Kirjoittaja Aihe: Lasten suojelu  (Luettu 10521 kertaa)

Maaliskuu 11, 2015, 17:15:31 ip
Luettu 10521 kertaa

Henry Eklund

  • *
  • Jäsentiedot Poissa
  • Viestejä: 5368
  • Eläkkeellä on vain kaksi ekaa vuotta vaikeeta.
Tämähän ollut nyt kovasti esillä, no koiraa ulkoiltaessani näin usein pienen pojan tien toisella puolella leuka alhaalla. Menin lopulta katsomaan niin siinähän poika itki, sanoin että nyt mennään yhdessä sun kotiin josta löytyi humalainen äiti. Kerroin että ollaan lapseton pari ja poika saa tulla meille jos sinä lupaat ja annoin yhteystiedot ja pyysin äidin puhelinnumeron, namusedän maine ei kiinnostanut.

Nyt vaikka poika jo kouluikäinen tulee usein käymään, puhdistamme akvaariota ja katsomme lasten ohjelmia telkusta tai vaimoni ipädillä. Kun äiti ei kieltäny mitään syömme pitsaa ja hyvin vähän karkkia, on ollut mun kanssa kaupassa ja poika hyvin häkeltynyt kun äiti ei koskaan ottanut kauppaan mukaan. Poika on erittäin fiksu kun sanon että nyt on viikonloppu ja mä maksan X euroa niin tarkkaan osaa laskea mitä voidaan ostaa.

Ihan vinkiksi kaikille, katsokaa ympärillenne ja auttaminen voi olla todella mukavaa/antoisaa. Nyt pojan äiti soitti voiko tulla yöksi, sovittiin että tulen hakemaan. Poikaa hirveästi kiinnostaa mun huone jossa yli sata asetta ja sanoin että niiden aika on sitten kun ikää kertyy, no lupasin että ensi kesänä saa ampua suht vaarattomilla CO2 ilmakoilla. Poika melkein pyörty onnesta ja ei ole koskaan ollut veneessä, pitäähän pojan päästä ajelemaan veneellä.

Maaliskuu 11, 2015, 17:30:37 ip
Vastaus #1

tapani virkkala

  • *
  • Jäsentiedot Poissa
  • Viestejä: 834
Hienoa toimintaa!

Maaliskuu 11, 2015, 18:01:20 ip
Vastaus #2

Teuvo Lehtinen

  • *
  • Jäsentiedot Poissa
  • Viestejä: 328
  • Mikä ristus on, kun ei aharista.
Hieno homma
Honda cb350 twin-71 Honda Vt Shadow 750 -97 Tunturi Super Sport-81

Maaliskuu 11, 2015, 18:15:37 ip
Vastaus #3

VMPK.fi Ylläpito

  • *****
  • Jäsentiedot Poissa
  • Administrator
  • Viestejä: 393
Esimerkillistä toimintaa. Hattua nostan.

Maaliskuu 11, 2015, 18:25:12 ip
Vastaus #4

Antti Jokinen

  • Vieras
Mä luulin ensin että sauna kiinnostaa (huone jossa yli sata astetta), mutta sitten luin oikein.  :D

Hienoa, Henry. Nostan hattua. :police:

Maaliskuu 11, 2015, 18:47:24 ip
Vastaus #5

Henry Eklund

  • *
  • Jäsentiedot Poissa
  • Viestejä: 5368
  • Eläkkeellä on vain kaksi ekaa vuotta vaikeeta.
Iso Kiitos, tällä halusin herätellä teitä muita rehtejä ukkoja. No onhan täällä jokunen nainenki mutta meidän ikä taitaa lähentyä paappa/mummo luokkaa. Mä en nähnyt syytä soittaa lastensuojeluun vaikkei kaikki ei ollutkaan kunnossa, annonoin pojalle mun vanhan android puhelimen kun mun sormet liian isot, 50€ prepaid kortti ja mun numero muistissa. Äiti sanoi että tämmöstä se on aina halunnut, kyllä poika on miestä ku saa taluttaa isoa Dopermannia.

