Tuosta kuvauksesta mitään ymmärrä taikka vilosofisesta pohtiskelusta. Asenteesta, sydämestä ja omistautumisesta kyllä. Helpon tien kulkijoita on paljon mutta vaikean vähemmän. 👍
Hienosti sanottu, hyvää tekee tällaista lukea kun on ison työn asian eteen nähnyt.
Mutta tuohon valokuvaamiseen.
Näillä mekaanisilla (ja mekaanittomilla [onks tää sana? FKD:ssä ei ole edes mekaanista tai mitään suljinta]) vehkeillä pääsee tietyssä mielessä aivan niille kaikesta krääsästä riisutuille alkulähteille. Vaikkapa tuossa minun FKD:ssä on objektiivi, hiottu lasi perässä tarkennusta varten, filmikasetit neljälle kuvalle ja objektiivin tulppa jolla päästetään valoa halutun verran filmille. Erillisellä valotusmittarilla mitataan paljonko missäkin kohdassa on valoa ja siitä päätellään, kauanko kannattaa päästää valoa läpi.
Nettisivuni on luonteeltaan pohdiskeleva ja rakennuksen moninaiseen aistimiseen perustuva. Tällainen katsomiseen, mittaamiseen ja miettimiseen erittäin pelkistetyssä muodossa pohjautuva kuvaaminen tukee minusta hyvin keskeisellä tavalla sitä ajatustyötä, joka johtaa tekstin syntymiseen. Kameran tehtävä ei ole tällöin ainoastaan tallentaa kuvaa, vaan olla ikään kuin ajattelemisen työkaluna. Uskon, että eräillä kameravalinnoilla oli aidosti vaikutus tekstin syntymiseen.
Sitten on myös toisenlaista kuvaamista, jossa on tarkoitus pikemminkin tallentaa esine tai selvästi konkreettisempi asia. Näitäkin kuvia on verkkosivullani, esimerkiksi Konneveden kotiseutumuseolla kuvatut ruumislauta ja karsikkopuu. Kuvasin ne 1920-lukuisella Zeiss Ikonilla, ja tässä tapauksessa työkalun valinta oli aivan väärä. Niissä tapauksissa sen käyttämiselle ei ole mitään perustetta, ja jälkikin olisi ollut parempaa erilaisella kalustolla. Minulla oli kuitenkin vähän sellainen periaatteellinen juttu tässä taustalla, että otan hyvin pitkälti kaikki kuvat näillä vanhoilla rojuilla. Tämä oli kuitenkin hyvin opettavaista, nyt tunnen entistä paremmin näiden laitteiden rajat ja osaan valita kaluston tarpeen mukaan.
Ison formaatin kameroilla on myös muutamia etuja, joita ei oikein digivehkeistä löydy. Mm. perälaudan kallistukset, objektiivilaudan nostot ja laskut sekä suuren kuvapinta-alan antamat mahdollisuudet syväterävyyden suhteen. 13x18 senttimetrin kokoiselle modernille filmille mahtuu käsittämätön määrä yksityiskohtia. Hankalia nuo vehkeet kyllä on, enkä vielä saa hyödynnettyä kameran kaikkia hyötyjä. Opettelua tämä vasta on, ja tosiaan harrastuksesta on kyse niin ei haittaa vaikka aikaa palaisikin niin kauan kuin tekemisestä nauttii.
On kuitenkin yksi hyvin järkiperäinen ja käytännöllinen syy, miksi käytin noita filmivehkeitä. Ei ole tällä hetkellä rahaa ostaa hyvää digijärjestelmää. Nykyinen toistakymmentä vuotta vanha Pentax ei oikein pärjää laadussa hyville filmivehkeille, enkä saa sen kanssa kuvaamisesta mielihyvää. Pentaxilta tuli kevättalvesta täyden kennon järjestelmä ulos, ja se on aikomus joskus hankkia. Siihen käy suurin osa noista minun kinofilmiobjektiiveista, ja osa niistä on ihan hyvää lasia vielä nykystandardienkin mukaan, ja kamerassa on eräitä ominaisuuksia, jotka sopisivat minun kuvaustyyliin. Vaikka pidänkin noista hyvin yksinkertaisista filmilaitteista, niin kyllä nämä digivehkeet on sen verran kehittyneitä, että ihmeellisiä asioita niillä saa aikaan, ja varsinkaan ns. käyttökuvia kuvatessa ei ole mitään syytä käyttää laakafilmivehkeitä. Erikseen sitten tuon nettisivun kaltaiset projektit, tai tietyt esteettiset jutut, joissa paljekamera puoltaa paikkaansa.
