Eikös se ole aika monimutkainen prosessi-ja kai kalliskin-että saa omaa
sähkyvä valtakunnan verkkoon tuupata?
Mutta mikä on sen siirtohinnan "yksikköhinta/kWh"-onko se kaikilla yhtiöillä sama sitten-
riippumatta sähköenergian hinnasta? Sulakekokohan vaikuttaa lähinnä perusmaksuun.
t. Markku
Käsittääkseni verkkoon myyviä omakotitalouksia on Suomessa jo useitakin.
Kukin yhtiö vahvistaa oman taloutensa mukaan siirtotaksat.Siihen vaikuttaa monet seikat.Tulee tänään mieleen että esim Savon Voima on taas vaikeuksissa kustannusten kanssa.Monet ovat jo pian viikon olleet ilman sähköä.Ja ongelmat jatkuvat viikonloppuun asti ainakin vaikka viime vkl ennustettiinkin vikojen jatkuvan vain tämän viikon..Lumikuormaa on yhä..
Samoin maakaapeliverkon rakennus syö nykyään budjettia runsaasti.
Osa tekstiä joulukuun tiedotteesta KSOY yhtiöltä:
"
Sähkön siirtohinta laskee 1.1.2015 - sähkövero nousee.
Sähkön siirtohinta laskee ensi vuoden alussa keskimäärin 8,8 prosenttia. Toisaalta sähkövero nousee tammikuun alusta lukien 0,35 senttiä kilowattitunnilta, joten siirtohinnan alennus jää monissa talouksissa veronkorotusta pienemmäksi. Sähkön siirtohinnasta yli puolet on valtiolle tilitettävää veroa".
Tämä hinnanlasku johtuu Fingridin alentamasta verkkotaksasta kuten jo aiemmin kerroin.
Tämä taas voi johtua paljolti siitäkin että esim Norjasta tulevissa piuhoissa ei enää virtaa niin paljon tehoja meille..tai siis Fingridin verkossa ei Suomessa kulje niin paljon tehoja kuin paperitehtaiden ja terästehtaiden kulta-aikaan.kokonaiskulutus on laskusuuntainen.
Ketään ei kuulemma enää kiinnosta investoida muuhun kuin uusiutuvaan energiantuotantoon.Olkiluoto3 Iisakinkirkon rakennustyömaa ei voisi enää huonompaa ajankohtaan osua.Sensijaan.Loviisassa tehdään viisaasti kun keskitytään suuriin investointeihin 2015-2018 laitoksen turvallisuuden,luotettavuuden ja kannattavuuden parantamiseksi.Jo parina edellisenä vuotena on tehty mittavia uudistuksia.2013 yli 60 milj.eurolla,2014 isommalla summalla.Vaikkakin kyse on uusiutumattomasta energiasta,on tämä välttämätön projekti koska laitoksen on tarkoitus toimia vielä vuosille 2027 ja 2030..
Mutta lopuksi-suurin osa varmaan on jo kuullut että sähkön hinta tulee pysymään alhaalla-ja pitkään.
Sehän oli kai tämän ketjun aihe