Kehuja joita sain (Kiitos) en ollut hakemassa vaan herättämään muita toimimaan samoin, kukaan ei halua namusedän leimaa joten asiat pitää sopia. Pojalla oli yökastelu ongelmaa, ei meillä vaan aamuyöstä tuli herättämään saako mennä vessaan. Sanoin että aina saa mennä eikä siihen tarvi lupaa kysyä. Ei kertaakaan kastellut, sehän hävettää poikaa ja kielii ettei kotona ole kaikki hyvin.

Kävin apteekissa ostamassa korvatulppia jos mentäis ampumaradalle katsomaan ja jos poika istuu kiltisti voin minäkin ampua, poika on ny tärkein ja mä kyllä kerkeen radalle. Kaikki tietää kuinka pyssyt kiinnostaa poikia ja hyvin informoituna ei ne ole pahaksi.

Toivottavasti ny jonkun silmät aukesi, aina voi auttaa.

Maaliskuu 11, 2015, 19:08:24 ip
Vastaus #6

Kari Vähäkainu

  • Vieras
Auttamisesta saa aina hyvän mielen. Jotkut (asiaa ymmärtämättömät) ovat sanoneet että pidetäänkö meillä majataloa kun joskus on jos jonkinlaista yöpyjää turvassa. On ollut nyrkkiä pakoon lähtenyttä vaimoa, pahansisuisen akan pihalle heittämää ukkoa, koulun asuntolasta väliaikaisesti poispotkittua oppilasta, vaikeita kotioloja pakenevaa lasta. Harvaa on käännytetty ovelta, oikeastaan pelkkiä juoppoja, niiden hyysäämiseen ei minun auttamishalu riitä. Joten ymmärrän tosi hyvin Henryn toiminnan!

Hyvä Henry! Jatka samaan malliin. Teet hyvää työtä, parhaassa tapauksessa pelastat lapsen huonolta tulevaisuudelta ja se jos mikä on kiitoksista parhain.

Maaliskuu 11, 2015, 19:39:23 ip
Vastaus #7

Henry Eklund

  • *
  • Jäsentiedot Poissa
  • Viestejä: 5368
  • Eläkkeellä on vain kaksi ekaa vuotta vaikeeta.
Sulla Kari on isompi sydän kuin mulla, olen kyllä kerran vienyt pahoinpidellyn ja hysteerisen naisen turvakotiin. Lapsettomina olemme usein ottaneet ihan naapurin lapsia öykylään ja käyty kaupassa yms.

Vaikka itse juon kaljaa pyhäsin ei sympatia riitä juopoille, tämä poikahan kärsii siittä että äiti ottaa viiniä mielummin kavereidensa kanssa kuin huolehtisi omasta lapsestaan. Viaton ja mukava lapsi eikä äidin varoittamia raivokohtauksia ollenkaan, haluaa tulla viereen ja ehkä mä ilman kokemusta kelpaan isähahmoksi.

Hienoa että on muitakin, lisää vaan tarvitaan. Jatketaan näin.

Maaliskuu 11, 2015, 20:03:58 ip
Vastaus #8

Kari Vähäkainu

  • Vieras
Sulla Kari on isompi sydän kuin mulla,

Niin on, todistetusti! Mulla on näet sydänlaajentuma :D

Maaliskuu 11, 2015, 20:05:32 ip
Vastaus #9

Jorma Korolainen

  • *
  • Jäsentiedot Poissa
  • Viestejä: 630
http://www.pelastakaalapset.fi/toiminta/lastensuojelutyo/?gclid=CM-vkaLvoMQCFagfwwod9DkAPw

Hyvä Henry!  Yhteiskunta kyllä tukee rahallisestikin kyseistä toimintaa jos kiinnostusta tukitoiminnan virallistamiseen on. Voit lapsen perheen suostumuksella hakeutua lapselle nimetyksi tukiperheeksi Pelastakaa lapset ry:n kautta. Se hyvä puoli tukiperhemenettelyssä on, että kaikista asioista on selvästi sovittu ja taustalla on asiantuntijaorganisaation tuki. Ei tule väärinkäsityksiä, mikä on homman nimi. Jos ei itse tarvitse kulukorvausta, voihan vaikka avata lahjatilin lapselle ja muistaa merkkipäivänä. Sijoittaa rahat vaikka lapsen moporojektiin.

