Jäin viikonlopuks kesäleskeks. Vaimo on kävelyretkiltä tullessaa kertonu, että tuossa sahan luona laulaa satakieli. Tein äske nii hurjan tempun, että ihan iteksein kävelin sinne; ainakii puol kilometriä matkaa, vaikka oikasee tuosta metsikön poikki. Laulajan kuulin. Osittain. Eikä miusta ollu satakieli, liian simppeliä ja ykstotista oli laulu, vaikka siinä vähän sen suuntasta naksutusta olikin. Saattaa olla siitä kyse, että iso osa laulusta mennee sellasessa rekisterissä, mitä miun luotaimet ei ennää rekisteröi. Muita luontohavaintoja tein runsaanpuoleisesti, ei kuulon alenema haitannu havainnointia. Kun tulivat iholle.
Enkä käyny rysässä, enkä ees poijussa, eivätkä olleet punapäänatkuja. Paras asettua punkkaan turvalleen, turvallisille unille. Jaksaa huomenna sitten taas... nukkua.
jaakkovaakko