä puolueesta, hienosäätöä siis. Hyvin on toiminut paitsi pressanvaaleissa kerran jouduin äänestämään sosiaalidemokraattia koska kepulille en ääntäni anna. Minulle loogista ja tämä poikkeus vahvistaa säännön.
TA
-
Arvomaailma on aika häilyvä käsite. Arvot on yleensä pelkkiä sanoja tai kirjoitettuja papereita oman päämäärän saavuttamiseksi.
Kyllä se on nähty kun paatunein punikki pääsee ensimmäisen kerran rahan makuun tai se puunhalaaja pääsee johonkin johtavaan asemaan. Siinä vaiheessa ne arvot on heitetty romukoppaan ihan yhdessä yössä, eikä paluuta ole siihen entiseen "arvomaailmaan". Näitä esimerkkejä on enempi kuin niitä arvonsa säilyttäneitä, ja erityisesti politiikan kautta ponnistaneissa. Että sillein se ihmismieli vaan toimii, ja niin ne etiikat että arvot säilyy.
Toki poikkeuksiakin löytyy, tosin harvakseltaan.
-
Asiaa Martti puhuu.
Omista lähtökohdistahan se äänestämisen ja itselleen
tärkeäksi kokemiensa asioiden kirjo syntyy.
Otan esimerkiksi vaikkapa tuon paikallisen sopimisen-sitä
on kumminkin jo vuosia firmoissa harjoitettu.
On aivan selvää,että se vaikuttaa asiaan suhtautumisessa ensinnäkin
siinä,kummalla puolella pöytöää on sopijapuolena ollut.Melkoinen ero fiiliksissä,
vaikka samaa asiaa siinä huoneessa yritetään-eli paikallista sopimista.
Sama vaikka kikyn kanssa-aivan eri fiilikset,jos on sanomassa: Rupeas tekemään 3 päivää pakkotalkoota minulle-tai
että jaha-tehdäänpä nyt pakolla kolme talkoopäivää,kun niin juuri johtajan suulla paikallisesti "sovittiin"...
Tai päättymätön palkkamaltti...Tai palkallinen kesäloma...tai sairausloma palkallisena...on niissä
termeissä vivahteita riippuen siitä,kuka asiaa pohtii-ja miksi.
No joo-kukin tyylillään sunnuntaina-ja valvotaan kunnes alkaa olla sävelkuviot selvillä.
t. Markku
Minä ihmettelin miksi tv:ssä, kuten täälläkin paikallinen sopiminen koetaan synonyymiksi palkanalennuksille, yms etujen leikkauksille?
Tuleeko se siitä, että on saavutetu jotain itselle kuulumatonta hyötyä, jonka menettämistä pelätään?
Minä olen ymmärtänyt, että paikallinen sopiminen merkitsee joustoja molempiin suuntiin.
Hyvässä tilanteessa maksetaan ylimääräisiä lisiä, kuten kk-tason toimitustarkkuusrahoja, vuosibonuksia yms lisiä. Huonoina aikoina niitä ei sitten makseta. Tilille tulee vain normaali palkka, tai yhdessä sovittu alennettu palkka.
Tällaistatapaa olen itse tottunut noudattamaan, mutta en vielä ole kertaakaan joutunut lomauttamasn ketään.
Enkä alentamaan palkkoja.
Kenenkään palkkaa ei Suomessa voi alentaa ilman lainmukaista perustetta!
Noilla periaatteilla olen aina saanut parhaat tekijät ja vaihtuvuus on ollut erittäin alhainen.
Aloittaessani firmassa porukkaa oli 37 henkilöä, nyt 300 Suomessa ja toinen mokoma ulkomailla.
Itse olen ollut pois noista kuvioista kohta 2 vuotta, mutta nykyjohto toteuttanee samaa periaatetta.
Toki jos menee töihin johonkin piemeää työtä teettävään ja maksavaan firmaan, ei voi odottaa mitään muutakaan, kuin laittomuuksia.
Ellämä on valintoja laillisuuden ja laittomuuksien välillä!
-
Jotkut firmat maksavat noita lisiä-eräät toiset taas eivät.
Niin se vaihtelee...asiat...
Mutta kikyä teettävät kaikki,jotka teettämään pääsevät.
t. Markku
-
”Kiva olisi olla joskus sellaisessakin firmassa mikä ajattelee oikeasti henkilökunnan parasta edes joskus.”
