Minä olen etämatkustanut raitiovaunussa. 
Vaimo nimittäin joutui matkustamaan Helsingissä tuntemattomaan paikkaan, (siis hänelle ennestään tuntemattomaan paikkaan, sanoinkin pelkästään tuntemattomaan vain aikaa säästääkseni) ja raitiovaunu oli sopivin. Minulla oli täällä kotona Google maps esillä tietokoneella, ja puhelimitse neuvoin oikean ratikan, oikean suunnan ja poistumispysäkin reaaliajassa.
Hänen poistuttuaan ratikasta vaihdoin Googlessa karttanäytöstä maisemanäyttöön ja osasin kuvailla vaimolle, minkä näköinen katumaisema hänen edessään oli ja minne päin piti lähteä lampsimaan...
20 v sitten minä opastin Helsinkiin eksynyttä 15v poikaa on-line. Hän soitti mulle töihin ja kerto ettei tiedä missä on. Käskin sen kävellä seuraavaan risteykseen ja katsoa katujen nimet kylteistä. Sitten etsin ko. kadut HPY:n puhelinluettelon kartasta. Sitten vaan neuvoja minnepäin kävellä että löytää pois eksyksistä 
Tänäpäivänä kaikki tuo on helpompaa 
No en tiedä,moni ehkä tykkäis vieläkin selata sitä puh.luettelon karttaa
Meillä oli ennen autoissa semmoset luettelosta irti revityt yhteen niitatut viuhkat karttalehdistä,aurinkolipan takana.
Ja pitihän niitä kaivella aika usein kun jokapäivä oli uusi työosoite,tai useita.
Se olikin jo uutta kun saatiin hakulaitteet takin taskuun.Se jos piipitti,piti etsiä jostain puhelinkioski tai soittaa asiakkaan piikkiin työpaikalle pomolle,yleensä tiesi uutta keikkaa.Ja monesti ei haluttu olla "tavoitettavissa".Sama piirileikki jatkui kun saatiin uudet NMT450 autopuhelimet.Siihen aikaan oli töitä tarjolla liikaa.
Se spiraalijohto muuten kiertyi risteyksissä eri mukavasti ratin ympärille ja lisäsi liikenneturvallisuutta,kun puhui ajaessa
Tuosta ratikkajutusta muistuu mieleen ehkä eka reissu moisella ikinä.Junassa olin kyllä jo pikkupojasta asti kulkenut ja omalla autollahan me kotiväen kanssa normaalisti liikuttiin ja sukulaisia oli Hgissäkin senverran että usein siellä käytiin.
Kuitenkin,jostain syystä oltiin faijan kanssa lähdetty Hikiältä siskojen luokse Helsinkiin junalla Lahden rataa pitkin ja loppumatka mentiin raitsikalla.
Olin kuulemma hypännyt heti ekalla pysäkillä pois-koska olin tottunut että kun juna pysähtyy marssitaan ulos.
Määränpää oli keskellä Sörkkaa Pääskylänrinteessä eli oli siinä useempi pysäkki ja jokusen 4 kilsaa matkaa Siltasaaren läpi Hämeentietä pitkin ja faijahan ei ollu hokannu että olin häipyny.Tai jos olikin hokannu-ei uskaltanu ite hypätä kesken kaiken matkasta koska ois eksyny välittömästi.Olin sitten tallustellut keskikoroketta pitkin ja 7 linjan kiskoja seuraamalla päätelly minne pitää mennä.Ilmeisesti olin tunnistanut oikean korttelin koska katolla on tuttu säävalo,se kolmivärinen.
Ainakin vanhemmat sitä usein ihmetteli kuinka selvitin tieni läpi vaarojen ja houkutusten,mutta eihän tuo tietysti nyt tunnu miltään.On siitäkin aikaa yli 45v varmasti jos olin alakoulussa jo..