Kaupungin perhepalvelut antaa maksusitoumuksen toimintaan ja Pelastakaa lapset ry tekee sopimukset. Ko. organisaatiolla on pitkä jonotuslista tukiperhettä hakevista lapsista. Tukiperheistä on kova pula.

Maaliskuu 11, 2015, 21:44:37 ip
Vastaus #10

Vesa Salmu

  • *
  • Jäsentiedot Poissa
  • Viestejä: 2692
Tuommonen auttaminen on oikiaa ja ihimismäistä toimintaa.

Tyttökaverille näitä luin ja hänpä meinas, että "tuo on sitä sydämen sivistystä..."

Jatketaan tällä samalla linijalla koko porukka ku on kerta saatu hommasta pää auki.




Kommentteja uuninpankolta.

Maaliskuu 11, 2015, 22:44:34 ip
Vastaus #11

teukka alarotu

  • *
  • Jäsentiedot Poissa
  • Viestejä: 575
Henry, arvostan! Hyvä kiertää!

TA
Nsu Quickly -58
MGA 1600 -61
Bmw Z3 1,9 -98
Finn Flyer 27 -83

Maaliskuu 11, 2015, 23:21:05 ip
Vastaus #12

lasse roholm

  • *
  • Jäsentiedot Poissa
  • Viestejä: 1979
Nostan hattua Henkalle mahtavasta sydämestä 8) Mutt ehkä noi asejutut vois jollakin muulla korvata vaikkapa kiikarilla ja lintujen tunnistaminen;) itelläkin muutama luvanvarainen ase mutta en ole koskaan niitä esitellyt mun neljälle muksuille,,, tiedä vaikka joku niistä tulis asefani?  vaikka kyll aseetkin kiinnostanut mua  joskus paljon eritoten länkkäri pyssyt  :)  mutt valokuvaamiseen olen koittanut niitä kiinostumaan ja kyll se pikkuhiljaa nyt kun ovat yli kakskymppisiä alkanut kiinostaa,,, enemmän ja enemmän
« Viimeksi muokattu: Maaliskuu 11, 2015, 23:26:14 ip kirjoittanut lasse roholm »

Maaliskuu 12, 2015, 07:22:41 ap
Vastaus #13

Marko Villikka

  • *
  • Jäsentiedot Poissa
  • Viestejä: 247
Tuo tuliluikku homma ei ole hyvä tiedän kokemuksesta kun omakokemus on olemassa ajalta kun meidän poika oil huostassa.Eräänä viikonloppuna päätimme pojan 9v, että ammumme ilmakiväärillä tauluun ja näin teimme jostain kautta se päätyi sossun korviin sen jälkeen alkoi rumba olimme ampuneet haulikolla siitä vasta kuulustelut alkoi pitää olla asekaappia ja lukittua tilaa jossa säilyttää asetta ym.Kaiken huippu oli tämä syyttelijä joka toimi hallinto-oikeuden asiantuntija jäsenenä en ymmärrä millä rahkeilla.

Maaliskuu 12, 2015, 07:44:32 ap
Vastaus #14

Henry Eklund

  • *
  • Jäsentiedot Poissa
  • Viestejä: 5368
  • Eläkkeellä on vain kaksi ekaa vuotta vaikeeta.
Mähän sanoin että myöhemmin, vaikea mun on piilottaa kun mulla on yli sata ilma/CO2 asetta ja silti mulla on turvalukko/saranat huoneessani kuten myös hälytyslaite+web kamera. Tommonen CO2 pistooli ei edes läpäise 10M matkalta tyhjää limutölkkiä, meinaa sitä että heitetty kivi on vaarallisempi. Haluan tutustua vielä tarkemmin ja tämmöinen poika jonka äiti nukkuu kännissä katsoo kyllä TV:stä kaikkea joten näyttäminen sitten joskus että Suomessa aseita käytetään vastuullisesti eikä niillä uhata ihmisiä ei millään voi olla vahingollista vaan kasvattavaa. Mutta annetaan pojan kasvaa, esimerkiksi mun kummipoika ei ole ostanut edes ilma asetta vaikka olemme saaressa ampuneet ilma aseilla ja käyneet radalla ampumassa, nykyisin 22V ja jenkkiautot on kiinnostuksen kohde. Häntä en ainakaan turmellut ja pukee liivit pyytämättä kun veneilemme/kalastamme.