Noh, kansakunta saa sitä, mitä haluaa ja on ansainnut.
Ansainnut äänestämällä valtiolle sellaisen johdon, kun on.
Ammattiyhdistykset ja liitot tehokkaasti ajaa työntekijöiden puolia, vai ajaako.
Taitaa noilta liitoilta olla vaikutusmahdollisuudet menetetty ja ovat tavallaan esihistoriallisia jäänteitä, kumileimasimia.
Itselleni tuo nosto nyt ei pahemmin vaikuta, mutta ottaa se päästä kuitenkin.
Monikohan tulevaisuudessa onnistuu saavuttamaan todellisen eläkkeellejäänti-iän, edes jonkinlaisessa kunnossa.
Onhan noita poikkeustekijöitä sitten kirjattu, mutta niitten toimivuuteen uskokoon ken tahtoo.
Kansanedustajilla se vasta raskas työ vissiin on, kun katsoo milloin ne pääsee eläkettä nostaan.
Liekö sitten kyseessä työkyvyttömyyseläke, kun toi kyky hoitaa noinkin simppeleitä asioita on mitä on.
Työvoimapulalla selitetään tarvetta noihin ratkaisuihin, kun porukkaa on työttömänä pilvin pimein.
Ammattitaitoisen työvoiman puutteella selitellään, siinähän ei ole kyse muusta, kuin koulutusjärjestelmän puutteista ja epäonnistuneesta suunnittelusta, kun ei ole pystytty järjestämään oikeanlaista koulutusta.
Kyseessä on oikeasti se, että eläkerahat on haaskattu maailman tuuliin ja sitouduttu asioihin, mitä ei kyetä hoitamaan.riemumielin ja avosylin vastaan, sillä saammepahan edes jotain.
Jos iäkäni olisi jokusenkymmentä vuotta vähemmän, niin tekisin, kuten tuossa on monen nuoremman kuullut suunnittelevan,
lähteä muualle, missä toistaiseksi tulevaisuus näyttää valoisemmalta.
Veikkanpa vaan, että tu nuorenväen muuttohalukkuus kasvaa ja sitten täällä vasta koittaa oikea "kestävyysvaje",
missä päättäjillä riittää pohdittavaa.
Noissa eläkeiän nostoa perustelevissa kommenteissa viitataan "odotettavissa olevaan eliniän ennusteeseen"
Noh, mulla ei pitäis olla huolta, kun kessuttelu, huikat, kunnon rasvanen ruoka kuulemma lyhentää einikää, niin eikös tuolloin "odotettavissa oleva elinikä " ole lyhyempi, niin silloinhan eläkkeellepääsynkin pitäis koittaa aiemmin,
ainakin terveysnipottajiin verrattuna.
Onneks uudet vaalit on tulossa, niin porukka pääsee antamaan palautteensa,
äänestämällä kuten "meidän suvussa on aina tehty", eli samaa harrastelijaporukkaa asioista päättämään,kuten aina ennenkin.
Ei tämä kiristys tähän jää, lisää on tulossa ja ottakaamme se