Puuvajan kuistin ettee väsäsin uuven askelman. Kestopuusta, kaksnelosesta, ruuveilla kassaan. Tai alotin jo eilen, puunsuojalla vetelin osat. Tännää ruuvasin kassaan, otsalauvat jäi vielä laittamatta. Ne meinasin ensin laittaa entiset, mutta päätin laittaa uuvesta tavarasta nekin. Eikä oo käypästä ennenko käyp maanantakina sahalta hakemassa. Pittää yrittää kaikki mitä korjaa tehä sillä asenteella, että 20 vuotta kestää. Meinaan, ettei tarvihe ennää ite uuvestaa korjata sammaa paikkaa. Jos sattuu kasivitosena vielä henki pihisemmää, ni tuskin ennää pientalossa elelee. Jos elelee, ni ei kuiteskaa ennää kestä työkalut käsissä eikä saa käsistää tippuneita maasta ylös. Ko ei meinaa ylettää nytkää. Sen saman pihavajan katon päädyistä pitäs seuraavaks otsalauvat vaihtaa; rakentaja jättäny niihi kulmapellit laittamatta, ni lauta on sammaloitunu ja lahonnu yläsyrjältää. Niihin ei ainakaan miun tarvihe ennää toista kertaa ruveta...
Tuon laiton jälkee onnistuin vielä karkaamaan kawalla ajelemmaan; 50 kilometriä vaan tuli mittariin, mutta aika umpisessa olin välillä. Ja viimesessä maastopätkässä vielä löyty sen verran kurppaa, että onnistuin kurraamaan ittein ja pyörän. Mutta hauskaa oli, ko en varsinaisesti kiinni jääny kuitenkaa, ajamalla meni koko ajan. Leikkienduro on mukava peli, sillä näkkee kaikennäköstä. Eilisellä ajelulla lyllers mäyrä eessä metsäpolulla, pysähyin kattomaan. Kameraa ei ollu matkassa, eikä sitä ois ehtiny kaivaa, vaikka ois ollukkii.
Huomasitko Martti muuten että kirjotin edittiä tuonne iiseejuttuun sillä aikaa ko olit vastannu; miun ajatuksia ja höpinöitä kaasareista ja niijen säätämisestä.
jaakkovaakko
