Muutin topiikin otsikkoa ja loivensin jyrkkää ja huonoa kielenkäyttöäni. Tänään uutisoitujen rautateollisuuden synkät tapahtumat olisivat ehkä ansainneet oman topiikinsa, mutta kun tausta on aivan sama niin miksei näin?
Eerolla hyvä asenne, mikäli muuttuisi yhtäkkiä 07.30 - 15.30 kastiin niin siihen loppuisi kaikki hauska.
Jokaisen kaupan seinässä roikkuu juuri nyt lakana jossa ISOLLA "olemme auki sunnuntaisin 12-18".
Naapurimaassa lukee ympäri vuoden; "8-22 alla dagar". Paljon on myös lakanoita joissa kerrotaan että klo 23 torstaisin, yleensä jossain saariston lähistöllä kuten esim. Norrtäljessä. Tiedät syyn. Paiskitaan torstaina ylitöitä ja ollaan siksi perjantain vapaalla, mökille ja markettiin ehtii vielä klo 23 mennessä torstaina ja päästään eroon perjantain jonoista tiellä, kaupassa ja viinakaupassa. Ei siinä mitään jos hommat on hoidettu, järkeväähän se on.
Markettiin tuodaan öisin tonneja tavaraa, pakasteita, perunaa, meijerituotteita, kahvia, olutta jne pitkän linjan rekoilla joissa yleensä 2-3 kuskia vuorokaudessa, vaihtavat siinä missä pitääkin. Kahden kuskin Piirturi-autoa saa kuljettaa 21 tuntia tauotta, jonka jälkeen seuraa 8 tunnin ehdoton seisonta. Jokainen kuski peruutta laituriin, menee kortillaan sisälle ja purkaa kuormansa lajittaen sen oikeisiin paikkoihin marketin salattuihin takahuoneisiin.
Jospa tätä ei näin tehtäisi, kolminkertaistuisi rekkaliikenne päiväsaikaan, 66% kuskeista olisivat työttömiä, kaupan hyllyssä ei olisi kahteen päivään maitoa, kuljetuskustannukset nousisivat 150%, kuljetuskalusto vanhentuisi noin 8 vuodesta 16 vuoteen, eli mittarissa romutushetkellä runsaat 2miljoonaa km verrattuna nykyiseen noin 1,2 miljoonaa kilsaa. Kananmuna six-pakille tulisi hintaa 6 euroa. Näin siis kaupan alalla. Häviäjät tässä leikissä olivat kyläkaupat. 100 vuotta alalla olleet pienen kylän kauppiaat maksoivat tämän omalla henkilökohtaisella konkurssillaan, kiinteistö muuttui arvottomaksi eikä siihen saa edes vuokralaista kun on niin isot ikkunat ja liikenne ravistaa taloa yötäpäivää. Vintille parempia päiviä odottavat myymättä jääneet avatut naulalaatikot ruostuvat käyttökelvottomiksi kun katto romahtaa syysmyrskyssä.
Kaikki ylläoleva siis kaupan alalta.
TEOLLISUUS on jotain muuta. Pilli viheltää 16.00 ja henkilökunnan parkkipaikka tyhjenee. Näin ainakin niilä tehtailla jotka sulkevat porttinsa lähiaikoina viimeisen kerran. Viikolla sulkivat Hanko/koverhar ja Dragsfjärdin ovet, olivat tyypillisiä klo 16.00 kioski kiinni-juttuja. On ilmiselvää että pitää rakentaa kominkertainen lattia-ala ja hankkia ylimääräisiä trukkeja sekä niihin kuskeja kun kaiken pitää tapahtua 8 tunnissa. Jakaisivat työpäivän kahteen osaan; 06-14 ja 13-21 niin tyhjenisi hassusti varastot ja parkkipaikalla kakkaileivat venakot pääsisivät vaalimaahan päin jonottelemaan.
keskiviikkona klo 15,50 valkeakosken tehtaalle juuri tyhjentynyt rekka sai huolintaliikkeestä samalta tehtaalta (jopa samasta laituripaikasta!) lastausmääräyksen Norjaan, mutta kun meni tuo lähettämö kiinni klo 15.30 niin joutuu odottamaan lastausta seuraavaan aamuun. Koskelta olisi tämä rekka ehtinyt lastattuna vielä saman illan naantalin iltalossiin ja kuorma olisi perillä oslossa esim. perjantai aamulla klo 10.30. Oslosta olisi ollut tyhjä veto Ruotsin Borlängeen josta 30 tonnia paperia esim. Vainikkalaan jossa kuorma olisi ollut perillä Maanantaina klo 09.00.
Mutta kas kun onkin niin kallista pitää tehtaan portit auki niin Vainikkalan kuorma onkin purettu vasta aikaisintaan tiistaina.
Yhteiskunnan (per paikkakunta) seisottaminen maksaa yli 400e PER MINUUTTI. Mitä maksaisi vientifirmojen aukiolaika vähintään klo 20 asti, niin että aamu ja iltavuoro sulaisivat iltapaäivällä yhteen?
kaveri oli Forssassa suuren einestehtaan hommissa ja siellä lastattiin kotimaan autoja vielä keskiyön aikaan. Se firma ei koskaan tule näkemään mitään konkurssihakemusta tai lakkauttamisaikeita.
Pienyrittäjä (1-10 henkilöä firmassa) onkin sitten erilainen kauppakumppani. He uskaltavat myöntää olevansa riippuvaisia myynnistä ja tavarantoimituksista niin ottavat ilomielin lastauksen tai purkausken hoitaakseen jopa klo 20 jonain lumipyryiltana tammikuussa. tee sinäkin näin, mutta älä kaada työpaikkasi kassakirstua vaan kuuntele molemmin korvin miten käytäntö voidaan työnantajasi aloitteesta kohdistaa oman jääkaappisi sisältöön. Kun tarpeeksi kauan (1-3 vuoden aikana esim.) osoitat olevasi se "oikea" työmies, niin äkkiseltään hyville apajille päässyt työnantajasi sanoo että; tuo tuliterä XC90 on tarkoitettu sinun käyttöön koska uskomme että sillä ehdit aina perille sytyttämään valot, harjaamaan lastauslaiturin ja hiekoittamaan pihan ennenkuin göteborgin auto tulee siinä klo 22.45 tuomaan noita tärkeitä kahta lavaa joita ilman emme pystyisi huomenna tekemään varaston puolella yhtään mitään. Ei kasata tuotteita, ei myydä mitään, emme myöskään lähetä mitään emmekä siksi voi laskuttaa emmekä silloin saada rahaa kassaan = palkanmaksut viivästty j/tai irtisanimisia.
400euroa per seisakkiminuutti. Oamalla työpaikallasi tai ulkona odottavan Bulgarian tai Närpiöläisen rekan hytissä. Ihan sama..
Kosovolaiset, Burmalaiset ym. kaverit hoitaa kaiken tämän noin 3 vuoden sisällä jos ei Eemeli ja Josefiina kohta saa iltatyöhanskojaan sopimaan kämmeniinsä..
Eeloppi kertoo loput iltasanomissa suht kohta.