Ihan vaan varoittavana esimerkkinä avaudun hiukan näistä vakuutus asioista.
Ostin pari vuotta sitten osin puretun 350 cb Hondan ja sain sen käsityksen että pyörä jo oli pois liikennekäytöstä. Tämä mies, jolta pyörän ostin, oli omistanut pyörää n. vuoden ja hänellä oli luovari siitä että oli ostanut pyörän. Me teimme samoin luovarin ja luulin, että sitten jos mahdollisesti joskus laitan pyörän kuntoon, menen konttorille alkuperäisten papereiden ja luovariketjun kanssa ja rekisteröin pyörän nimiini.
Asia on autuaasti unohtunut näiden parin vuoden aikana, kunnes pari kuuta sitten mies jolta pyörän ostin, soitti ja kysyi, olenko rekisteröinyt pyörän nimiini. Sanoin että en, mutta voin kyllä hoitaa homman jos on tarpeen. Alkuperäinen omistaja oli omalla luovarillaan siirtänyt omistuksen miehelle, jolta minä ostin pyörän ja näkyi hänen Oma trafissaan että vaatii toimenpiteitä. No, menin papereiden kanssa konttorille ja kysyin, että mitä näiden kanssa pitäisi tehdä, katsastusmies sanoi että ensin vakuutus ja sitten rekisteröidään pyörä sinun nimiisi. No, meillä on vakuutukset meklarilla ja soittelin pyörän tiedot hänelle niin hän kertoi, että nyt on tulossa parinvuoden vakuutusmaksut korotettuina maksuun ja mietimme että mitäs nyt. Erinäisten selvittelyjen jälkeen soitin jo sitten Liikennevakuutus keskukseen ja kysyin neuvoa ja selitin, että pyörä on ollut osiin purettuna jo edellisellä omistajalla ja minulla aivan samassa kunnossa, eli pääosin purettuna eikä varmasti ole ollut ajokunnossa vuosikausiin. Asiakasneuvoja valitteli, että ei ole mitään mahdollisuutta auttaa, että tästä voi tulla n. 10 000 euron vakuutusseuraamukset! Kysyin, että oletko nyt ihan tosissasi, pyörä on max. 1000 euron osakasa, että mihin tällainen summa perustuu? Sanoi että lakiin perustuu, että moottoripyörä on niin vaarallinen laite, että vakuutusmaksut korotettuna, voi korvaus nousta noin korkeaksi.
Kertokaa rakkaat kerhotoverit, onko kellekään muulle sattunut tällaista unohdusta/ kömmähdystä ja minkälaisia sakkoja olette joutuneet maksamaan.
Kaivoin sitten nettiä ja löysin mm. Moottorilehden artikkelin, jossa varoitellaan tästä asiasta ja sanotaan, että enimmäiskorvaus voi olla vakuutusmaksu kolminkertaisena ja vakuutusyhtiön mukaan vm. -72 Honda 350 cb vuosivakuutus ilman bonusta on n. 200e. tämä kolminkertaisena on 600e! Eli tuo 600 kertaa kaksi ja puoli vuotta tekee 1500e. Täysin kohtuutonta tuokin tahattomasta vahingosta, mutta sentään aivan toista luokkaa kuin 10 000 euroa!
Kertokaa, onko kellään tietoa samanlaisesta
