Vanhoja filmikuvioita muutellu nykymuotoon, eli digikuviks. Ja samalla tutkaillu elettyä elämää, ja historiaa. Sekä omaa että maailmanhistoriaa.
1.8.1998 olen ollut Kuopiossa. Laitan sieltä otetun kuvan, jos vaikka topiikin aloittajalle syntys siitä inspiraation lähde? Samassa tapahtumassahan vierailivat myöhemmin kuuluisuuksiksi nousseet Pekka Haavisto ja Heidi Hautala, tosin olivat tulevan kuuluisuutensa aavistaen naamioituneet tuntemattomiksi. Tästä samasta laitteesta saivat sitten idean siitä, että sähköiseksi on kulkemisen muututtava, ja tarmokkaasti alkoivatkin asiaa edistämään EU:n kammareissa!
Kuten muistetaan, EU:n jäsenyys oli tuolloin vasta taivaanrannassa siintävä haavekuva sinivalkoisille suomalaisille, ja taas toisenvärisille belsebuubin uhka, maailmanloppu ja kadotuksen ikuinen syöveri. Ja sanaa nato ei kukaan sanonut ääneen edes avioliiton kautta sukuun tulleesta puhuessaan.
KORJAUS. Alko omassa nupissa kellot soittaa, ja piti käydä wikipediassa tarkistamassa. Ja nyt korjaan antamaani väärää tietoa. Suomi on ollut EU:n jäsen jo vuodesta 1995, se olikin yhteisvaluutta Euro mihin pääsimme vasta tämän vuosituhannen alkupuolella! Pahoittelen lähes anteeksiantamatonta virhettä! Muut asiatiedot tekstissä ovat kyllä juuri niinkuin ne silloin olivat. Tai ainaskii iha hyvi ois voinu olla.
