Kirjoittaja Aihe: ylista keskustelua  (Luettu 5983 kertaa)

Tammikuu 30, 2013, 22:17:37 ip
Luettu 5983 kertaa

Kalevi Helenius

  • *
  • Jäsentiedot Poissa
  • Viestejä: 52
sattuipa eilen kun menin korson terv keskukseen niin samanaikaan tuli somali nainen hissille ja kun hissin ovi aukes niin ma menin sisaan silloin se muija sano mulle mina nainen sina ei tule samaan hissiin ma sanoin sille kuule me budjataan harmassa voit opetella meidan tavat siihen se jai sdondaamaan kun ma painoin nappia tuli perassa samaan mestaan

Tammikuu 30, 2013, 22:31:14 ip
Vastaus #1

Hannu Kolm

  • *
  • Jäsentiedot Poissa
  • Viestejä: 3173
En oo rasisti. Enkä sovinisti. Teit ihan oikein.
Brittipyörien osat ja tietojakin:
      www.hannukolm.com

Tammikuu 31, 2013, 21:45:12 ip
Vastaus #2

Teuvo Lehtinen

  • *
  • Jäsentiedot Poissa
  • Viestejä: 328
  • Mikä ristus on, kun ei aharista.
Maassa maan tavalla. Joissain kouluissa on jopa jätetty joulujuhlat pitämättä ettei vain loukata kenenkään vakaumusta. Mä ainakin loukkantuisin syvästi jos tyttäreni koulussa ei niitä järjestettäisi.
Honda cb350 twin-71 Honda Vt Shadow 750 -97 Tunturi Super Sport-81

Tammikuu 31, 2013, 22:05:04 ip
Vastaus #3

Uula Kuvaja

  • *
  • Jäsentiedot Poissa
  • Viestejä: 1963
Maassa maan tavalla. Joissain kouluissa on jopa jätetty joulujuhlat pitämättä ettei vain loukata kenenkään vakaumusta. Mä ainakin loukkantuisin syvästi jos tyttäreni koulussa ei niitä järjestettäisi.

Entäpä se, että missään ei saa enää kilpailla koulussa? Ei ole urheilukilpailuja ja koulujen välisiä. On vain liikunta ja ulkoilupäiviä ilman kilpailua. Kukaan ei saa voittaa, ettei tule paha mieli toisille. Ketään ei saa komentaa, kun ollaan heti uhkaamassa oikeustoimilla. Vanhemmat olettaa, että koululaitos opettaa lapset tavoille, joten niiden annetaan elää vapaasti omien toiveidensa mukaan kouluun asti (ja siitä eteenpäin).  Mutta kun ei saa enää opettaa ja vaatia. Voi toivoa ja opastaa. Tätä viljaa niitetään jo, ja voin sanoa, että sieppaa!

Tammikuu 31, 2013, 22:59:04 ip
Vastaus #4

erno jaakola

  • *
  • Jäsentiedot Poissa
  • Viestejä: 171
  • Holy smoke
tämä on niin totta !

Helmikuu 01, 2013, 09:46:22 ap
Vastaus #5

Kari Sillanpää

  • *
  • Jäsentiedot Poissa
  • Viestejä: 6270
  • MC Debit
Maassa maan tavalla. Joissain kouluissa on jopa jätetty joulujuhlat pitämättä ettei vain loukata kenenkään vakaumusta. Mä ainakin loukkantuisin syvästi jos tyttäreni koulussa ei niitä järjestettäisi.

Entäpä se, että missään ei saa enää kilpailla koulussa? Ei ole urheilukilpailuja ja koulujen välisiä. On vain liikunta ja ulkoilupäiviä ilman kilpailua. Kukaan ei saa voittaa, ettei tule paha mieli toisille. Ketään ei saa komentaa, kun ollaan heti uhkaamassa oikeustoimilla. Vanhemmat olettaa, että koululaitos opettaa lapset tavoille, joten niiden annetaan elää vapaasti omien toiveidensa mukaan kouluun asti (ja siitä eteenpäin).  Mutta kun ei saa enää opettaa ja vaatia. Voi toivoa ja opastaa. Tätä viljaa niitetään jo, ja voin sanoa, että sieppaa!

