Hei kuulkaas pojjaat. Nythän on niin että valon käyttäytyminen, sen mittaaminen, ei ole muuttunut miksikään sitten filmiaikojen. Ihan samat lait pätee edelleen. Periaatteet on ihan samat kun ne on aina olleet. Tekniikat muuttuu mutta valo kulkee niinkun on aina kulkenut. Jos otat 50 luvun valokuvausoppaan jossa kerrotaan optiikoitten ja filmikokojen, suurennuskoneitten ja projisointikokojen tekniikasta, mikään ei ole muuttunut. Samat säännöt on edelleen eikä muuksi muutu. Fakta.
Noista vanhoista opaskirjoista selviää helevetin hyvin optiikoitten periaatteet, valon käyttäytyminen. Jne.
Aikoinaan reprokuvaajana kirjapainossa mulla oli talon kokonen kamera, filkkaperä 52X62 cm ja palkeella pituutta muutama metri. Normijutut kuvasin 360mm lasilla ja aukolla 320. Mutta jos parempaa laatua tarvittiin niin löin pitempää optiikkaa ja pikkasen himmensin, esim 720mm ja aukkona 2048.
Nyt jos ajatellaan jotain peili tai peilittömiä, sen kakkulan polttoväli on mitä on, siihen ei peilit vaikuta, kennon koko vaikuttaa itse kuvaamiseen kuten aiemmin filkkaperän koko. Pikselimäärä vaikuttaa kuin filkan raekoko. Toki digitekniikka on tuonut tullessaan paljon jolla asioita korjataan, mutta periaatteet on ihan samat kuin aina ennenkin. Polttoväli on edelleen polttoväli, aukko on edelleen aukko, valo kulkee lasissa kuin ennenkin. Periaatteet ei ole muuttuneet, eikä muutu ennenkuin valo saadaan käyttäytymään luonnonvastaisesti.
Jos otat ikivanhan oppaan jossa selitetään periaate optiikalle, periaate miksi aukko 2,8 on 2,8, niin ne pätee edelleen.