Pyydän Henry Eklundilta nöyrästi anteeksi jyrkkäsanaista kirjoitustani. Enkä edes poista sitä tuolta edeltä, en laista vastuuta enkä pakene.
Ja nyt kirjoitan ihan vakavasti, en minkäänlainen pilke silmäkulmassa.
Taitaa täälläkin kirjoittajien ja lukijoiden joukossa olla niitä, joiden elämä on mullistunut aika lailla koronaepidemian johdosta. Esimerkiksi ammatinharjoittajia, joiden kukkaroon ei ole kolmeen viikkoon kilahtanut killingin killinkiä. Tai voitaisiin ajatella vaikka yrittäjää, joka on ollut aikaisemmin ravintolassa työntekijänä, ja sitten ottanut rohkean askeleen, ja perustanut oman ravintolan. Houkutellut entisiä työkavereita töihin itselleen. Saanut yrityksensä joten kuten pyörimään, velkaa on paljon, vuokrat korkeat, mutta tulevaisuus näyttää valoisalta.
Ja sitten kaikki romahtaa, lopulta on suljettava määräyksen vuoksi. Kuluista suuri osa jää kuitenkin raksuttamaan, tuloja ei tule. Kaikki työntekijät on lomautettava.
Muutamien kohdalla tauti on iskenyt lähiomaiseen. Voi olla isä tai äiti jossain hoivakodissa, eikä voi edes mennä katsomaan, kielletty on.
Siksi minusta ei nyt ole ihan mahdoton ongelma järjestää omia menemisiään hieman tavanomaisesta poikkeavalla tavalla. Toistaiseksi eläke maksetaan ajallaan, kaikki asiat on melko pienellä vaivalla järjestettävissä. Ei ole minulla eikä muillakaan eläkeläisillä vielä valittamisen aihetta, jatkosta emme tiedä.
Elettävä on, riskejäkin joutuu jossain kohtaa ottamaan, eikä se nyt ainakaan toistaiseksi varsinaisesti pelättävä asia ole koko korona. Jotkut vain joutuvat ihan oikeasti uhraamaan paljon tässäkin tilanteessa, joko yhteisen edun nimissä, tai mahdollisesti ylimitoitettujen paniikkitoimien takia. Sitä emme kuitenkaan tiedä.
Mielestäni meidän, jotka toistaiseksi emme ole joutuneet uhraamaan mitään, ainoastaan hieman joustamaan jostain olemattomista asioista, valittaminen ei oikein aiheellista ole. Aikaisemman tekstini olisin tosin voinut asetella kovasti toisin.
Jaakko Latvanen