Kyllä taas kansan heikko-osaisia hellitään.
Niin kuin tällä aktiivimallilla,josta taitaakin kehittyä pulska riita vielä.
Työttömästähän tässä kysymys on ja hänen ns. aktivoinnistaan. Kaikki me vissiin
tiedämme,että työttömänä ja kaikenlaisissa näperryspajoissa ja kokeiluissa
ja harjotteluissa lienee nykyään varmaankin 400 tuhatta kansalaista-se on paljon se.
Osa saa työttömyyspäivärahaa-osa ei edes sitä...talkoita saa kyllä painaa,ettei
luuserin leimaa otsaan paineta.Eli palkatonta talkootyötä käytetään sumeilematta
firmojen kiireellisissä-ja vähemmänkin kiireellisissä ja täysin laskutettavissa töissä
valtiovallan suojeluksessa ja täydellä tuella.Jopa pakottaen siihen työskentelyyn.
No-ihan varmasti systeemissä on semmoisia,jotka ihan tosissaan välttelevät työhön menoa-
ja kaikin konstein luovivat systeemin sisällä olevia väyliä työtä pakoon.Suurin osa ei näin
kuitenkaan menettele.
Mutta se aktiivimalli-se on aika armoton malli. On siis tehtävä joko 18tuntia töitä tai osallistua 5pv
kolmen kuukauden jaksossa johonkin TE-toimiston humppaan-joista jostain varmaan voi olla
ihan hyötyäkin jollekulle.Myös työtä pitää hakea ahneesti-vaikka niitä työpaikkoja ei edes olisi. Jos tämä
ei toteudu-aletaan leikkaamaan sitä työttömyyspäivärahaa-tai peruspäivärahaa. Niin-ja jos "toimii yrittäjänä" tuon
3kk jakson aikana-pitää tienata vähintään n. 242 euroa siitä yrittämisestä.
Mutta sitten tulevat ne karikot-käytännössä se pienennys alkaa koskea varmaan n. 90% työttömistä-koska töitä ei ole
edes olemassa-tai ovat jossain kaukana mahdottoman kulkumatkan takana.Tai jotain. ja jos työtön alkaa
suinpäin yrittäjäksi-no sen arvaa,miten käy. Avoimia työpaikkoja lienee nyt n. 20000 kpl-joista aika moni on
semmoisia,ettei rivikansalaisella ole pätevyyttä edes niitä hakea.Saati niihin päästä. Aika monessa hommassa
pitää olla korttia ja lupalappua-ja niitä ei Esson baarin tiskillä myydä.Voivat vaatia pitkänkin koulutuksen.
Joka tapauksessa myös päivärahan maksatus viivästyy,koska kassa tai Kela haluaa työ-ja Palkkatodistukset niistä pienistä
hommista-ja firmoillahan ei ole aikaa ja kiinnostusta joka tyypille joka minuutista todistuksia kirjoitella kuin
ehkä kerran kuussa röntissä. Joten hurraa! Työtön menee hommiin hetkeksi välttääkseen leikkurin-ja on sitten
käytännössä rahaton jopa pari kuukautta,jos ei säästöjä ole. Harvalla on.Rahaa ei ole-eikä hetkeen tule-mutta on sentään
osallistuttu aktiivimalliin!
Siispä systeemi leikkaa korvausta 4,65% sen tarkastelujakson jälkeen. Eli selvä työttömyysturvan heikennys,
joita tässä taannoisessa KiKy-sekoilussa nimenomaan sovittiin vältettävän-suoraan jopa sanottiin,että ei leikata.
No tämähän on toki vain normiluokan paskapuhetta taas eliitiltä-on niitä kuultu ennenkin-asiassa kuin asiassa..
Firmoilla menee lujempaa kuin aikoihin-ehkä tässä on osasyy siihen? Vai mikä lienee?
Mutta kovin tuntuu nyt huonolta tämä kovan luokan politiikka-etenkin kun sille ei juuri mitään työtön voi-muuten
kuin jostain kumman paikasta kaivaa nuo ehdot täyttävät touhut esiin ja täyttää ne.Ja tyytyy siihen,että rahaliikenne
voi silti tökkiä ja pitkään.
Yksi,mistä en mainintaa ole huomannut-kun nyt vuoden alusta alkaa se ensimmäinen 3kk tarkastelujakso-niin tuleeko sitten
taas uusi 3kk jakso ja leikkaukset...ja sen jälkeen taas uusi jakso leikkauksineen? Siitä työttömyyskorvauksesta ei kohta olekaan mitään
jäljellä ja työtön siis lopuksi sukeltaa kaivoon tai yrittää sossun luukulta jotain kinuta-ja sieltäkään ei kovin monelle apua heru.
Yhteiskuntarauhaa ja hyvää alkavaa vuotta toivottaen...
Suomi...100 vuotta ja vuosi 2017! Loistava ja onnellinen maa-vaan ei kaikille -näemmä.
t. Markku