Totta, Jukka, työeläkkeen rahat on kerätty työeläkeyhtiöihin, kuten Varma, Ilmarinen, Etera, EläkeFennia, Tapiola (tai mikä se nyt fuuision jälkeen onkaan).
Työeläkeyhtiöiden velvollisus on sijoittaa varat turvaavasti ja tuottavasti. KELA on valton omistama yhtiö, joka hoitaa kansaneläkkeet, yms sosiaalisluontoiset persvelvoitteet.
Kaikki varat noihin yhtiöihin kerätään palkoista, siis työnantaja pidättää ja tilittää ne maksut omaan työeläkeyhtiöönsä.
Suomessa työeläkejärjestelmä on säädetty lailla, samoin sellainenkin nyanssi, että työeläkeyhtiöihin eläkemaksuja maksaneet yhtiöt voivat käyttää ns takaisinlainausta tekeminsä investointeihin. Toki yhtiöiden täytyy antaa tuollekin lainalle vakuus.
Koska markkinakorko on nyt alhainen 1%, eivät yhtiöt käytä tuota takaisnlainausta, koska se tulee kalliimaksi (korko + takausprovisio pankille). Toisaalta työeläkeyhtiöt eivät haluaisikaan takaisinlainata rahojaan firmoiille, koska saavat muualta parepaa korkoa!
Työeläkeyhtiöille asetettu velvoittava tavoitekorko lienee jotain 4% luokkaa. Tämän pitäisi taata, että kukaan ei nu..i eläkevarojamme. Kun pörssin nousevat ne pääsevät tavoitteseen, kun pörssin ja kinteistöjen arvo laksee, eivät pääse!
No jokatapauksessa työeläkeyhtiöt ovat maamme suurimpia sijoitajia, jopa jos sijoittaisivat kaikki varansa Suomen pörssiin, yksi yhtiö voisi heiluttaa pörssikursseja. Siis halutessaan varansa likvideiksi, he eivät voisikaan myydä osakkeita, koska se romahduttaisi Suomen pörssikurssi ja näin yhtiö itsekin häviäisi.
Siispä työeläkeyhtiöillä olevai eläkerahojamme sijoitettu myös Suomen kiinteistöihin, mutta myös ympäri maailmaa, (myös erilasiin epäeettisiin kohteisiin kuten Karibian ja Englannin kanaalin saarten pankeihin jne). Yhtiöiden omat toimistot ovat luksuslukaaleja, joita kukaan ei kyllä koskaan osta heiltä. Toki ne kirjanpidossa ovat hyvässä arvossa, muta realisointi on sitten toinen juttu!
Itse lakeja en tunne, enkä maksujärjestelmää, vain em periaatteelliset linjat.
Poliitikothan ovat vaatineet noita rahoja valtion hallintaan, samoin kuin muutkin rahalaitokset; sehänolisi mehevä potti rellestää!