Voiskohan se olla se paljon parjattu pärstäkerroin? ::)
-
Ellämä on valintoja laillisuuden ja laittomuuksien välillä!
Eikös se vanha sanonta kuulunut, että toimitusjohtajan polku kulkee koko ajan kuritushuoneen aidanviertä?
-
”yhdessä sovittu alennettu palkka.”
En ole joutunut tälläiseen tilanteeseen koskaan enkä ikinä suostukaan jos tulisi eteen. Jos ei pysty maksamaan sovittua palkkaa työstä niin saa tehdä vaikka ihan keskenään työnsä. Joissain työpaikoissa maksetaan yrityksen tulokseen perustuvia tai henkilökohtaisia lisiä, jopa tuntuvia. Näistä en ole koskaan päässyt nauttimaan poislukien myyntiprovisiot jotka olen ihan varmasti itse ansainnut. Maksamattomia rehellisesti ansaittuja provisioitakin on jäänyt tulematta työnantajan kusetuksen vuoksi. No olen ne ottanut takaisin aikoinaan korkoineen muuta kautta joten en ole katkera. Yleensä vaan työnantaja haluaa hyötyä työläisestä ja ajattelee vaan omaa etuaan. Kiva olisi olla joskus sellaisessakin firmassa mikä ajattelee oikeasti henkilökunnan parasta edes joskus.
Niin veemäistä kun kikytys onkin omalle kohdalle sattuessa, sillä on kuitenkin hyvä tarkoitus. Vaihtoehtona sille yhdessä sovitulle (tilapäiselle) palkanalennukselle kun on tyypillisesti kengän kuva persauksiin. Se tuskin on parempi juttu se?
Toisin kuin usein kuvitellaan, niin aika harvalla työnantajalla on mitään taikaseinää, josta ottaa massit duunareiden liksanmaksuun. Jos kioski on kannattavuusvaikeuksissa, vaihtoehtoja on oikeasti vähän. Mun mielestä ainakin on järkevämpi vaihtoehto tilapäinen palkanalennus kuin fudut.
Toki jos on muuta duunia hetimiten tarjolla entisellä liksalla, niin sitten voi olla viisasta ottaa ne fudut ennemmin kuin suostua palkanalennukseen. Mutta ei taida kaikilla olla?
-
90-luvun lamavuosina olin yrityksen toimitusjohtajana ja eteen tuli tilanne, että kassa ei riittänyt palkkojen maksuun.
Kun täällä on kirjoituksista päätellen viisaita ja näkemyksellisiä ihmisiä, niin mikä on ratkaisusi tilanteeseen?
-
90-luvun lamavuosina olin yrityksen toimitusjohtajana ja eteen tuli tilanne, että kassa ei riittänyt palkkojen maksuun.
Kun täällä on kirjoituksista päätellen viisaita ja näkemyksellisiä ihmisiä, niin mikä on ratkaisusi tilanteeseen?
Kertoo rehristi tyäntekijöille miten tilanne on, samalla voi kysyä miten tästä eteenpäin.
Vastaus riippuu miten oot muuten hoitanu suhtees tyäntekijöihin, näin mää uskosin tekeväni tossa tilanteessa.
-
90-luvun lamavuosina olin yrityksen toimitusjohtajana ja eteen tuli tilanne, että kassa ei riittänyt palkkojen maksuun.
Kun täällä on kirjoituksista päätellen viisaita ja näkemyksellisiä ihmisiä, niin mikä on ratkaisusi tilanteeseen?
Oon joskus nähnyt painajaista, että joutuisi tällaiseen tilanteeseen. Kuten aikaisemmin mainitsin, vaihtoehdot on todennäköisesti vähissä.
Joko palkkoja lasketaan kollektiivisesti, tai sitten annetaan kenkää selektiivisesti. Kolmas vaihtoehto on ajaa kioski konkurssiin. Neljäs se, että haetaan rahaa pankista tai jostain muualta ulkopuolelta, mutta tällaisessa tilanteessa tämä tuskin on todellinen vaihtoehto. Jos rahaa sattuu tällaisessa tilanteessa saamaan, se on kallista rahaa. No, riippuu tietenkin myös siitä, mitä siellä horisontissa näkyy.
