Onko sitä tullut vanhaksi vai mitä lie, mutta nykyään ei saa itseään mp:n selkään enää kuin fiillistely tunnelmassa, ja ajaa just silloin kun hyvältä tuntuu. Ennen ajoin ( 80-luvulla) läpi vuoden anskalla, ja isommallla mp:llä ajokausi alkoi heti kun tiet oli sulat. Vuosittaiset kilometrit oli moninkertaiset verrattuna nykyiseen.
Johtuuko se mp-ajojen väheneminen sitten mukavuuden halusta, vai kaikista muistakin elämän asioista? En tiedä, mutta samapa tuo, itselleni.
Pääasia itselläni on, että nauttii siitä silloin kun ajamaan lähtee. Enää ei ole tavoittena se ajettu km-määrä tai kuukaudet, vaan moottoripyöräilyn parissa käytetty oma laatuaika.
Harrastuksia on itse kullakin myös monia muitakin, päriseviä että pöriseviä, ja vähän vielä niitä muitakin harrastuksia, ja tämä perheellisen/yrittäjän oma-aika on aika rajattua. Ylensä itsestään riippumattomista syistä.
Mutta ilman mp:täkään ei osaa olla. Kotkan poika ilman siipiä. Harvempi harrastus, sen herkumpi? Tallissa on ollut pyörä joka toimii, ja näyttää että myöskin tuntuu omalta. Itseni näköinen, pelkistetty työjuhta ja sotanorsu.
Ei aiheuta nykyään "ähkyä", eikä tule sen kanssa mitään pakkomiellettä. Ajan kun siltä tuntuu.
Onneksi ajohalut nousee päivän kakkaroiden kanssa just samaan tahtiin, ja ihan joka kevät. Ja myöskin tuntuu hyvältä, ihan koko sen (nykyisen ja lyhyen) ajokauden.
