Ruohikoitten päältä meillä asuva nainen mielellään vetelee sellasella vanhanaikasella metalli-lehti-haravalla, mistä lähtee mukava sointi. Mutta tuosta hiekkapihalta millä vaan havaralla - vanhanaikasella metallilehdyköin varustetulla tai uudemmalla muovisella - tullee saaliiks enemmän kiviä kuin lehtiä. Ja ees miun ite suunnittelema lehtikompressori - eikun kompostori - ei pysty odotettavissa olevan elinajan puitteissa niitä kiviä mullaksi muuttamaan. Siihen hiekkapihalle vielä enimmäkseen kylvääntyy terijoen salavan lehtiä, mitkä märkinä liimaantuu kivituhkaan niin, ettei niitä saa siitä ko sormin kaaputtamalla yks kerrallaan. Ja niitä on paljon. Vaan ans olla, jos ykskin kuivempi päivä saahaan, niin just Petrin viisiin tullee Makitan akkuleikkurilla kun maltillisella vauhilla ja oikeeksi kokkeilemalla säädetyllä helmakorkeudella ajelee pihan poikki, niin lehdistä täysin puhistettua pihhaa jää taakse, eikä kiven kivvee säiliössä! Kyllä kelpaa siitä käyvä lehtikompostoriin aina vähän väliä kuorma kaatamassa. Ja äänimaailma on siedettävä tuolla akkupelillä, vaikka ei nyt aivan sen vanhanaikasen haravan nostalkiaa hehkuvalle soinnille vertoja vetele.