Minä pitäisin itsestään selvänä, että työntekijöitä tiedotetaan tilanteesta perusteellisesti ja avoimesti.
-
90-luvun lamavuosina olin yrityksen toimitusjohtajana ja eteen tuli tilanne, että kassa ei riittänyt palkkojen maksuun.
Kun täällä on kirjoituksista päätellen viisaita ja näkemyksellisiä ihmisiä, niin mikä on ratkaisusi tilanteeseen?
Oon joskus nähnyt painajaista, että joutuisi tällaiseen tilanteeseen. Kuten aikaisemmin mainitsin, vaihtoehdot on todennäköisesti vähissä.
Joko palkkoja lasketaan kollektiivisesti, tai sitten annetaan kenkää selektiivisesti. Kolmas vaihtoehto on ajaa kioski konkurssiin. Neljäs se, että haetaan rahaa pankista tai jostain muualta ulkopuolelta, mutta tällaisessa tilanteessa tämä tuskin on todellinen vaihtoehto. Jos rahaa sattuu tällaisessa tilanteessa saamaan, se on kallista rahaa. No, riippuu tietenkin myös siitä, mitä siellä horisontissa näkyy.
Minä pitäisin itsestään selvänä, että työntekijöitä tiedotetaan tilanteesta perusteellisesti ja avoimesti.
Minä en onneksi ole joutunut tuollaiseen tilanteeseen. 90- luvun alussa tuo oli hyvin yleinen tilanne, johon ei sitten löytynyt muuta ratkaisua, kun konkurssi.
Yrityskummina olin kerran omistaja- tj: n kanssa tuollaisessa tilanteessa kolmisen vuotta sitten.
Henkilökunta ei suostunut palkanalennuksiin. Kuulemma eivät luottaneet firman johtoon, koska olivat jo kahtena vuotena suostuneet, eikä se ollut auttanut yhtiötä.
Silloisesta konkurssihakemuksesta selvittiin pankin avulla, mutta sitten yrittäjä ei enää kaivannutkaan apuani.
Tarina jatkui vielä toista vuotta, mutta sitten yhtiö meni konkurssiin ja toistakymmentä työpaikkaa hävisi.
Luottamus on keskeinen asia, se saadaan vain pitkällisen toiminnalla, mutta menetetään nopeasti.
-
Tämä työntekijä-työnantaja-keskustelu on muuten kouluesimerkki siitä, miten keskustelun polarisoituminen tuppaa lopettamaan koko keskustelun. Muistuttaa kovasti suvakki-rasisti-öyhöttämistä.
Pitää varmaan paikkansa, että maailmassa on mulkkuja työnantajia, jotka riistävät duunaria. Samoin pitää varmaan paikkansa, että maailmassa on laiskoja duunareita, jotka loisivat työnantajien rahoilla. Sekin pitänee paikkansa, että maailmassa on työttömiä, jotka ovat työttömiä ensisijaisesti siksi, etteivät viitsi tehdä töitä.
Mutta kun mitään näistä ei pitäisi yleistää. Maailmassa on myös oikeudenmukaisia työnantajia, ahkeria duunareita ja tahtomattaan työttömiä. Jos keskustelua käydään vain siitä lähtökohdasta, että työnantaja on sika tai duunari on vetelys, ei keskustelu johda mihinkään.
Olen yllä kirjoittaneiden tavoin sitä mieltä, että luottamus on onnistumisen avain. Se pitää molemminpuolisesti ansaita. Jotta luottamus on kestävällä pohjalla, pitää osapuolilla olla käytettävissään tieto siitä, miten maa makaa.
Mielestäni sellainen ruotsalaistyyppinen osallistaminen, jossa työntekijöiden edustajalla on automaagisesti hallituspaikka, on viisas malli. Siellä työntekijöiden edustus pääsee tutustumaan faktoihin perinpohjaisesti. Siellä joutuu myös tekemään päätöksiä ja perustelemaan ne - myös itselleen.
-
Teemu kirjoitti painavaa asiaa. Näitä asioita ei pidä tuijottaa liian yks oikoisesti, ja vielä vähempi lähestyä asiaa vastakkain asettelu periaatteella, kun se ei johda mihinkään järkevän lopputulokseen.
Rakentava keskustelu ja molemminpuolinen faktatieto vallitsevasta tilanteista on kaiken A ja O.
