Kun ite hurahin riialiin - 52 tais olla ikä kun ensimmäistä kautta kisoissa ajelin - muistan hyvin, että siirtymillä oli suurimmat haasteet muutamassa kisassa. Muistaaksein kolme kisaa ajoin ensin siinä kaikkein helpoimmassa luokassa eli jokkis-vapaassa siihen aikaan. Jaksoilla ei siinä luokassa ollu sellasia paikkoja oikein mistä ei ois päässy ylös tai mistä ois voinu tippua johonkin (pisteitä toki joutu potkimaan sielläkin), mutta siirtymillä - usein just jaksolle mennessä tai maalipäästä eteenpäin päästäkseen, oli jossakin paikassa paljon isompia ja jyrkempiä nousuja. Kun sitten siirryin ajelemaan seuraavaa tasoa, eli silloin jokkis-yleistä, saatto jo löytyä jaksoilta isompia tai ainakin vastaavia paikkoja ko siirtymiltä. Ite toki ajoin sen ajan nykypyörällä, eli olikohan se silloin kolme tai neljä vuotta vanha Beta miulla, missä jo kuitenkin nestekäyttönen ja yhellä sormella käytettävä kytkin ja aika tarkasti kaasua totteleva kone, ja pehmeät renkaat.
Etkä muuten oo Eero ensimmäinen, kenen kuulen kertovan kauhutarinoita, kun on poikansa reppuriksi joutunut; tosin usein poika on ollut alle viidentoista ja isä ei ole aikaisemmin harrastanut mitään moottoripyöräilyä, ja useimmat tarinat ovat liittyneet johonkin alamäkeen, mihin on menty vähän niiko silmät ummessa... ratamestarin apuna oon muutaman kerran ollu miettimässä just siirtymille sellasia "ohituksia" ettei reppurien tarvi mennä pahimmista paikoista pyörän kanssa, mieluummin vaikka kävellen pätkä. Voi olla, että just SM-kisoissa järjestäjät ei sitä juuri mieti, kun suurin osa reppureista on lajin konkareita?
jaakkovaakko