Kyllähän se niin on Eskelinen, niinkus arveletkin, että minä se usein istun vielä rattailla, kun muut ovat sylkeneet suustaan maantienpölyä jo hyvän aikaa.
Hankalaksi meni vain tämän sisäpiirin kanssa. Sitä kun et ollut oikein selvästi määritellyt. Meikäläisen pilkunnussijan kanssa se olisi tarpeen.
Jos tarkoitat Elinan sisäpiiriä, niin siihen en ollut oikein tilaisuudessa osallistua. Silloin kun piiri oli hyvässä pyörinnässä, jouduin minä olemaan taloudellisen asemani vuoksi vieraan palveluksessa orjatyössä. Ohiajaessani paari oli aina kiinni. Tietoinen kyllä asiasta olin, kiitos kylällä asuvien ja paarissa notkuvien sukulaisten. Akan puolelta ne. Siis, siihen asiaan täysin viaton.
Jos sitten taas tarkoitat Eskelisen sisäpiiriin kuulumista, niin eikös siinä jo silloin liikuta kunnianloukkauksen rajan tuntumassa?
En nyt tähän viitsi laittaa, kumman kunniasta nyt ahistaa.
Siinä oot kyllä oikeassa, että kyllä se Elinaa muistuttaa pitkine raajoineen. Joten voipi helposti erehtyä.
Selvennettäköön nyt kuitenkin tilanne. Huoltoasema on edelleen kuulemma kuolinpesän hallinnassa. Ostajia ja vuokraajia olisi jonoksi asti, mutta perijät eivät pääse sopuun asiassa. Nyt aloitettu korjaustyö on vain ulkoinen pintaremontti. Rötisköllä nimittäin olisi purku-uhka päällä ilman sitä. Joten, voitte lakata soittelemasta avajaisvarauksia. Mitään juhannusjuhlia ei tule, paitti juhannuskokko kilometrin siitä pohjoiseen, Hovin sillan tuntumaan.