-
Kyllä minä ymmärrän työntekijäpuolen duunarin selkänahasta repimisasenteen.
Pääsääntöisesti firman ongelmat johtuvat huonosta johtamisesta. Hyvin harvoin huonoista työntekijöistä ja silloinkin johto on itse heidät valinnut.
Mutta kaikki tekevät virheitä, ihmisiäkin johto vain on.
Toki tulee force majeure-tilanteita (sota, kapina, meteli yms), joita kukaan ei ole voinut ennakoida. Mutta ne ovat erittäin harvinaisia ja niihin kyllä pitäisi löytyä paikallista sopimista.
Onneksi kuitenkin änkyräkommunistinen kiusantekohenki, on harvinaista nykypäivänä.
Toista oli 70- luvulla; harva se viikko oli änkyröitten lakkoja.
-
Nyrkkisääntönä hyvä:
- Ei mene ollenkaan sellaiseen yritykseen palvelukseen joka on maksavinaan ja huolehtivinaan työntekijöitä, tai kannattaa ottaa sieltä välittömästi lopputili.
-Ja toisena, yrityksen pitää saada pistää pihalle sellainen työntekijän joka on vaan tekevinään yritykselle töitä, ja josta on enempi haittaa kuin hyötyä.
Valitettavasti noita ei saa toteuttaa, lakisäädösten takia.
-
(http://hausk.in/img/normal/20180612/EG4/20180612.jpg)
Minä myös ymmärrän duunarin asenteita. Ja olen samaa mieltä siitä, että ongelmista voi tavallisesti syyttää johtoa. Ja siitä, että kiinalaiset kynät voi jättää sinne Kiinaan.
Silti olen sitä mieltä, että työelämän sääntöjä ei pidä rakentaa sen yleistyksen varaan, että työnantajan ainoa tavoite on riistää työntekijää. Eikä keskustelua aiheesta. Asetelman pitäisi olla jonkinlainen symbioosi, jossa pitemmällä katsannolla muodostuu win-win-tilanne. Kun duunarilla menee hyvin, se heijastuu myös työnantajaan. Ja päinvastoin, kun firma pärjää hyvin, sen pitää näkyä myös työntekijän asemassa.
-
Valitettavasti Suomeenkin on pesiytynyt sellainen toimintakulttuuri että meille on tullut yrityksiä joiden toiminta perustuu pelkästään siihen että henkilöstö otetaan sieltä mistä kaiken halvimmalla saadaan, lainsäädäntöä härskisti kiertäen, ja yhteiskunta lopulta joutuu huolehtimaan näistä työntekijöistä sekä heidän toimeentulostaan. Työllistämistukien, yritystykien, päätoimisten palkattomien harjoittelijoiden, yms, yms. Ja samaiset yritykset takoo samalla suuria voittoja.
Sellaiset yritykset jotka ei kykene toimimaan lainsäädännön puitteissa ja tarvitsevat jatkuvaa yritystukea ja ilmaistyövoimaa pyöriäkseen, pitää lopettaa, mm jo ihan siitä syystä että eivät ole vääristämässä tervettä kilpailua.
Ne polkee toiminnallaan terveetkin yritykset kuralle, ja aiheuttaa juuri noita yllä kirjoitettuja työnantaja/työntekijät ristiriitoja.
Sekä valtion saamat verotuotot on kutakuinkin tasan nolla noiden kanssa.
-
Kyllä minä haluan sitouttaa työntekijät, kaikilla tasoilla olevat.
Se tapahtuu hyvin bonusjärjestelmällä.
Vuosibonukset maksetaan tilinpäätöksen vahvostamisen jälkeen, siis joskus huhtikuussa ( edellisen vuoden bonukset). Ne jotka ovat silloin rivissä saavat bonarit. Jotka eivät enää ole, eivät saa.
Se sitouttaa.
Lisäksi huhtikuussa pitäisi olla jo kasassa kuluvan vuoden bonuksia, joka sekin sitouttaa.
Jos ei ole bonuksia näkyvissä, porukka on alttiimpaa nostamaan kytkintä.
Joka sekin on markkinataloutta.
-
Kyllä minä haluan sitouttaa työntekijät, kaikilla tasoilla olevat.
Se tapahtuu hyvin bonusjärjestelmällä.
