Jos se on kovaa sileää muovia eikä kovin pahasti auringon polttamaa, niin tällä voisi lähteä:

Clas Ohlsonilta tuota saa, mutta esim Biltsun "Metal Polish" on samanoloista ja tuoksuu samalle. Itse olen mm Hondan takavalon linssin entrannut tuolla, ensin tosin 1200 vesipaprulla naarmut ja sprayroiskeet veks, ja sitten se satiinimainen pinta jälleen kiilltäväksi Autosolilla.
Kannattaa varmaan kokeilla johonkin piilossa olevaan kohtaan silti ensiksi. Tuo oma linssikokeilu oli sellainen että ei ollut hävittävää, eli huonopintainen ja maalitöhryinen linssi, joka nyt ei ollut halki sentään mutta muuten lähes romukoppakamaa. Piruuttani vaan kokeilin ja tulikin niin hyvä että ruuvasinkin sen sitten tuohon MR pyörään

Sitten jos muovisi on sellaista pehmoisempaa tai röpöpintaista, niin ei kannata hioa, siihen voisi kokeilla sitä "hiekkapitoista" käsienpesuainetta, tuskin ainakaan isoa vahinkoa saa aikaan. Jollain harjalla kun jynssää niin lähtee röpelöiden pohjatkin puhtaiksi.
Kuumailmapuhallinta käyttää rohkeimmat, siinä on kai ideana että muovin pehmentimet ym pinnalta hävinneet mömmelöt "kiehahtavat" uudelleen pintaan kuumennettaessa. Ei toimi kaikkiin muoveihin, itsellä on romuissa mm hieman "uudelleenmuotoutuneet" CB-hondan mittarikotelot, joihin ilmeisesti on kyseistä kikkaa kokeiltu
