Museon johtaja ei ollut päässyt johonkin koulutukseen ja tämä ilmeisesti jollain tavalla johti siihen, että minua ei voi palkata. Tunnen kyllä sen tyypin hyvin, ja juttuun tullaan. varmasti olisi duunia lohjennut jos mitenkään olisi ollut mahdollista.
Monenlaistajan tuolla metsässä on tullut tehtyä. Nuo metsätyöt on minun tulkinnassa saaneet alkunsa siitä perinteisestä tarinasta, eli maalta muutosta, pienten maalaiskylien mahdollisuuksien kapenemisesta ja vanhan yhteisön heikkenemisestä. Jos asiaa näin niin kuin pitkän kaavan mukaan katsotaan. Isän vanha luokkakaveri oli jäänyt vanhempiensa tilaa pitämään. Yksin asusti, ja jossain vaiheessa alkoi juomahommat kiinnostaa vähän liikaa. Metsää oli jäänyt perinnöksi ja osa pelloista istutettu menneinä vuosina. Niin siinä sitten taisi käydä, että kun ei tekemistä liiemmin löytynyt, eikä puolisoakaan ollut jöötä pitämässä niin hakkuista saadut rahat menivät aika pitkälti kurkusta alas. Metsä jäi huonolle hoidolle. Vuosien päästä sitten myytiin maatkin. Halvalla meni, kun metsän hoito oli ollut olematonta.
Nyttemmin tilakin on myyty, en tiedä missä entinen isäntä nykyään on. Taitaa olla tosiaan jokseenkin tavallinen ja surullinen esimerkki siitä kehityksestä, mitä 1900-luvun puolivälistä alkaneet muutokset tekivät Suomen maaseudulla. Tietty eläväisyys hävisi ja monessa tapauksessa sillä on varmasti ollut oma roolinsa tällaisissa tarinoissa.
Joka tapauksessa isäukko osti kohtalaisen hyvän palstan metsää, halvalla sai. Sitä on nyt viisitoista vuotta hoidettu kuntoon. Pääasiassa isukki yksin harrasteenaan, mutta itsekin olen siellä aika paljon ollut. Pientä palkkaa isä tuosta maksaa. Hyvä diili minulle, saa jonkin verran lisätuloja samalla kun perintömetsiään hoitaa!
Nyt kun on kautta rantain päästy tänne asti niin, sellaista hommaa on ollut mitä retuperällä olevan ryteikön saattaminen tuottavaksi talousmetsäksi vaatii: istutusta, raivaamista, pystykarsintaa, harvennusta (tehdään moottorisahatyönä. Kone hakee sitten puut, osa myyntiin, osa lämmitykseen), klapihommaa ja onpa jopa tienhoitoakin hiukan ollut. Vuodeb ympäri noita on. Ei täyspäiväiseksi työksi, mutta jonkin verran kuitenkin.