Vuosibonukset maksetaan tilinpäätöksen vahvostamisen jälkeen, siis joskus huhtikuussa ( edellisen vuoden bonukset). Ne jotka ovat silloin rivissä saavat bonarit. Jotka eivät enää ole, eivät saa.
Se sitouttaa.
Lisäksi huhtikuussa pitäisi olla jo kasassa kuluvan vuoden bonuksia, joka sekin sitouttaa.
Jos ei ole bonuksia näkyvissä, porukka on alttiimpaa nostamaan kytkintä.
Joka sekin on markkinataloutta.
Olen huomannut että oikein hyvä "bonuslisä" on silloin tällöin joku yllätyspullo tai muu vastaava lahja työntekijälle. Tai soittaa ja pyytää ruokatunnilla syömään ja tarjota yllätyslounas. Tai vaihtoehtoisesti mennä työmaalle perjantaina puolen päivän jälkeen ja sanoa: hus hus viikonlopun viettoon (täysillä tunneilla), jos hommat on hyvällä mallillaan? Ja nämä voi antaa myös niiden muiden bonuksien lisäksi.
Hyvin pieniä lahjoja rahallisesti ja kulueränä, mutta hyvin suuria periaatteeltaan.
Olen tehnyt niitä lahjoituksia ja sen tuoma hyöty on moninkertainen, ja se on myöskin kiitos että osoitus työntekijää kohtaan olevasta arvostuksesta.
-
Edellisen kirjoitukseni jälkeen tullut oikein hyviä ajatuksia ja kirjoituksia. Paitsi se Tuomon pullo. Kirjoitukset kyllä hänelläkin hyviä mutta jos meikäläinen kiskaisee sen putelin naamaan kun on ollut selvistäpäin kohta seittemän vuotta ni ei hyvä varmaan heiluis. Ainakaan virka-aikaan.
No, eiköhän siitä ole jotain tilannetajua kenelle sopii antaa pullon ja kenelle esim savulohen? Eikä pullokaan ole tarkoitettu virka-aikana juotavaksi.
-
Edellisen kirjoitukseni jälkeen tullut oikein hyviä ajatuksia ja kirjoituksia. Paitsi se Tuomon pullo. Kirjoitukset kyllä hänelläkin hyviä mutta jos meikäläinen kiskaisee sen putelin naamaan kun on ollut selvistäpäin kohta seittemän vuotta ni ei hyvä varmaan heiluis. Ainakaan virka-aikaan.
No, eiköhän siitä ole jotain tilannetajua kenelle sopii antaa pullon ja kenelle esim savulohen? Eikä pullokaan ole tarkoitettu virka-aikana juotavaksi.
Tuossa onkin tuon järjestelmän heikkous; se ei ole tasapuolinen. Lisäksi se on riippuvainen pärstäkertoimesta. Siis toiselle annetaan nelosta ja toiselle kiikarikaljaa!
Minä olen lähtenyt siitä, vaikka joku pottuilisi minulle pikkujouluissa, se ei saa vaikuttaa ko henkilön bonuksiin. Eikä muihinkaan palkka-asioihin. PARAKE:n henkilökohtainen osuuskin pitää jakaa useampaan tekijään (täsmällisyys, virheettömät työt, monitaitoisuus, myöhästelyt jne), jotka esimies analysoi ja käy läpi ko henkilön kanssa.
Yleisesti periaatteena pidetään, että bonusjärjestelmän tulee olla selkeä, kaikkien ymmärrettävissä ja tasapuolinen.
-
Politiikkaradio
Eduskuntavaalit 2019 - vaalitentissä Petteri Orpo (kok.)
https://www.is.fi/autot/art-2000006065607.html (https://www.is.fi/autot/art-2000006065607.html)
Petteri on taitava vastaamaan suoraan kysymykseen soten kaatumisesta ;D
-
Petteri on ollut jokaisessa tentissä taitava vastaamaan
aivan eri kysymykseen/asiaan kuin kysyttiin...
t. Markku
-
Somessa käskettiin jakaa tätä kuvaa.
(https://scontent.fhen1-1.fna.fbcdn.net/v/t1.0-9/57404793_805379169818204_6325285391511322624_n.jpg?_nc_cat=1&_nc_ht=scontent.fhen1-1.fna&oh=c9f7f60192d0f30cbdbe93fc2c41f44a&oe=5D49DB93)