Rangaistukset on sellaisia, ettei ne paljon pelota. Samasta syystä kameroilla tuskin on paljoa ennaltaehkäisevää vaikutusta, niistä on vaan se ilo, että voi jälkeenpäin tarkistaa minkänäköinen hermanni käänsi hävinneet kamat.
Muutama vuosi sitten eräänä perjantai-iltapäivänä katosi taas tavaraa hyllystä ja videolta varmistui, että asialla oli viimeisenä käyneet teinit. Viikon päästä pihaan rämisteli kaksi mopoautollista porukkaa, joukossa em. kaksi pitkäkyntistä. Olisivat odottaneet vaikka kuukauden-pari, niin ehkä en olisi ainakaa varmuudella tunnistanut samoiksi, mutta nämä hullut tulivat heti viikon päästä! Tarjosin mahdollisuutta päästä rahalla pälkähästä, mutta sitä ei löytynyt, eivätkä mukana olleet kaveritkaan suostuneet lainaamaan. Ehdottivat, että tulevat maksamaan myöhemmin, voivat kuulemma kertoa nimensä ja osoitteensa. Henkkareita ei löytynyt, että olisi voinut tarkistaa kertoisivatko oman nimensä, toiselta kuulemma jäänyt mopokortti kotiin ja toiselta sen oli vienyt poliisi. Ei muuta kuin soitto poliisille ja sitten odotettiin, että partio saapui Nokialta. Poliisien kysyessä papereita sekä kotiin unohtunut, että poliisin viemä mopokortti löytyi omistajansa taskusta.
Syylliset joutuivat myöhemmin poliisasemalle kuulusteluihin, saivat sakot ja joutuivat korvaamaan pöllimänsä tavarat. Heidän tulleessaan maksamaan niitä morjestelivat heti ovelta hymy korvissa ja vaikuttivat muutenkin koko ajan siltä, kuin kyse olisi kovinkin iloisesta tapahtumasta. Mukana ollut ilmeisesti toisen äiti, joka maksoi tavarat kortilla ei vaikuttanut yhtä hilpeältä. Sain sellaisen mielikuvan, että vanhemmat maksoivat lystin ja paha sai tässä tapauksessa palkakseen vain lisää respektiä kaveripiirissä.
Yksi moka ottaa kovasti pannuun: Heillä oli käydessään pari kaljakassia, jotka jemmasivat metsään, ettei poliisit vie niitä alaikäisyyden takia. Meinasin kertoa niistä poliiseille, mutta unohdin. Heidän jo haettua kaljansa pois jemmasta ja häivyttyään alkoi ottaa vielä enemmän pannuun, kun tuli mieleen, että ne kaljathan olisi pitänyt takavarikoida itselle juotavaksi. Jos olisivat valittaneet varastetuista juomistaan, olisi voinut vielä sanoa, että soittakaa sitten poliisille.