Ei tää nyt niin ruusuista ole, täällä ei sitten saa olla omaa taloa, ainakaan verottajan mukaan, se on sitten lopullinen päätös 
Talo pitää reaalisoida ja samalla kaikki MOPOT 
Jos meinaa päästä nollaverolle niin ei saa olla pysyvää asuntoa suomessa. Mökki voi olla. Mutta. Ei se ihan niin helppoa ole. Josolet sairaseläkkeellä niin espanjan viranomaiset määrittelee työkyvyttömyytesi uudelleen ja jotta pääsisit nollaverolle niin on oltava niin huonossa kondiksessa ettei ilman avustajaa pärjää. Käytännössä siis aika hankalaa saada siellä invaprosentti 100. Jotta veroprosentti olisi nolla.
Käytännössä vero on suunnilleen sama kun suomessakin vaikka verotus olisikin siirrettynä espanjalle. Mutta. Elinkustannukset paljon halvemmat, eikä tartte ostaa 3000 litraa öljyä talveksi eikä heilutella lumilapiota. Ja asunnot on halpoja. Ja vaikkei välittäs siittä mitä ruoka maksaa, niin raaka-aineet on loistavat.
Käytännössä ne verojutut on huuhaa tiedettä, ei se ero ole mikään millä olisi merkitystä, jollei ole oikeesti siinä kunnossa että ei yksin pärjää.
No, jos on iso eläke niin sitte pikku ero, suomessa yli 3000 euron eläkkeestä maksetaan rangaistusveroa siten että ylittävältä osalta menee +6 % veroa. Sitä ei epsanjassa mene. Kelle merkitystä, kelle ei.
Mutta Holopainen, täällä saa olla mökki, ja mopot kyllä. Ei ongelmaa. Mutta kiinteää asuntoa ei saa olla, paitsi jos käyttää mökkiä asuntonaan. Kiinteä asuntokin saa olla jos on näyttää vuokrasopimus ettei se ole omassa käytössä.