Kilpailu on ihan OK, vaikka ittelläni varsinaista kilpailuviettiä ei koskaan ole ollutkaan, ainakaan liikuntaan liittyen. Mutta kilpailujen pitäisi olla vapaaehtoisia. Itte olin aina hiihdossa toiseksi viimeinen, mun jälkeen tuli ainoastaan se luokan ainoa selkeästi ylipainoinen kaveri jolla tais olla astmakin. Sitä jos sattui näkemään jotain mielenkiintoista ladun varressa niin saattoi jäädä katselemaan, ja muutenkin hihteli kaikessa rauhassa ilman verenmakua suussa, oli skabat tai ei.

Ei kaikkien taipumukset ole liikunnassa. Itte esmes tulin kerran toiseksi ysiluokan matikkakilpailussa vaikka en edes erityisemmin yrittänyt :) Se kaveri joka voitti, näkyy kohtuukorkealla maakunnan äyrilistoilla Aamulehdessä ;D Se matikkakilpailukin tais olla pakollinen ja varmaan se jotakuta ahisti ajatuksena ihan yhtä paljon kuin minua *tutti pakkohiihto ylipäätään saati kilpailu siinä.

Liikuntatuntien pesis- ja kori- ym urheilupallomatsit oli kanssa rasittavia, kun joillain oli se homma niin vakavaa, että esim runnottiin kaveria (mullakin murtu nenä kerran) että saatais pallo tai kiekko pois tai "skorattua" pisteitä omanväriselle puolelle ::) Ja iloisen liikkumistuokion jälkeen hävinneen joukkueen herkimmät tuhersi pukuhuoneessa itkua, karskeimmat sitten tuuppi ja haukkui niitä jotka eivät suoriutuneet heidän mielestä riittävän hyvin.

Jaa mullako traumoja koululiikunnasta ;D No, tulihan tuossa pidettyä terveellinen reilun 20 vuoden paussi melkein kaikenlaisessa urheiluhommassa, aluksi pääosin koululiikunnan aiheuttaman *ttuuntumisen takia, sittemmin tottumuksesta. Nyt on sitten tuo tummaverinen ja temperamentikas "personal trainer" joka komentaa liikkeelle ennen puoli seiskaa aamulla ja toinen lenkki sitten illalla (koera siis). Ihan mukavaa puuhaahan liikunta voi olla, kun pitää järjen mukana.
Kari

”Parempi Piru merrassa kuin kymmenen irrallaan”

Helmikuu 01, 2013, 10:17:49 ap
Vastaus #6

Uula Kuvaja

  • *
  • Jäsentiedot Poissa
  • Viestejä: 1963
Kilpailuvietti mullakkin on lähinnä itseni voittamisessa. Aina pitäisi pystyä parempaa. Niimpä helposti jää sellaiset asiat pois, joissa ei usko pystyvänsä parempaan.

Hiihtokilpailuissa olin kans siellä viimeisenä tai toiseksi viimeisenä. Enempi just sitä rauhassa hiihtelyä. Kotona ei opetettu/pakotettu kilpailemaan. Tärkeintä oli tekeminen ja eri asioiden kokeileminen. Liikuntakerhoissa kävin, mutta mihinkään seuraan en lapsuudessa kuulunut. Mutta se liikkuminen ja sinnikkyys kuitenkin tuli siinä sivussa.

Liikuntatunneilla oli aina niitä vakavasti liikunnan ottaneita. Ne oli yleensä ne, jota olivat oppineet seuratoiminnassa sen "fairplayn". Eli jos ei muuten pärjää, niin sitten huijataan ja käytetään likaisia keinoja. Sitkeänä ja kovapäisenä siellä jotenkuten mukana pärjäsi. Yläasteella huomasin hyötyliikunnasta olleen iloa. Lajiosaamista ei ollut, mutta kuntoa ja sitkeyttä kyllä. Kuten jo aikaisemmin kerroin, kun päästiin liukkaalta pinnalta pitävälle, rupes tilanne tasottumaan.

