Tervehdys!
Eka postaus tänne ja heti kiperä kysymys tietäjille. Minulla tuossa tuli tehtyä täysentisöinti -63 SR2E itselleni kesämopoksi ja siinä ilmenee erikoista kytkimen luistoa, taikka 2 vaihteen hyppimistä satunnaisesti kun kierrokset saavuttavat tietyn pisteen. Aivan kuin vauhdissa nopeasti joku painaisi kytkinkahvasta sekunnin murto-osan. Vaihteen pois hyppääminenkin kävi mielessä, mutta mitään rutinaa tai sen tapaista ääntä ei kuulu. Välillä mopolla pystyy ajamaan kilometri tolkulla silti täysin oireitta. . . Luisto on siis erittäin lyhytkestoinen jolloin kierrokset nousevat hetkeksi ja taas palautuvat normaaliksi. se tuntuu kyllä kuljettajalle pienenä rykäyksenä.
Kytkinlevyt on käytetyt mutta näytti ihan hyväkuntoisilta ja suorilta. Moottorin lohkoihin jäi myös vanhaa hammasratasakselien messinkiset laakerointiholkit missä oli pientä välystä, mutta arvioin niiden vielä kelpaavan kun ei ollut ihan loppu. Vaihteistoöljynä teboilin mineraali 10w-30.
Koitin säätää kytkintä ohjearvojen puitteissa toleranssialueen laidasta toiseen, mutta silläkään ei ollut vaikutusta asiaan. Yhden kaverin kanssa jutellessa kenellä on MZ 250 ES hänellä esiintyy myös saman tapaista ongelmaa, joten myös joku MZ tietäjäkin voisi ongelman ratkaista.
Toivottavasti joku osaa auttaa, kiitos!
Sami.