Olkoonkin onni, ettei saa takaisin. Näin hienosteluun taipuvaista otti huomattavasti kupoliin kun lapsuudessa ja vielä teininäkin joutui kusiaisessa istumaan. On asioita joissa aika ei ole kullannut muistoja, kusiaisessa (tahallaan kirjoitettu pienellä) istuminen tai sillä ajaminen, ilman sitäkin koettelemusta olisin tullut vallan hyvin toimeen. Sain ajokortin kesällä -79 ja tuohon Pauliin juttuun viitaten, odotettu juhannusretki Minillä, (joka tuntui jo lähestulkoon autolta pompannappiin verrattuna) vaihtui sen vaihteensiirtonivelen kriittisellä hetkellä lauettua inhaan matkantekoon äitini kusiaisella, (taas tahallaan kirjoitettu pienellä) ja se vei suuren osan retken nautinnollisuudesta pois. Samaan sarjaan lasken vielä pappa-Tunturius-ajankin, mutta jos edellämainituista ajoneuvoista tykkää niin sellaista toki kannattaa harrastaa. Kumpaakin välttelen, vaikka eivät nuo omatkaan harrastuskohteet aina tunnu kehuja kestävän.