No niin. Päivitetäämpä tilannetta. Uusi bensapumppu ei tilannetta korjannut. Otin jopa kannet auki ja tsekkasin venttiilien tiiviyden. Tiiviit olivat, eikä sylintereissäkään ollut naarmuja tai havaittavaa kulumista. Sellaista häikkää löytyi, että puolan johdot pyörivät puolan päässä, eli yhteys ei ollut paras mahdollinen. Uudella puolalla ja sytytyksen säädöllä peli heräsi heti ja eniten käyntihäiriöistä kärsinyt ykköspytty oli alusta asti hyvin mukana. Häiriö siirtyi kakkoseen, joka jäi pois pelistä. Lorotin sitten bensan joukkoon lisäainetta, mutta tilanne ei ainakaan yhden parin minuutin mittaisen käyttelyn jälkeen parantunut. Voisiko syynä olla virtapää, joka on Dyna-merkkinen kärjet korvaava systeemi. Pitänee vielä kokeilla sitä vanhaa systeemiä, eli ajaa kylmästi kone kuumaksi, josko tuo heräisi.