Tämän aamupäivän hommiin kuului käydä läheisessä toisen asteen oppilaitoksessa tsekkaamassa taas pari opinnäytetyötä. Monesti noita on ihan mukava käydä vilkaisemassa – vaikkeivät ne kyllä vaivautumisesta paljoa mitään maksa – mutta monesti kyllä ryhtyy myös pännimään. Niin kuin tänäänkin, selitänpä tarkemmin.
Paljon on puhuttu siitä, etteivät yrittäjät tahdo innostua nuorten palkkaamiseen. No en ihmettele yhtään! Jos palkattavaa tyyppiä ei entuudestaan tunne, ovat riskit näemmä melkoiset. Näyttää nimittäin siltä, että moni nuori ei hallitse alkeellisimiakaan käyttäytymistapoja.
Aivan liian monesti näissä näyttötilaisuuksissa nimittäin käy niin, ettei tutkinnonsuorittaja vaivaudu tulemaan sovittuun tapaamiseen lainkaan! Jättävät tulematta kun ei huvita tai muisteta, lainkaan ajattelematta sitä, miten monet muut ovat joutuneet tekemään järjestelyjä asian eteen.
Tai sitten käy niin kuin tänä aamuna. Tilaisuuden vuoksi kalenteriinsa oli varannut aikaa eräs koulun opettaja sekä minä – yrittäjä naapurikylästä. Ja meillä totisesti olisi ollut parempaa ja tuottavampaa tekemistä kuin odotella opiskelijaa saapuvaksi. Viimein opettaja soitti tutkinnonsiuorittajalle, joka tietenkin oli nukkumassa – ”jaa nykkö se oli”...!
Viimein tämä pystyynpaskannettu lapamato sai vääntäydyttyä paikalle, luonnollisestikaan minkäänalaisia pahoitteluita aikamme tuhlaamisesta oli turha odottaa. Kun sitten pyysimme vaadittuja papereita nähtäville, vastaus oli tietenkin ”jaa emmää tienny”. Vaikka joka jeesuksen yksityiskohta lukee niille annetuissa ohjeissa! Ja tämä tyyppi oli muka täysi-ikäinen. Ikää lukuunottamatta muut seikat eivät täysi-ikäisyydestä kertoneet.
Ja kun tämä ei ollut ainutkertainen tapaus, vaan sama kaava toistuu harva se kerta.