Myöhemmin innostuin nostelemaan painoja (kuntoiluna), siinä kun on helppo kilpailla itsensä kanssa. Sittemmin innostuin kamppailURHEILUSTA. Siinäkin huomasin sitekydestä ja kunnosta olevan iloa. Sparrissa vielä pärjään, mutta kun se toinen vahingoittaminen ja kilpaileminen (tosissaan) ei ole minun juttu, ei ole ollut kovaa hinkua kilpailemaan. Vähän kyllä, mutta ei paljon.

Tuosta matikasta tuli mieleen omat kokemukset. Itselläni älli riittää asian ymmärtämiseen, mutta ei sen tekemiseen. Lukiossa yritin opiskella "pitkää matikkaa". Kokeista selvisin rimaa hipoen. Ymmärsin kyllä miten ja miksi joku asia laskettiin, mutta kokeessa kun piti itse se keksiä, ei onnistunut. Mutta sitten taas kun mentiin näiden "matemaatikkojen" kanssa (pitkän)fysiikan tunneille, ei heillä äly riittänyt asioiden järjeilyyn. Muistan lämmöllä erästäkin kokeesta saatua ysiä...

Lähinnä tässä kilpailumattomuudessa ahdistaa se, että jos koulu/urheilu-touhuissa ei kilpailla, miten käy todellisuuden iskiessä kasvoihin? Työelämässä ja muussakin elämä on kilpailua ja kaikki ei mene niin kuin itse haluaa. Epäonnistumisista jopa sakotetaan. Työelämässä ja yrittämisessä vaaditaan kuitenkin paljon paineensietoa ja jonkinlaista kilpailua.


Niin ja muistutan vielä, että omasta kouluajasta ei ole kovin kauaa. Ikää on vasta 31.

Helmikuu 01, 2013, 11:56:41 ap
Vastaus #7

Antti Törmälä

  • *
  • Jäsentiedot Poissa
  • Viestejä: 1165
kyllä se varmasti pientä ihmistä kaivelee kun on aina siellä viimesten joukossa saati viimeisenä.
kyllä sen muistaa hyvin jo ala-asteelta kun joukkueita valittiin (melkein laji kuin laji) niin aina oli ne samat tyypi ekana karsinnoissa ja sitte taas ne huonommat tyypit aina viimeisenä..jos näin jatkuu koko peruskoulun ajan + siihen päälle vielä kaikki ilveilyt ja kiusaamiset, niin ei ihme jos jotain  traumoja ja kaunaa jää.

ite en kuulunut kumpaankaan ryhmään, vaan ihan keskiverto..puoleni oon kyllä osannu aina riittävän hyvin pitää...ja jos ei se riittäny niin isosisko piti huolen =) se oli kova likka...

Helmikuu 01, 2013, 13:51:21 ip
Vastaus #8

Martti Korhonen

  • *
  • Jäsentiedot Poissa
  • Viestejä: 2501
Vähän kyllä alkaa aiheen viereen keskustelu lähteä, mutta kirjoitanpahan silti. Itse en noista kilpailujutuista penskana tykännyt. Olin nimittäin huono. Hyvin usein meidät pistettiin jääkiekkokaukaloon tai pesäpalloa pelaamaan. Kun ei niin kauheasti kyseiset pelit kiinnostanut eikä osannut niin ei ne liikuntatunnit mitään herkkua aina olleet. Vapaa-ajalla noita harrastavien jalkoihinhan siinä jäi. Ja lähinnä yritin poissa muiden tieltä pysyäkin. Sen sijaan oikein mielelläni olisin käynyt esim. reippaalla pyörälenkillä tai soutamassa. Ja soutamisessa olisin luultavasti monet muut päihittänytkin kun sitä tykkäsin vapaa-ajallakin tehdä. Nuo kun nyt eivät käytännössä liikuntatunneilla ole mahdollisia niin omaan tahtiin kaverin kanssa hiihtäminen, sulkapallo ja tennis kiinnostivat eniten. Harmi kyllä noita, poislukien hiihto, ei paljoa päässytkään tekemään vaikka kentätkin olisi olleet saatavilla.

Mutta ei sillä että kilpaileminen pitäisi poistaa. Tämä oli minusta hyvä teksti asiaan liittyen:
http://www.ksml.fi/yhteiso/kumppanit/hirvimetta/kenella-on-lupa-kilpailla/1287082
Priimaa tulee vaikka sekundaan tähtää.